Ostolakkoa takana jo melkein viikko ja olen vielä hengissä enkä ole ostanut mitään turhaa (muutaman kerran on kyllä ollut lipsahtaminen lähellä mutta vielä olen saanut perusteltua itselleni että ei, tätä ei nyt todellakaan tarvita).
Tulin tuossa vähän aikaa sitten Tittin blogissa miettineeksi että sopisikohan meidän tytölle oranssi, se kun on alkanut kovasti miellyttää. Meni pari päivää ja huomasin että ai niin sopiihan se, olinhan jo ihan sen enempiä ajattelematta ostanut sekä Lipfishiä että Po.Pia oranssina:
Myös Lipfishin mustassa paidassa oleva oranssi tiikerinpentu kaipaisi oranssit housut seurakseen. Olen katsellut mm. Meandin canvashousuja ja slimmejä sillä silmällä. Kai noita canvashousuja voi tytölläkin käyttää, ei kai ne mikään poikien yksinoikeus ole?
Toinen jota ei ennen ole tytön vaatekaapista löytynyt on turkoosi. En oikeasti muista että meillä olisi ikinä ollut mitään turkoosia tytöllä (omassa vaatekaapissani sitä kyllä jonkun verran on). Kunhan maaliskuu koittaa niin luulen että meille kotiutuu ainakin tuo Meandi:n panda taskussa singoalla, panda kun sattuu olemaan tytön tämän hetken lempieläin (en tiedä onko silläkin vaikutusta että kissamme on mustavalkoinen :D) eli älkää nyt vaan ostako niitä tässä kuussa loppuun. Tuota pususammakkomekkoakin voisin harkita ellei se näyttäisi niin yöpuvulta silmissäni.
Sitten on tietysti vielä tämä Reiman Ample-takki joka päivä päivältä enemmän miellyttää ja mietityttää. Onneksi olen ostolakossa! Muutenhan olisin taas tehnyt noin kymmenen harkitsematonta ostoa. Nyt ehdin ihan rauhassa koko kuukauden pohtia että mitä oikeasti tarvitaan ja hankitaan.
Olen tästä värimaailman muutoksesta hieman ihmeissäni että mistäs nyt tuulee? Silloin kun rakastuin mieheeni niin tykästyin kirkkaanpunaiseen (aiemmin sitä ei ollut vaatekaapissani ollenkaan), sitten kun elämämme vähän tasoittui niin tuli pitkä vihreä kausi, tiedättehän sellaista tasaista, tuttua ja turvallista. Nyt sitten minulla ilmeisesti on alitajuinen kaipuu merelle (turkoosi) ja tehokkuuteen (oranssi). Jännittävää vaihtelua!
Vaihtelua kaipaa itse kukin! Inhoan ruskeaa ja army-vihreää ja mietin, tuleeko jo piankin sellainen kausi, että niihin ihastuisin.
VastaaPoistaPahapaha kun näin nuo oranssit canvashousut. miikkarit ovat tosin niin ylihinnoiteltuja, että ehkä vastustan kiusausta. Johannes tosin tarvii housuja kesäksi (ei oo yksiäkään!!!), rrrrakastaa oranssia ja miikkarikutsuille on kutsu reilun viikon päähän. tjaah.
Tuo reiman takki on ihanan raikas ja eri värinen, kuin mitä teillä jo on. ostaosta. ;)
Tosi kummallista kyllä kun en ole ennemmin yhtään katsellut oransseja tai turkooseja vaatteita. Hämilläni olen :D.
PoistaHah. Veikkaan että nuo canvashousut on livenä vielä enemmän must have. Nuo on kyllä mun mielestä hintansa arvoiset että osta pois :D. Saan kai määkin yllyttää kun sääkin :D. Ja ajattele miten iloiseksi Johannes tulee!
