perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kesäkengitetty

Koska Verakin hetki sitten näytti kenkäjemmansa niin toki minun täytyy tehdä samoin etten olisi siskoani huonompi (olen varma että Vera on se sisko jota en koskana saanut, niin sen vaan täytyy olla)

Nyt on siis tarkoitus esitellä millä meidän on tarkoitus kesäkengittää 2-vuotiaamme. Ensiksi voisimme tarkastella sandaaliosaston.

Ihanat Livie&Lucat Kuplan poistokorista (siis jo viime kesänä hankitut, koko saattaa jopa olla oikea kesäksi).

 Sitten Bundgaardin sporttisandaalit Brandokselta pääsiäisen alesta (menin ostamaan lenkkareita, hups):
Nuo Bundgaardithan ovat vaaleanlilat, kuvassa ovat vähän liian vaaleat.

Sandaaliosastoon kai voi laskea myös perusCrocsit punaisena?

Sitten kävelykenkä/tennari/lenkkariosastoon jossa ensimmäisenä mustat nahkaiset Crocsin Kippleyt.
Olisivat siis tarkoitetut vähän siistimpään menoon kuten kaupassakäyntiin ja kirjastoon (ihan kun me ikinä päästäis kirjastoon asti mutta kirjastoautoon sitten, paitsi ettei se taida kulkea kesällä).

Seuraavaksi myös jo viime syksynä Crocsilta alesta jemmaan ostetut pinkit tennarit, lapsi tykkää etenkin noiden kissojen kanssa. Kevyet ja kivat.

No juu, ostin sitten lenkkaritkin Citymarketista alella nämä Vikingin Apollot. Tyttöväriset vieläpä koska lapsen mielestä nämä ovat Flents-kennät (Lego friends, äiti suom.) ja sellaisina niitä voi jopa sovittaa ja käyttää. Äiti tykkää konepesumahdollisuudesta.

Lisäksi löytyy käytettynä meille tulleet Vikingin gore-texit. Täysin hyvät vielä pihaleikkeihin ja pitävät edelleen vettä.

Niin ja sitten on tällaiset ei-minkään-merkkiset kangasballeriinat jotka tulivat miehen työkaverin tytöiltä käyttämättömänä. Pohjassahan lukee kokona 30 mutta ovat enintään 27. Sopivat tytölle kesällä. Näitä on kyllä ihan kaksi kappaletta mutta toista en nyt löytänyt tytön jäljiltä kuvattavaksi :D.

Ja missä se sitten oikeasti kulkee kesänsä? No, blogia seuranneet tietävät sen kyllä että näissä Keeneissä!

Mutta onpahan ainakin vaihtelua tarjolla jopa eriparisuuteen asti!

Seuraavaa kokoa kumisaappaat pitäisi piakkoin hankkia sillä 26 koon punaiset nokialaiset tuskin mahtuvat koko kesäkautta. Mutta toistaistaiseksi olen jättänyt ne ostamatta kun tarve ei ole akuutti (lue: en osaa päättää minkä väriset tai merkkiset pitäisi olla).
Miltäs näyttää puuttuuko jotain vai onko peräti liikaa? Minun mielestäni tällaiselle kengistä kovasti tykkäävälle määrä on kuitenkin pysynyt edes jossain kohtuudessa, enemmänkin voisin näitä helposti ostaa.

t: L-E
P.S. Odotan mitä veljen vaimo sanoo tästä määrästä. Talvikenkäkeskustelussa kuulin mm. sellaisen lauseen että "mitä, onko E.T:llä kahdet talvikengät?"... No, oli sillä... ainakin kahdet :D.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kevät kai?

Ulkona oli lämmintä ja lätäkköloikkija ulkoili välikaudessa.
Tytön mielestä menimme "olos pipion kaa" eli ulos lapion kanssa.
 Onko lapsi tarpeeksi tyttökoodattu kun on pinkit kumisaappaat, pinkit aurinkolasit ja pinkki lapio?
 Täytyykö ihan vieraidenkin aina tunnistaa lapsi tytöksi? Miksi täytyisi? 
Ei tuo ehkä itsekään vielä tiedä olevansa tyttö, haittaakse?
 Näimme ulkoillessa myös aurinkoa ottavan kamelin (?).
 Otimme itsekin vähän aurinkoa, onneksi puin vielä ne villahousut alle!
 Yritimme keinua muttei ollut ihan vielä niin kevät.
 Leap takin alla oli sentään tyttökoodattu fleece vaikka eihän se sieltä mihinkään näy.
Loppuun vielä vertailu Reiman takeista. Päällä 104cm Reimatec Ample ja alla 116cm Reima Leap. Alimmaisen ei pitänyt tulla vielä käyttöön mutta testikäytettiin kun halusin tietää kuinka pitkä se on pitkäselkäiselle alle metrin mittaiselle ja koekäytön lopputulos oli että ihan hieman liian pitkä vaan eli jää hassusti pepun alle kiinni kyykistellessä. Tuo 104cm Ample taas on pitkäselkäiselle omasta mielestäni hieman hassusti lyhyt, muutama sentti lisää takahelmaan olisi ollut parempi, tiedä sitten olisiko se 110cm ollut helman suhteen sittenkin parempi mutta kun tuossakin on hihoja muutama sentti myös naapurin lapselle ;). Helman pituus kyllä riittää ja varmasti vielä paremminkin kunhan paksu välikerrospörröfleece jää pois käytöstä kelien lämmetessä.
Hihoissa on eroa tuon verran.

