sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Shoppailupäivä ostolakossa :D

Tilasin MiniMintistä nahkaiset Muumi-kerhotossut vähän aikaa sitten kun ne olivat pienessä alessa. Juuri nyt tytöllä on vielä sopivat tossut mutta nämä ovatkin seuraavaa kokoa eli jäävät odottamaan ensi syksyä ja talvea. Muumeista tykkäävä lapsukainen oli niin riemuissaan että kiskoi tossut suoraan paketista villasukkien päälle ennen kuin ehdin edes kissaa sanoa. Meillähän on edelleen vilpoisaa kun sitä lämmitystä ei ole, tämä siis selittää villasukat joiden ansiosta tossut olivat sopivammat.
Sitten niihin tämänpäiväisiin. Tulin aamulla tilaanneeksi itselleni Booztilta kahdet farkut kun tänään sai kymmenen prosentin lisäalen jo alennetuista ja koska oikeasti minulla on tarve housuille (enkä muistanut ollenkaan olevani ostolakossa ennen kuin olin jo tilannut :O Kylmyys hidastaa aivotoimintaa?). Olen jo pidempään ihmetellyt miksi liikun niissä yksissä ja samoissa housuissa - aina! Sitten huomasin että minulla ei ole muita lähellekään sopivia. Kaikki kaapista löytyvät ovat siis liian isoja! Äskettäin tilasin Campadrelta muka tavoitefarkut jotka osoittautuivat sopiviksi tai jopa vähän isoiksi vyötäröltä... Nyt sitten toivon että ne tänään tilatut olisivat sopivia tai lähden sitten vaan pokalla ulos pitkissä kalsareissa (mulla ei ole legginssejä, oikeasti, on vain pitkiä kalsareita ;)).

Tänään käytiin toki myös livekaupoilta sillä kotonahan on sateisella säällä entistä kylmempää ja kalseampaa. Itse selvisin kohtalaisen vähin vaurioin eli ostolakkoa sen enempää rikkomatta (sehän kosahti jo aamulla - paitsi jos olen vain tytölleostolakossa). Mies shoppaili sitten lämpimikseen, hänhän ei lakkoja tunne. Tyttö sai Lindexiltä tuon yllä olevan kuvan tiikeritunikan (t-paidan?) ja kolmet legginssit (joille on ollut tarve jo piiiiitkään mutta äiti-ihminen ei ole saanut ostettua :O. Vihreät, turkoosit ja mustat).


Jesper Juniorissakin poikettiin pitkästä aikaa ja ihailtiin Reiman angry birdsejä. Possut olivat tehneet eniten kauppansa. Tuohon vaaleanpunaisuuteen meidän tyttö ei vaan sovi joten meille lähti punainen piristys (myyjäkin kovasti vakuutteli että hyvin voi tyttökin punaista pitää ja olimme kaikki samaa mieltä). Rusettia vaan päähän niin tuskin sitä kukaan pojaksi luulee ;).

Kyselin onko näistä vielä pesu- ja käyttökokemuksia ja myyjä sanoi itse pesseensä possupaidan jo useaan kertaan ja ainakin se oli selvinnyt pesuista moitteetta. Eli odotukset korkealla, hiplaustuntuma ainakin oli hyvä!

Ei pahasti vielä mennyt metsään ostolakko, eihän? Kun tarkoitus sitä on kumminkin jatkaa ihan koko kuu. Sen verran hyötyä näistä kuitenkin on että ostaessa tulee harkittua enemmän ja nykyisin saatan jopa jättää ostamatta jos en pysty tarpeeksi hyvin itselleni kyseisen ostoksen tarvetta perustelemaan. Olen siis oppinut jotain ja koko ajan toivottavasti opin lisää!

t: L-E

P.S. Tämä kirjoitus tulee näin myöhään koska meillä katkesi tänään sähkötkin taas - liian monta sähkölaitetta + rakennuslämmitin yhtäaikaa`on liikaa. 



5 kommenttia:

  1. Mä meinasin tilata nyt viikonloppuna ton punaisen angry birds paidan, mut sit aattelin et no joo antaapa olla. Eli mun ostolakoton kuukausi on melkeen alkanut paremmin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko päässyt noita hiplaamaan? Se hiplaustuntuma oli se viimeinen ostopäätökseen vaikuttava tekijä :D.

      Poista
    2. En oo mut vähän kalliina pidän ku miettii nyt jotenki järjellä et toi on varmasti aika ohimenevä ilmiö :D ehkä meille toi joskus vielä kotiutuu ku sorrun.

      Poista
  2. Noi Angry birdsit näyttää kyllä kivoilta! Tuhlattuani pleikka3een voisin ehkä nyt himmailla tuon ostelun puolesta kuitenkin nyt jonkun aikaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tiedä sitten kuinka kivalta ne näyttää kun hellepäivänä juoksee yhdeksän kymmenestä lapsesta samanlaisessa ;). Ei vaan kivojahan ne on ja hiplaustuntuma hyvä. Plussaa jos kestävät vielä pesuakin niin kuin se Jesperin myyjä vakuutti.

      Poista