lauantai 24. elokuuta 2013

Minun Reima

Reima haastoi bloggaajat "Minun Reima"-blogihaasteeseen ja koska meillä on aina tapana tehdä kaikki ajoissa niin julkaisemme oman kollaasimme jo tänään kun deadline on vasta huomenna ;).

Valitsimme kolmesta mahdollisesta teemasta Raikkaan talviseikkailun koska eniten meidän talvemme on niitä täynnä kuin mitään muuta. Meidän neidin talviseikkailuvarustus voisi näyttää vaikka tältä:
Värikäs pipo, jonka alle tarvittaessa puetaan villainen kypärämyssy eli oikeastaan aina. Lämpöinen untuvatakki, jolla tarkenee ankarimmissakin olosuhteissa, uloshan mennään silloin kun ei ole niin kylmä että kieli jäätyy nenään kiinni - koskaan ei ole vielä ollut niiiiin kylmä. 

Tuo prinsessakruunua muistuttava hattu olisi taatusti neidin mieleen vaikka varsinaisesti hän ei ole ihan täysillä vielä prinsessavaiheessa vaan kaikki kelpaa. Jostain kuitenkin oppi ne prinsessatkin vaikka äiti ei kauheasti asiassa auttanut. Pelkään pahoin että tartunta lisääntyy kunhan se 3-vuotta tulee lokakuun lopulla täyteen.

Alarivillä onkin sitten ne mitä ilman ei selvitä eli Reimatec-rukkaset ja -housut. Tuollaisella talvella 3-vuotiaalla vedenpitävyys housuissa ja rukkasissa on pakollinen vaikka takilta ei aina samaa vaatisikaan. Oikean alareunan huopasaappaat ovat karvavuorineen taatusti lämpimät äärimmäisissäkin olosuhteissa. Harmi ettei Reima tee äideille yhtä päteviä talviseikkailuvarusteita!

Näyttää ihan meiltä tuo kollaasi, tyttö-överit meidän rokkitähtitanssiprinsessan tavalla.


Ja kukaanhan ei sitten kuvittele että meidän eteisessä pyörisi koko talven vain kaksi pipoa. Todisteeksi siitä ekstra kollaasi pelkkiä pääasioita. Ilmoilla saattaa olla suurta valinnanvaikeutta sillä Reiman päähinevalikoima on nyt todella laaja ja herkullinen! Lapsella on kuitenkin edelleen vain yksi pää.

t: L-E

P.S. Jos joku ei ole vielä saanut osallistumisohjeita ja kuvittelee ehtivänsä osallistua viimeistään huomenna niin voin laittaa ohjeita pyydettäessä sähköpostiin.

8 kommenttia:

  1. Tosi kivat valinnat! :) Mutta niin ööö... ethän sä valmispipoja tarvi kun on melkoiset varannot jo omatekoisiakin??? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipot on mun heikkous :D. Ja yleensä on ollut tuulisille keleille ainakin yksi ostettu kun en itse jaksa viritellä niitä korvien tuulisuojia yleensä :D.

      Poista
  2. Tosi kivoja juttuja bongasit sieltä kuvapaljoudesta! Mulla on mennyt tuo takki ihan ohitse. Näyttää kivan malliselta! Ja mikä tuo pörrölakki on? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Tuota takkia tekisi melkein mieli sovittaa... Ja sitä on parissa muussakin värissä muistaakseni. Pörrölakista en tiedä sen enempää mutta sieltä sen kuvan nappasin :D.

      Poista
  3. Mä niin tykkään tästä ja kiikaroin tuota yhtä potentiaalisesti unisex-pipoa sillä silmällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuisesti on kivoja pipoja kyllä tulossa muutenkin! En edes näihin voinut poimia niitä kaikkia. Mäkin osaan tehdä unisex-pipoja, ehkä ;).

      Poista
    2. Ehkä tilauksesta, norsuja, ehkä? ja juu-u, lupasin nukkumaankin mennä vaan ei.... ei tuu uni ei...

      Poista
    3. Ehtisit jo nimeäkin vaihtamaan :D. No voi höh kun valvotutti sua, mä olin varmaan unessa jo ennen kuin pää kosketti tyynyä :D. Palailemme siis ehkä asiaan, ehkä :D.

      Poista