t: L-E jolla oli tänään maanantaikeskiviikko

P.S. Ihana pandapipo on ystäväni tekemä, löytyi tänään postilaatikosta mutta on jo pesun tarpeessa.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Synttärilammassukat

Samalta kerältä kyllä lanka vaikka onkin tuolleen eripariset. Mulla oli siis tänään synttärit ja sain lahjaksi lammassukat... Tai sain kun itse tein, valmiiksi tulivat neljä tuntia ennen synttäripäivän loppumista eli hyvinkin ajoissa. Nyt tuntuu sitten vanhalta, oikeasti (mutta katsotaan sitten kolmenkymmenen vuoden päästä uudestaan?).

Niin ja unelmatorttuakin sain... kun tein itse mutta maistuipa se muillekin. Mieheltä sain lahjaksi vapaapäivän... siis miehen vapaapäivän töistä. Heräsin aamulla hieman hämmentyneenä kun puoliso olikin ihan väärään aikaan vielä vieressä. Ei hullumpi lahja ollenkaan, olen ollut kovasti väsynyt kaikesta sairastelusta joten tuli ihan hyvään aikaan tämä vaikka tietysti arvelen että tällaisen lahjan sain kun muuta ei keksinyt. No, väliäkös sillä kun meillä oli mukava päivä kuitenkin.

Ne pari tärkeää puhelinsoittoa (joita turhaan odotan joka vuosi) jäivät taas puuttumaan mutta pitkäaikaisin ystäväni sentään soitti heti aamusta pitkästä aikaa ja se kyllä ilahdutti, tiedättehän ne ihmiset joiden kanssa vaan synkkaa ja juttu jatkuu aina siitä mihin edellisellä kerralla jäi? On onni että on ainakin yksi sellainen ystävä!

Vanhaa väsyttää joten hyvää yötä!

t: vain päivän vanhempi L-E

P.S. Saattaa olla että ostin Cittarin tarjouslenkkarit tytölle.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Villervallan canvashousut (hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?)