No niinhän tuo takki kyllä on ihan eri värinen kuin mitä meillä jo on että vaihtelun vuoksi :D. Jos vaan pääsis vertaamaan kokoa jossain ettei käy niin että meillä on NELJÄ täysin samankokoista takkia :D. Tai sitten vaan tilaan sen 104 kokoisen Reimalta kotiin sovitettavaksi kun saahan sen sitten vaihdettua isompaan tai pienempään jos tarve - tuskin ne niitä ihan heti kokonaan loppuunmyy... Tule jo maaliskuu? :D
Voisikohan sitä takkia mitenkään käyttää mustien housujen kanssa? Jos sen ostamisesta tulee sitten lumipalloefekti? Että tarvitaan toisenväriset housut ja rukkaset ja pipot niin ja se kiinnitettävä fleece kans... :D
Miikkarin housut vois olla siinä mielessä hyvät, että KESTÄVÄT housut kesäksi tulis tarpeeseen. Ehkä mun täytyy. :D Ehkä otan pojan mukaan kutsuille, siellä on samanikäinen poika. Onpa muutes kökköä, että kaikki traktoripaidat mitä oon nyt nähnyt småfolkilta ja me&i:lta on tosi kamalan värisiä. :/ haluaisin ilahduttaa pikkumiestä, mutta...
PoistaEntä jos turkoosi takki olis kauppatakki farkkujen kanssa? Ja kyllä se minusta mustan kanssa vois mennä. Nykyään mun mielestä se Johanneksen oranssiraidallinen takkikin käy mustan kanssa ( Terveiset Titille, taisit aivopestä mut sittenkin sillä kollaasillas. :D )
Joo-o. Parempi yhdet hyvät kuin kolmet huonot housut! Samaa mieltä olen kyllä noista traktoripaidoista, höh. Jospa johonkin tulis vielä kivoja traktoreita. Taidanpa pitää silmät auki (no, ihan kun mun pää ei automaattisesti ajattelis Johannesta kun näen jotain sopivaa).
PoistaTitti vois siis tehdä mullekin kollaasin tuosta takista mustien housujen ja sopivien asusteiden kanssa :D. Tänään hain postista ne Reiman mustat välikausihanskat ja nehän olikin kivempaa materiaalia kuin ne meidän aiemmat :).
Jeps. H6M twillhousut on aika kapeita, niin niitä en harkitse ja so far lökösempiä housuja on vain siinä kauheena armyvihreenä ja tummansinisenä. Farkkuja oon lähinnä aatellut hommata, mutta nyt nuo oranssit miikkarit on vakavassa harkinnassa.
PoistaIhanaa, jos pidät silmät kivojen (valkopohjaisten!) traktorikuosien varalta! Ehkä mun tarttee kohta itte painaa joku kuva...haluaisin sateenkaaritraktorin, tietty. hihhih, siinä olisi tasapainoa.
Ja aijaa, vk-kintaiden matsku muuttunut reimalla? miten? vaikuttaaks yhtä kestävälle?
PoistaÄkkiäkös sitä traktoripaitoja painaa koko porukalle :D.
PoistaEn tiiä koska se materiaali on muuttunut kun meillä on ollut vk-versioita vaan yhdet ja ne on vissiin monta vuotta vanhaa (?), käyttämättömänä toki meille tulleet. Ja siis ne on sellaista jäykempää kangasta ja ne vahvikkeetkin erilaista. Nuo uudet on viime vuotista mallistoa (ne tän vuotisethan tuli vasta tällä viikolla myyntiin että niistä en tiiä) ja paljon notkeammat ja ne vahvikkeet vähän sellaista sukelluspukukankaan tuntuista :D.
Paremmalta siis vaikuttavat kuin ne meidän aiemmat jotka toki vielä ehjät mutta pienempää kokoa.
Canvasit sopii todellakin yhtä hyvin tytöille, kuin pojille. Mä oon onneksi itse saanut jonkinsortin oranssi ähkyn, joten monta miikkari juttua jäi ihan jo sekin takia tilaamatta. Onneksi. On ne tosiaan vähän ylihinnoiteltuja :/
VastaaPoistaTurkoosi sen sijaan ihastuttaa täälläkin, meille tulee tosiaan tuo panda singoalla, tänään pääsin sovittamaan sitä Aamulle ja se oli ihan täydellinen!!!
Moni juttu tässä maailmassa on mun mielestä ylihinnoiteltua mutta noiden vaatteiden hinnan kyllä ymmärrän kun ajattelee että myyjienkin tarvii palkkansa saada. Käytetyn myyntihinnat noissa on mun mielestä vielä järjettömämpiä ;). "Tässä mekossa on vain kaksi pientä reikää ja muutama voikukkatahra (eivät lähde pois)" ja hintapyynnöksi vaikka 15 euroa :D.
PoistaOijjoi olet päässyt sovittamaan lapselle pandaa :). Ehkä mekin vielä!
