Joka vuosi viimeistään elokuun puolessa välissä se iskee - talvikenkähulluus! Tulin tuossa mitanneeksi ja tarkistusmitanneeksi tytön jalan ja täytyy sanoa että ällistyin sillä luulin ettei jalka ole oikeastaan kasvanut ollenkaan mutta olin väärässä (kuten niin usein ennenkin). Kasvua keväästä oli sentin verran eli kesäkengät alkavat vedellä viimeisiään - onneksi kesäkin. Ei siis toivoa siitäkään että yksikään viime talven 26 kokoisista mahtuisi enää jalkaan - talveksi olemme suunnanneet katseemme 29 kokoisiin (reilummista menee toki vielä 28).
Jemmakaapissa on olemassa jo kahdet goretex-kengät sopivan kokoisina ja Reiman Pehmyt-huopikkaaat (nekin todennäköisesti just oikeaa kokoa) joten suuntasin katseeni niihin mitä ei vielä ole: villavuoriset nahkakengät.
Tytöltä kyselin onko hänellä toiveita ja katselimme tarjontaa, hän ilmoitti kolmena päivänä peräkkäin haluavansa nuo hopeiset tanssikengät (yritin korjata että talvikengät mutta eiii, tanssikengät ne on) joten menin ja tilasin ne sovitukseen. Jos näillä pystyy tanssimaan niin taitavat jäädä meille.
Anguluksen B2134 hopeisena, ainakin googletuksen perusteella ovat juuri sitä mitä etsitään mutta jännityksellä odotamme paketin perille saapumista - sisäpohjamitta kun on aina vähän arvoitus.
Viime yönä sitten panikoiduin kun tajusin että eipä ole tytöllä enää sopivia kumppareitakaan tuon jalan venymisen jälkeen - jemmavarastoni ei siis olekaan ehtymätön. Etsiskelin vuorettomia kumppareita ja törmäsin sitten Lekmerin sivuilla noihin Vikingin vuorellisiin thermokumppareihin ja ostin sitten pienellä alella nämäkin kokoa 29. Viime talveanahan meillä oli nuo samat mutta erivärisenä ja kokoa 26. Sillä kokemuksella voin suositella lämpimästi! Nyt sitten mietin että täytyisikö vielä ostaa kuitenkin vuorettomatkin kumisaappaat? Kunpa tietäisi kuinka lämmin, pitkä ja sateinen syksy on tulossa kun takeitahan ei ole siitä että samat kumpparit mahtuisivat enää keväällä. Vaikka kai sen jalan kasvun on sentään joskus hidastuttava?
Nyt on sitten jäljellä sellainen ongelma että kukahan tulisi ja laittaisi myyntiin (tai ostaisi pois) meidän kaikki viime talviset 25-26 kokoiset kengät?
Ihan hullua jalan kasvua :D Pinkillä oli varmaan ekaluokalla tuon kokoisia kenkiä :D
VastaaPoistaMä olen todennut, että meille on nahkakengät turhia, kun ne ei vaan ole lämpimiä, vaikka miten olis villasisukset! Paitsi ne extremet on lämpimät, mutta ne taas ei ole sellaiset nätit. Oletan että meillä on pienten osalta talvikenkäasiat kunnossa ja isojen osalta luultavasti ihan retuperällä...
Joo on!!! Ja mä vielä kuvittelin että eihän se keväästä nyt ole yhtään venynyt :D. Ilmankos jotkut sukatkin oli vähän kittanoita (kokomerkinnällä 27-29 :D).
PoistaMeillä käytetään nahkakenkiä aina kun mennään autolla jonnekin... Tavallisissa ulkoiluissa sitten jotain muuta yleensä. Viime talvena tosin tuli käytettyä nahkakenkiä niissäkin kun oli kahdet hyvät ja ihan lämpimät oli varpaat aina kun tultiin sisälle. Kai se on yksilöllistä se jalan lämpimänä pysyminenkin.
Mitäs kenkiä teillä olisi 25 koossa?? Miten kylmillä keleillä noita saappaita voi käyttää? Mun pitäis kans ostaa vuorelliset kumpparit, kun nyt saatu ostettua vuorettomia jo..
VastaaPoistaKahdet Vikingin talvigoret on ainakin 25 kokoa (hopeanväriset ja fuksiat muistaakseni :D). Muut taitaa olla 26 (Tepsut, Bisgaardit ja ne kumpparit).
PoistaTaitaahan ne luvata että noilla saappailla vois 20 asteen pakkasessakin tarjeta mutta ei kai silloin oikein muutenkaan kumppareita käytä... Mutta siis ihan lumella on loskasäillä käytetty ja jääkylmissä lätäköissä syksystä kevääseen eli pitkä käyttöaika.
Meidän kolmeveellä tyttösellä on nyt 28-29 kengännumero. Meillä oli viime talvena isommilla nuo hopeiset kengät, ja olin kyllä pettynyt, kun hopea kului aika nopeasti kärjistä ja kengistä tuli kamalan näköiset. Käyttäjätkin on aika isoja ja meneviä, ettei vika varmaan yksin kengissä ollut.
VastaaPoistaMeidän tyttöhän on melkein kolme ja pitkä ikäisekseen että ei se ehkä sitten ihan niiiiin jättijalka ole kuitenkaan :D.
PoistaToki nahkakengät kuluu aina kärjistä ja niin varmaan käy noillekin jos meille jäävät. Ilman osumia eivät selvinneet viimetalvisetkaan enkä toki niin oletakaan.
No kuule ihan samaa olen nyt pohtinut. Siis kumppariasiaa. Nuo vuorettomat tavalliset kumpparit menee nyt lämpimillä säillä. Villasukkaa niihin ei enää voi tunkea. Ostaisinkohan säiden viiletessä ns. talvikumpparit jollain lämpövuorella ja niillä mentäis kevääseen. VAI ostanko vuorettomat kasvunvaralla ja villasukkatilalla. Sitten ne voisivat sopia taas keväällä ilman villasukkaa...
VastaaPoista-T-
Meillä on nyt taas molemmat :D. Kun en oikein keksi ilman kumpia pärjäisi. Ovat niin eri tarpeeseen.
PoistaJust, meinasin nyt tilata nuo saappaat niin eiköhän hinta ole 49,90.. En tilaa:D
VastaaPoistaNo höh! Olipa lyhyt ale :O. Ja osuinpa oikeaan aikaan :D. Meillä olis pinkit 26 kokoiset ylimääräisenä, meniskö teille? Ja mihinkähän kaappiin tungin ne keväällä :D.
PoistaHmm.. Ne olis alkutalvesta varmaan liian isot, mutta menisköhän sitte lopputalvesta? Jotain 15-15,5cm sisäpohjamitalla olevia talvikenkiä oon ostanu.
PoistaNo joo! Voi olla sitten että ne on ihan liian isot kun väittävät tuolla sisäpohjamitaksi 17,4cm (uskon koska meidän 29 piti paikkansa). Ja muutkin meidän viime talven talvikengät. Höh. Olis ollut niin hirmu kätevää kipata ne kaikki vaan sulle :D.
Poista