sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Pieniä junia, isoja lentokoneita ja yksi kissafani

Meille kävi eilen ostoksilla aika hassusti. Satuimme löytämään poistopisteeltä Brion maatila-junaratasetin tai siis mieheni sattui ja näytti sitä minulle. Hintalapussa luki 15,00. Päässäni raksutti, siisettämitähäh, eikös se ole moisesta aika vähän? (oikeasti minulla ei ollut harmainta aavistustakaan näiden hinnoista mutta se kuulosti vähältä) Setti oli siis tämä:
Epäilin kyllä hetken myös väärää hintalappua (eihän nykyään tunnu saavan oikein mitään viidellätoista eurolla :/)  mutta hinta oli sama kassallakin :O. Niinpä tulimme kotiin junaradan kanssa, aihekin oikein sopiva, asummehan maalla ja junaradan vieressä.  Ja minä hämmästyin hienoa veivaa-nosta lasti magneetilla ylös systeemiä tuossa rakennuksessa (iiiik, oikeasti toimiva lelu ;)).

 Pikkuihminen tykästyi ja pääsi heti leikkimään vaikkei ollutkaan synttärit tai joulu (isimies ei olisi jaksanut odottaa sellaisiin juhliin ;)). Jep ja äiti tietysti googletteli että moisen setin hinta on ainakin jossain neljänkympin kieppeillä, monessa paikassa jopa enemmän. Lisäksi Brion sivulla tätä tituleerattiin vielä uutuudeksi (tullut markkinoille viime vuonna). Laatikossa luki plus 3-vee, noh, me takavarikoitiin vain liikennemerkki parempaan talteen, se kun uhkasi joutua syödyksi.
 Näin hienosti ja keskittyneesti tyttö laittaa lehmän vaunuun. Huono juttuhan tässä on tietysti se että nälkä kasvaa syödessä ja nyt tietysti katsellaan tästä eteenpäin junarata-alennuksiakin sillä silmällä :D. Oma vanha junaratani on mummalassa ja saa pysyäkin siellä kaikkien leikittävänä :).
 Tämä mekko muuten on isimiehen aleostos Lindexiltä (?) ja on kokoa "sopivampi ehkä ensi kesänä". Mutta sattuu olemaan kovin ihana niin toki sitä täytyy käyttää jo nyt. Täällä ei tosin ole vielä ollut hellettä ja heti kun ovesta menimme ulos niin hyttyset hyökkäsivät kimppuun sankoin parvin. Palasimme sisälle ja alistuimme pukemaan vähän suojaa:
Käyhän se näinkin ja jos tuosta mekosta jää jotain jäljelle sitten kun se ei enää mahdu mekkona niin taidanpa pätkäistä sen hameeksi :D. Kummallista muuten kuinka usein nuo feikkicrocsit sujahtavat jalkaan ja miten kovaa niillä pääsee - takapihajuoksun maailmanmestaruuksista jos taisteltaisiin niin veikkaisin voittajan menevän tässä.
 Ollaan me ehditty tänä viikonloppuna jo muutakin, nimittäin lentämään - tosin vain leikisti mutta sentään oikealla koneella. Tytön hiukset ovat muuten venyneet ja paksuuntuneet ihan silmissä, hyvin huomaa kuvistakin. Minä jo vähän mietin takahiuksien leikkaamista mutta en saanut lupaa (hassu kun menin kysymään).
 Ilmailumuseolla poikettiin siis eilen ennen kauppaa, siellä kun on portaat ja mumma oli huolissaan kun meidän pikkuihminen ei muka osaa/opi niitä kiipeämään (teoria perustui epäonnistuneeseen mummalan portaiden alastuloyritykseen kun mumma kiskoi lasta melkein vaakasuoraan eteenpäin). Väittäisin että sujuu hyvin molempiin suuntiin kun ei hoputa ja tarjoaa pikkusormen verran tukea.