Oranssi on ihana ja Vihreän lemppariväri vissiinkin vihreän lisäksi :) Siis tuosta takista en sulle tajunnutkaan silloin kuvaa laittaa, kun se oli minusta ihan kauhee :D Hups :D
VastaaPoistaMeillä ei ennen ole ollut oranssia :O. Ja just nyt kummastuttaa että miksi ei... No hei, keksinpäs että oli vauva-aikana yksi oranssi tunikamekko, ihan aitoa retro-Tuttaa! Mun vanha :D. Laitanpa linkin :D.
Poistahttp://eilisia.blogspot.fi/2011/08/ihanat-housut-part-two.html
Apua! Onkohan se sittenkin kamala ;). Johtuuko se siitä sun kuosiähkystä vai että ihan kokonaan kamala-kamala. Jos se meille tulee niin sun tarvii varmaan lopettaa siihen paikkaan tän blogin lukeminen ;D.
Ja edellisen viimeinen kappale tietysti koski sitä takkia, ei sitä ihanaa aurinko tunikaa :D.
PoistaEI se kait ihan niin paha ollut niissä action-kuvissa kuin tuossa tuotekuvassa ;) Ehkä mä laitan sit silmät kiinni kun E-T tepastelee tuossa takissa, en mä tän lukemista voi jättää ;D
PoistaTässä on nyt sitten kaksi vaihtoehtoa. Joko mun täytyy todistaa sulle että se takki on kaunis ja ihana tai sitten mun täytyy laittaa jokaisen postauksen alkuun varoitus että sisältää SEN takin - Miima älä katso kuvia ;D.
PoistaHAha :D Warning this footage contains pictures that may shock Miima :D
Poista:) Tietenkään me ei haluta sulle aiheuttaa mitään ylimääräisiä sydämentykytyksiä tai verenpaineennousua :D. En ole muuten mieheltä vielä kysellyt mitä mieltä se on tuosta takista, sieltä voi vielä tulla täystyrmäys :D. Jos se kysyttäessä sanoo vain että "takki" niin sitten se on ihan ok ja sen voi ostaa mutta jos se sanoo jotain muuta niin sitten se kannattaa jättää kauppaan tai ainakin varautua siihen että mies ei sitä takkia ikinä tule antamaan lapselle naulakosta :D.
PoistaOlisin voinut harkita tuota takkia myös pinkkinä mutta kun siinä on vissiin keltaisia kukkia... Jos olis ollut vihreitä niin olis käynyt :D. Olisko se sun mielestä ollut parempi? :D
Varmaan, en muista oliko siinä jotain "väärää" kombinaatiota, mutta tossa tökkää tuo tummempi punaisen sävy, mikä se sitten lieneekään, ei minusta sovi yhtään tuohon turkoosiin ;)
PoistaNyt nukkumaan!!
Aijjaa :D. Täytyy päästä siis katsastamaan livenä, ainahan ne paremmalta sitten oikeesti näyttää.
PoistaKauniita unia!
Hei onnea sun ostoslakkoon, kun on kestänyt!!:) Sisulla tykkään oranssista, Sirpalla taas siitä jo aiemmin puhutusta turkoosista;)
VastaaPoistaKiitos onnitteluista :). Eihän tätä ole enää kuin kolme viikkoa jäljellä (heh, uskottelen itselleni että se on lyhyt aika).
PoistaSisulle kyllä sopiikin tosi hyvin oranssi, vaikuttaa jotenkin niin menevältä pojalta :). Mulla kun on vain tämä yksi pieni niin täytyy tunkea sille molemmat värit :D. Ei tosin yhtäaikaa kai kuitenkaan.
Olen kyllä oikeasti tässä viikon aikana hämmästynyt miten usein ne ostamisasiat tulee mieleen ja miten usein siihen pitää ottaa kantaa että ostaako vai eikö... Saa nähdä muuttaako tämä aika mun kulutustottumuksia ja mihinkä suuntaan :D.
PoistaVähän samanlaista :) Mut mulla se punainen ei tullut kuvioihin. Vihreä alkaa jo ällöttää :D
VastaaPoistaMä en hirveästi ole yleensä ihastunut noihin meandi vaatteiden kuoseihin, eikä meillä niitä koskaan ole ollut. Ja ihan hyvin canvashousuja voi käyttää tyttökin!