Minun on ollut tarkoitus hankkia meille Villervallan canvashousut jo viime kesänä... En vaan saanut aikaiseksi (?). Tänä vuonna oli tarkoitus mennä ihan kaupunkiin livekauppaan näitä ostamaan mutta en tunnu i-ki-nä pääsevän sinne asti (ja kun vihdoin pääsen niin ei varmaan ole oikeaa kokoa jäljellä). Skidillä oli pääsiäisenä postikuluttomuus ja tilasin sitten sieltä housut testiin. Ja nyt harmittaa - siis se etten tilannut näitä jo aiemmin. Viime kesänä etsiskelin juuri tällaisia housuja livekaupoilta mutta silloin ei löytynyt.
Värin valitseminen oli yllättävän haastavaa, ihan liian monta hyvää vaihtoehtoa! Vihreä, pinkki, punainen, turkoosi, musta... vai sittenkin sininen? No, myönnän, en edes harkinnut tuota sinistä mutta muut olisivat olleet täysin mahdollisia. Tiukan mietinnän jälkeen sain rajattua vaihtoehdot kahteen väriin ja sitten konsultoin Zirkiä, joka sanoi että vihreä! Suunnilleen sillä sekunnilla sitten tilasin etten vain enää muuta mieltäni.
Vallan mainio värivalinta! Väriä on vaikea saada toistumaan kuvissa oikein mutta se on livenä todella herkullinen - Skidin kuvat eivät vastaa todellisuutta siis ollenkaan tai ainakaan minun näytölläni.
Vyötäröllä on takana tuollainen kuminauha-nappi-kiristyssysteemi ja kuten huomaatte oli meillä hyvinkin tarpeellinen... ehkäpä vielä hitusen täytyy kiristää. Myös nuo nauhat ovat ihan ympäri ja varmistavat sen etteivät housut putoa jalasta kovassakaan menossa... tai varmistaisivat ellei nauhojen päässä olisi tuollainen (lapsenkin mielestä) kiva yksityiskohta mikä varmistaa sen että rusetit eivät tule pysymään kiinni ;).
Kangas tuntuu kestävältä ja uskon että näitä tulee käytettyä paljon!
Ja tässä pikaisesti napattu sovituskuva:
Lapsi jotain alta metrinen (96-98cm?) ja housut 104cm. Huomatkaa että äiti on lapsen mieliksi ostanut ylikalliin Lego friends paidan (pienellä alella onneksi), joka tullaan todennäköisesti pitämään puhki ja kaupan päälle saa hymynaaman. Kuvaan suostuteltaessa uusista housuista EI saanut ottaa kuvaa mutta Flents-paidasta JOO. No, kuvasin salaa molemmat ;).
E.T. on vähitellen alkanut puhumaan enemmän ja enemmän, uusia sanoja ilmestyy kiihtyvään tahtiin ja välillä tuntuu kuin asuisin papukaijan kanssa - kaikki toistetaan... Paitsi tänään häkellyin kun E.T. sanoi AAAA ja minä sanoin siihen että BEEEE niin tyttöpä jatkoi että CEEEEE... Ohhoh!
Alan epäillä että tässäkin taidossa osataan siis enemmän kuin mitä luulin.
Eilen nauroin kippurassa kun tyttö juoksi kissan perässä ja huusi sille Otota (kissan nimi) otota! Höperö kissa kun ei ymmärtänyt odottaa... Ja eläintuntemuksessa lapsi ohittaa kohta äitinsä, minä en ainakaan muista opettaneeni sille ovavaa tai ammakkoa... mutta niin vaan se jostakin on nekin napannut. Enpä pysty enää tekemään listaa tytön sanoista, kyllä ne siitä siis pikkuhiljaa lisääntyvät!
Tänään canvashoususovituksen jälkeen tyttö pyysi saada Maisa-(s)ousut... Jaa että mitkä? Maisa-housut? Enpä arvannut mitkä ne ovat joten piti pyytää näyttämään. Ne on kuulemma nuo Lipfishin mustavalkoraidalliset. No mikä jottei, kyllä nuo Maisa-hiiren maailmaan taitavat sopiakin.
Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille! Meillä on vakaa suunnitelma olla terveitä pitkästä aikaa - saa nähdä onnistuuko!
t: L-E
P.S. Joku voisi sponsoroida meille lisää noita canvashousuja ja sellainen lierihattukin olisi kiva... Meidän piti nimittäin saada vuokraennakot takaisin itsellemme mutta joku on hukannut ne... Saa nähdä löytyvätkö ja kenen taskusta? Ihan juuri nyt kaipasinkin vähän lisää jännitystä elämään kun entisissä ei ollut tarpeeksi. Tähän loppuun sitten muutama kirosana joita en sano nyt ääneen kun tarttuisivat kuitenkin tytön kasvavaan sanavarastoon (olen kuullut sen sanovan penkele ja polkevan jalkaa...).
Jaa minä kun olin käsittänyt, että noi canvashousut on reilut mitoitukseltaan ja teidän tytär pitkäselkäinen ja lyhyempijalkainen??? Joku ei täsmää tässä yhtälössä!! Mä odottelen jotain aleja, ja sitten tulee meillekin canvashousuja :)
VastaaPoistaEi nuo minusta ole mitenkään reilut mitoitukseltaan - ihan normaalit (ehkä vähän Reimaa pienemmät jopa). Ostin tuon koon lahjemitan perusteella sillä se edellinen oli just sen mittainen kuin ne housut jotka melllä on jäämässä pieniksi eli olis varmaan mennyt hyvin se 98 vielä tän viikon ;).
PoistaNiin ja just kaipailin sua!!! Luulin että oot jäänyt jumiin sinne haastatteluun ;).
PoistaNo vitsi, en saanu töitä :( Kun kuulin että yli 40 hakemusta, niin aattelin että ei mitään saumoja, mutta sit kun kuulin että 5 vaan haastateltu, niin kylläpä pikkasen harmitti, kun niin lähelle pääsi :/
PoistaDodiin, sulla oli siis etukäteenkin väärä asenne... Unohdit ajatella että sä saat sen työn... No, se oli vasta eka haastattelu... Seuraava meneekin sitten taas paremmin :).
PoistaEi ollu, kun haastattelun päätteeksi kuulin että yli 40 hakemusta, ja sitten valitettavasti-blaa-blaa-soiton päätteeksi kuulin että vaan 5 haastateltiin - että ei ollut asenteita missään välissä ;)
Poista:D No, okei! Mutta halusivat kuitenkin nähdä, se on jo jotain!
PoistaKivan pirteet housut! Mä meinasin eilen käydä Metsolas katseleen mut en sit jaksanut enää :D
VastaaPoistaMiten voi jättää Metsolan väliin? Mä olisin kanssa halunnut nähdä kaikki värit vierekkäin mutta ehkä päätös olis sitten ollut vielä vaikeampi :D.
PoistaArvaa, oonko himoinnut noita canvashousuja ja kaikissa noissa väreissä. Sen takia olen toistaiseksi jättänyt hankkimatta, kun en osaa päättää, minkä värin haluan.
VastaaPoistaJa noita samoja Legon T-paitoja tyttö itse ihasteli kaupassa pari päivää sitten. Olin jo heltyä ostamaan kalliilla täydellä hinnalla, mutta sitten sain kaupasta niin huonoa palvelua (lue: ei palvelua ollenkaan), joten jäi paita ostamatta :)
Mua meinasi jo hikoiluttaa että jäädään kokonaan ilman noita housuja kun en saa väriä päätettyä :D. Miten voikin olla niin monta hyvää vaihtoehtoa?!
PoistaJa kyllä jäisi minultakin paita ostamatta (ainakin täydellä hinnalla) jos palvelu olisi huonoa tai olematonta! Noissakin kun todellakin on hintaa t-paidaksi ihan kivasti niin mielellään saisi hyvän palvelun samaan hintaan :D.
Mä voisin kans kotiuttaa yhdet Villervallan Canvasit... sitten syksymmällä ja alesta tietysti. Hienoa, että niihin on saatu tuo kiristyssysteemi aikaiseksi!
