Kun on ostolakossa ja huomaa ettei lapsella ole hupparia on luonnollista ajatella että sellaisenhan voisi tehdä itse. Viime kesän palasiksi jäänyt huppariompeluprojekti kun oli vielä tuoreessa muistissa päätin tällä kertaa turvautua neulottuun versioon ja valmista tulikin suit sait sukkelaan.
Huppu halusi mansikaksi ja eteen lisäsin sitten mansikkataskut ettei huppu olisi niin irrallinen. Aika herkullinen tuli vaikka itse sanonkin. Ihan valmishan tämä ei ole vielä, siis ehkä - mietin vuorittaisiko hupun vielä trikoolla mutta kotona ei ollut mitään sopivan väristä (:O).
Hiekkalaatikon lapiotarjonta oli onneton tällä kertaa: yksi kissanhiekkalapio (lieneekö kovinkin tarpeellinen?) ja yksi josta varsi poikki. Niin, eikä tuolla kuvassa pilkottavalla kaivurillakaan voi kaivaa, se on rikki - aika ankeaa :D.
Tänä vuonna tyttö osaa jo kiivetä liukumäkitelineen haastavat portaat ylös. Ehkä ensi vuonna uskaltaa jo laskea liukumäestä alas tai keksii kuinka tuolta muulla tavalla pääsee alas.
Ja koska huppariprojektista jäi päälle hyvä draivi niin ei muuta kuin seuraavan projektin kimppuun. Tyttöhän rakastaa yli kaiken Maisaa ja Maisan pandaa ja koska minulla oli sunnuntaina aikaa olla itsekseni niin lähti projekti vähän lapasesta. Vai mitä sanotte tästä:
Tulin sitten maalanneeksi t-paitaan sekä Maisan että pandan vaikka tarkoitukseni oli vain testata josko reilun vuoden (ainakin) käyttämättömänä olleet kangasvärit olisivat kuivuneet käyttökelvottomiksi. Eivät siis olleet, onneksi. Lopputuloksena oli yksi äärimmäisen onnellinen 2,5-vuotias eikä tuo paita äidistäkään hullummalta näytä.
Paita on laadukkaan oloinen Kappahlin luomupuuvillainen perusteeppari, hintaa 4,95 - paitsi että ostettu osta kolme maksa kaksi tarjouksen aikaan eli varsin kohtuuhintainen Maisa-paidaksi ;).Nälkä kasvaa syödessä ja nyt noita paitoja tekisi mieli maalailla enemmänkin. Lapsi ainakin on jo kysellyt Keke-paitansa perään - saa nähdä tuleeko Kekekin vai jotain ihan muuta.
t: L-E
Wau! Jos mä osaisin tehdä noin hienoja vaatteita, niin tuskin mitään valmiina juuri ikinä ostaisinkaan! :)
VastaaPoistaKiitos! Kyllähän sitä tekisi jos aikaa olisi käytettävissä rajattomasti ja pää olisi aina yhteistyökykyinen :D. Nyt sattui että oli hyvä kuukausi (paitsi just nyt). Onneksi sentään joskus jotain saa aikaiseksi :D.
PoistaAivan huippuidea tuo Maisa teeppari. Meillä on kans täällä Maisafaneja joten tuollainen voisi olla aikaste ihana kummallekin.
VastaaPoistaJa tuo neuletakki, voi että miten upea...mä ajattelin taas ommella nuoremmalle koululaistytölle mekon (ehkä enemmänkin jos ensimmäinen onnistuu)..
Maisa-paitoja en ole aikoihin nähnyt missään myynnissä joten itte piti sekin sitten tehdä ja kun se nyt on lapsen mielestä maaaaailman ihanin. No juu, tykkään onneksi kyllä itsekin.
PoistaKiitos ja tsemppiä mekko-ompeluun, etköhän onnistu ja nälkä kasvaa syödessä :D.
Ooh! Wau, mitä tuotoksia. :)
VastaaPoistaKiitos! Toukokuu oli pitkästä aikaa tuottelias monella saralla :D.
PoistaHienoja molemmat! Neuloa en osaa, mutta tuo kangasvärjäily voisi onnistua... :)
VastaaPoistaMitä ostolakkoon tulee, niin itsehän olen siinä mukana vielä seuraavat pari viikkoa. On tehnyt hyvää! Eikä ole tullut vastaan mitään ohittamatonta paitsi se yksi metsolan lätsä... mutta yhdellä hairahduksella ollaan selvitty! Niin, ja ei kai kirppisostoja lasketa...? ;)
Suosittelen kuitenkin kokeilemaan molempia vielä - niin kivaa :D.
PoistaIhan hyvinhän se ostolakko on sitten mennyt jos yhdellä lätsällä olet selvinnyt! Mulla tais alkukuusta olla joku hupsis, mutta ei ehkä ollut iso kun en enää muista mitä se oli :D. Jaa-a, kirppiksellä jos törmää löytöön niin se on kaiketi pakko ostaa pois kun ei se siellä enää seuraavalla kerralla ole että ei kai niitä voi laskea? :D
Wau,todella hienoja loihdit. Nuo kangasväri kuvat kiinnostaisi kokeilla.Kestääkö pesuja miten?
VastaaPoistaKiitos! Hyvin kestää pesua. Mulla on useamman merkkisiä ollut enkä muista että olis ollut ongelmia minkään värin pysymisen kanssa kun vaan silittää huolella värin kiinni. Nuo nykyiset on Folk art fabric-värit tuolta http://www.donno.fi/
PoistaHuppari on todellakin herkku! Ja hieno on myös Maisa-paita!! :)
VastaaPoistaJa tässä tapauksessa voin todellakin luvata että samanlaisia ei tule vastaan :D. Hupparin mallinkin tein siinä tekiessä :D.
PoistaNoi on vaan niin älyttömän huikean hienot!
VastaaPoistaNiisk, kiitos muru <3 :D.
PoistaHuippuhieno! Mulla on tämä välilehti ollut auki siitä lähtien, kun julkaisit tämän postauksen, ja olen sitten aina välillä käynyt uudestaan ihailemassa. Tarvitsin varmaan tuollaisen ja lisäksi Lolan Charlie & Lolasta - kai voit tehdä? :)
VastaaPoistaKiitos! Juu, heti kun löydän sen jemman mihin tungin kaiken ylimääräisen ajan ;). Ja koska sullakin on sitä niin suosittelen ryhtymään tuumasta toimeen ihan itse :D. Lola-paitoja olen nähnyt valmiinakin (ainakin Englannista saa).
Poista