keskiviikko 7. elokuuta 2013

Äidin pieni kärpässieni

Olen aina pitänyt Marimekon pallopaidoista joten luulisi että tyttärelläni olisi kahdessa vuodessa (hups, melkein kolmessa :O) jo ollut sellainen mutta ei ole. Niissä on paljon vikaa meidän kannalta: ne ovat selästä liian lyhyitä, ympärysmitaltaan liian leveitä tai jos on leveydestä sopiva niin hihat jäävät lyhyiksi. Meidän tyttö on siis väärää mallia Marimekon paitoihin, tiedän, olemme testanneet niitä useita. Niin ja onhan pallopaidoilla uutena aika paljon hintaakin, niin paljon ettei sellaista summaa viitsi maksaa väärän mallisesta paidasta.
Kun tyttö oli vauva niin ystäväni tyhjensi kangasvarastonsa kun ei enää voinut itse ommella ja kysyi että kelpuuttaisinko marimekon trikoita? Joo-o, kelpuutan, vaikken osaa kyllä ommella taisin vastata silloin. Onneksi harjoittelu tuottaa tulosta ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. 
Esittelemme ylpeinä täydellisen sopivan neppilistapaidan. Tarpeeksi pituutta, sopivasti hihoja ja leveyttä - vähän kasvun varaakin, tietysti.
Se on täydellisen sopiva ja täydellisen ihana - aivan niin kuin tyttönikin.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Vielä sopii syliinkin, tyttö <3. Juuri testasin :).

      Poista
  2. Hieno on! En tajua Marimekon kaavoja, meillä oli joskus lahjaksi saatuja bodyja, joihin olis leveydeltä mahtunut parikin lasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me saatiin lahjaksi 70 senttinen t-paita joka oli leveydeltään sopiva kun lapsi oli lähemmäs kaksi ja käytti muuten jo 98 vaatteita :D.

      Just tuo leveys ja liian lyhyet hihat on se suurin ongelma.

      Poista
  3. Meillä ei oo koskaan ollut Marimekkoa, en oo ikinä hirveesti innostunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän olen kasvanut Marimekoissa ja niiden ympäröimänä että kyllä ne vaan siksi aina niin hyvältä näyttää :D.

      Poista
  4. Siis väitätkö sinä, ettet osannut vielä pari vuotta sitten ommella? Oliskohan mullakin toiveita? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki sulla on toiveita! Jos sullakin on vaikka piileviä kykyjä? Olin ihan oikeasti koulun käsityötunneilla ihan tumpelo ompelukoneen kanssa mutta nyt aikuisena sitten päätin osata ja harjoittelu on tuottanut tulosta :D.

      Poista