VastaaPoistaIiik, meille on tulossa neidille tuo sama Lego Friensd -paita, vähän eri värisenä tosin ;) Tilasin isukille sukkia ja itselleni muistaakseni jotain ja neiti halusi ehdottomasti paidan (kauhea tarve!). Älä kysy, mistä tilasin, kun en muista itsekään. Tulossa taas miljaardi pakettia, hups!
Olisko pinkit tähtäimessä tai mustat :D.
PoistaMä olisin mielummin ottanut sen vihreän/turkoosin... en muuten osaa nyt oikein päättää kumpi se livenä minusta ennemmin oli vai olisko peräti mintunvihreä... Mutta kun sain alella tän värisen niin taivuin ;).
Meidän paita on pesty jo kolme (vai peräti neljä?) kertaa ja toistaiseksi ei mitään valittamista! Saumat suorat eikä nukkaa missään ja värit kirkkaat tietysti. Tää oli muutenkin ainoa Friends-paita jonka kelpuutin, niissä toisissa on vielä sellainen muovimainen painatus :D. Eli siis hyvä valinta on tehty teilläkin :D.
Toukokuun ostolakko? Lähdetkö mukaan :D.
Meillä on nyt Silverjunglen harmaat canvashousut sopivat ja taitavat Nova Starin 110 cm pinkitkin vielä mennä. Eli mun ei selvästikään tarvi päättää vielä, minkä väriset meille halutaan. Mustat menis kaiken kanssa, mutta ne on kyllä tosi synkät. Pinkit housut alkaa jo öklöttää... :D Yllätyin muuten, kun kävin Skidin sivuilta niitä katsomassa, että ovat ihan kohtuuhintaiset.
PoistaMeillä on tytöllä viime vuotinen frends teeppari, jossa on se muovinen painatus ja se paita on kiertänyt koko talven tarhan jumppapaitana ja pesujen kautta takaisin, eikä edes se painatus ole pahemmin kulahtanut. Kyllä LegoWear on ihan laatukamaa! Haetaan paketteja R-kikkarin noutopisteestä varmaan tänään, joten siellä saattaa teepparikin odotella noutajaa jo.
Toukokuun ostolakkoa täytyy vähän sulatella vielä, mutta kuulostaa kyllä hyvältä! :P
Eli vihreät sitten teillein? Jaa-ah, olenkohan koskaan nähnyt teillä mitään vihreää... Öööö... Mazomorran päärynähuppari?! Huh, keksinpäs :D.
PoistaMä en vaan tykkää niistä muovipainatuksista vaikka ne kestäisivätkin :D. Raportteja teidän paketeista odotellaan jo!
Nyt mua alkoi vaivaamaan, mikä se toiseksi paras värivaihtoehto olisi ollut...? :D
VastaaPoistaOn kyllä ihan huippuhyvät housut! Ja minustakaan ei mitenkään reilua kokoa, ehkä hieman jopa naftia, koska ovat ensimmäiset 104-kokoiset jotka meidän poika on pystynyt ottamaan käyttöön.
No se oli se tyttöväri eli pinkki... Omituista että edes harkitsin ja hitusen se vieläkin houkuttaa... että saapas nähdä. Mustakin houkuttaa ja turkoosi... Ööh... Viidet canvashousut? Ei ehkä :D.
PoistaSamaa mieltä koosta! Ei meilläkään muita 104 housuja vielä ole käytössä kun muutamat 92 senttisetkin menee hyvin.
Niin siis luonnollisesti haluaisin ne punaisetkin.... se on se viides ;).
PoistaMun piti ihan käydä vakoilemassa niitä mittoja, ja näemmä on pienentyneet, kun meillähän on Villervallan trikoohousuja (jotka on liian löysät vyötäröltä) ja niissä 98 koon lahkeenmitta on sama kuin tuon 104 canvashousun...
VastaaPoistaNo sitähän minäkin ettei ole reiluja :D. Mittojen mukaan ostin ja oikein meni. Ei tuo jalkojaan ole pahemmin kasvattanut ;).
PoistaMä haluaisin ne punaiset!!!! Nyt heti!! Missä on meidän sponsorit, kysyn vaan =D
VastaaPoista:D Joo-o, mustakin on tosi kumma ettei meillä sellaisia ole ;). Ne punaiset on kyllä kivan pirteät kanssa!
Poista