Minun on ollut tarkoitus hankkia meille Villervallan canvashousut jo viime kesänä... En vaan saanut aikaiseksi (?). Tänä vuonna oli tarkoitus mennä ihan kaupunkiin livekauppaan näitä ostamaan mutta en tunnu i-ki-nä pääsevän sinne asti (ja kun vihdoin pääsen niin ei varmaan ole oikeaa kokoa jäljellä). Skidillä oli pääsiäisenä postikuluttomuus ja tilasin sitten sieltä housut testiin. Ja nyt harmittaa - siis se etten tilannut näitä jo aiemmin. Viime kesänä etsiskelin juuri tällaisia housuja livekaupoilta mutta silloin ei löytynyt.
Värin valitseminen oli yllättävän haastavaa, ihan liian monta hyvää vaihtoehtoa! Vihreä, pinkki, punainen, turkoosi, musta... vai sittenkin sininen? No, myönnän, en edes harkinnut tuota sinistä mutta muut olisivat olleet täysin mahdollisia. Tiukan mietinnän jälkeen sain rajattua vaihtoehdot kahteen väriin ja sitten konsultoin Zirkiä, joka sanoi että vihreä! Suunnilleen sillä sekunnilla sitten tilasin etten vain enää muuta mieltäni.
Vallan mainio värivalinta! Väriä on vaikea saada toistumaan kuvissa oikein mutta se on livenä todella herkullinen - Skidin kuvat eivät vastaa todellisuutta siis ollenkaan tai ainakaan minun näytölläni.
Vyötäröllä on takana tuollainen kuminauha-nappi-kiristyssysteemi ja kuten huomaatte oli meillä hyvinkin tarpeellinen... ehkäpä vielä hitusen täytyy kiristää. Myös nuo nauhat ovat ihan ympäri ja varmistavat sen etteivät housut putoa jalasta kovassakaan menossa... tai varmistaisivat ellei nauhojen päässä olisi tuollainen (lapsenkin mielestä) kiva yksityiskohta mikä varmistaa sen että rusetit eivät tule pysymään kiinni ;).
Kangas tuntuu kestävältä ja uskon että näitä tulee käytettyä paljon!
Ja tässä pikaisesti napattu sovituskuva:
Lapsi jotain alta metrinen (96-98cm?) ja housut 104cm. Huomatkaa että äiti on lapsen mieliksi ostanut ylikalliin Lego friends paidan (pienellä alella onneksi), joka tullaan todennäköisesti pitämään puhki ja kaupan päälle saa hymynaaman. Kuvaan suostuteltaessa uusista housuista EI saanut ottaa kuvaa mutta Flents-paidasta JOO. No, kuvasin salaa molemmat ;).
E.T. on vähitellen alkanut puhumaan enemmän ja enemmän, uusia sanoja ilmestyy kiihtyvään tahtiin ja välillä tuntuu kuin asuisin papukaijan kanssa - kaikki toistetaan... Paitsi tänään häkellyin kun E.T. sanoi AAAA ja minä sanoin siihen että BEEEE niin tyttöpä jatkoi että CEEEEE... Ohhoh!
Alan epäillä että tässäkin taidossa osataan siis enemmän kuin mitä luulin.
Eilen nauroin kippurassa kun tyttö juoksi kissan perässä ja huusi sille Otota (kissan nimi) otota! Höperö kissa kun ei ymmärtänyt odottaa... Ja eläintuntemuksessa lapsi ohittaa kohta äitinsä, minä en ainakaan muista opettaneeni sille ovavaa tai ammakkoa... mutta niin vaan se jostakin on nekin napannut. Enpä pysty enää tekemään listaa tytön sanoista, kyllä ne siitä siis pikkuhiljaa lisääntyvät!

Tänään canvashoususovituksen jälkeen tyttö pyysi saada Maisa-(s)ousut... Jaa että mitkä? Maisa-housut? Enpä arvannut mitkä ne ovat joten piti pyytää näyttämään. Ne on kuulemma nuo Lipfishin mustavalkoraidalliset. No mikä jottei, kyllä nuo Maisa-hiiren maailmaan taitavat sopiakin.

Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille! Meillä on vakaa suunnitelma olla terveitä pitkästä aikaa - saa nähdä onnistuuko!

t: L-E

P.S. Joku voisi sponsoroida meille lisää noita canvashousuja ja sellainen lierihattukin olisi kiva... Meidän piti nimittäin saada vuokraennakot takaisin itsellemme mutta joku on hukannut ne... Saa nähdä löytyvätkö ja kenen taskusta? Ihan juuri nyt kaipasinkin vähän lisää jännitystä elämään kun entisissä ei ollut tarpeeksi. Tähän loppuun sitten muutama kirosana joita en sano nyt ääneen kun tarttuisivat kuitenkin tytön kasvavaan sanavarastoon (olen kuullut sen sanovan penkele ja polkevan jalkaa...).

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Lutra lutra

Oho, tänne on tullut vettä.
 Mitähän sitä tekis kun ei voi edes potkukelkkailla enää.
 Jos vähän läiskyttäisi?
 Jos vähän enemmänkin läiskyttäisi... Näinhän tän kanssa piti menetellä!
 Pitääkös nää rukkaset vettä? Tuolla olis jääkaloja... tai siis paloja.
Hyvin piti vettä Vikingin thermokumpparit, Molon Polly (104cm vk-haalari vaikuttaa toppaversiota isommalta, johtuu ehkä toppauksen puuttumisesta :D) ja Reimatec-välikausirukkaset. Antaa lutrata vaan!

Niin ja se Lutra lutrahan on oikeasti saukko, tiedän sillä olen naimisissa sellaisen miehen kanssa joka puhuu sujuvasti suomea, savoa ja saukkoa... Näin vaimon mielestä saisi puhua toki joskus vähän enemmänkin, ihan millä kielellä vaan ;).

t: L-E

P.S. Kuvat ovat eilisiä, sattuneesta syystä en ole tänään päässyt tytön kanssa ulos sillä illalla alkoi se perinteinen sairastamisen jälkeinen mahatauti (jätän kertomatta likaiset yksityiskohdat vaikka niitä kyllä riittäisi). Toivomme että muihin tämä ei iske.