 Ylös asti jaksoi kiivetä ja omin jaloin tuli alaskin päin että terveisiä vaan mummalle :).
Meille tuli muuten tytölle Lasten Juulia ja Joonatanin alesta joku aika sitten mielettömän ihana ja mieluinen Molo kidsin kissapipo (3-5-v kokoa, sanoisin ettei nämä ainakaan meidän pallopäälle kovin reiluja ole vaikka jossain niin väitettiinkin ;D). Ainoa pipo ikinä joka pysyy päässä, tyttö siis tykkää siitä niin paljon ettei halua ottaa sitä pois ja jos saa valita niin kissapipolla mennään vaikkei se muuhun asustukseen sopisikaan. No, ei ole niin nuukaa jos Tutan lentokoneet kohtaavat Molon kissat hieman epäsopivissa sävyissä. Pääasia että lapsi on tyytyväinen ja korvat suojassa kun tarve on. Taustalla muuten on Draken, hihi, minäkin näitä vähitellen vuosien "koulutuksella" alan tunnistaa - veikkaan silti että kohta tyttö ohittaa minut näidenkin tietämyksessä :D.

9 kommenttia:

  1. Olipa hyvä löytö tuo junarata! Meillä on noita junaradan osia(kin) niin paljon, että lisää ei kyllä tarvita..

    On kyllä kivan näköinen kisu-pipo! Minkä kokoinen pää siellä sisällä on? En-oo-mitään-ostamassa, mutta ehkä voisin mitoitusta laittaa korvan taakse ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pää on viimeksi virallisesti mitattu toukokuussa ja silloin se oli 47,9cm (tarkkaa on ;)), ei se kai siitä paljon ole ehtinyt kasvaa :D.

      Mutta tuo (ja isänsä ;)) ovat malliltaan oikeasti sellaisia pallopäitä että vaikka ympärysmitta olisi ns. iälle normaali niin aina saa ostaa kooltaan vähän isomman pipon kuitenkin.

      Eli siis en todellakaan ostaisi 48senttiseen päähän tarkoitettua pipoa :D. Toki oletan että tuo pipo kasvaa jonkun verran mukana (eli siis venyy) ja menee ehkä pari seuraavaakin vuotta (jos pysyy tallessa).

      Poista
  2. Vautsi mikä löytö! Ja ihana kissapipo :)
    Hih: teillä sujahtaa feikkicrocsit jalkaan ja meillä valtralätsä päähän. Ei onneksi sen vakavempaa ;)
    Johannes on viime viikkoina päättänyt mitä pukee päälleen ja kyl sen huomaa, mut mikäs siinä.
    Niin, että hyvin passaa kissapipo ja lentsikatki kerran toiselle hyvä mieli tulee!
    Kiva mekko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin ja meillä samaa kokoa poikien versio piposta. Päät on n.51cm. Pipo on napakka, mut ei liian kiree. Kokoa isomman ottaisin silti jos nyt tilaisin noille vatipäille :)

      Poista
    2. Eli juu, jos teillä sopii niin kai sitten meilläkin ainakin ensi vuonna. Vaikka yllättävän paljon noihin hattuasioihin vaikuttaa se pään muoto :O. Minäkin olisin kyllä kelpuuttanut jopa kokoa isomman mutta kun en ole siihen kokoon enää alessa törmännyt niin pakko oli kotiuttaa tuo kun halvalla sai :D. Alkukesästä kyllä melkein inhosin koko pipoa ja sitten kun sitä ei meinannut enää mistään löytää niin siitä tuli pakkomielle (ai miten niin tyypillistä :D).

      Poista
  3. Hieno löytö, junarata halvalla! Meillä on kanssa jotain noita junaradan osia, joku maatilajuttukin, mut se ei oo tämä sama.
    Noissa Molon päähineissä on kyllä ihan ihme mitoituksia, ja mun mielestä saa ostaa aika sian säkissä. Meillä on esim 3 sellaista toppahattua kokoa 3-5 ja ne on kaikki keskenään IHAN eri kokoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sattuu oikeaan aikaan oikeaan paikkaan :). Junarata on kyllä ihan älytön hitti, tänään tyttö olisi halunnut junan mukaan myös sänkyyn mutta äiti oli tylsä ja väitti ettei siitä ole unileluksi :D.

      Tylsää ettei voi tietää että onko hattu liian pieni, sopiva vai liian iso. Hillitsee hieman intoa ostaa sovittamatta etenkin jos lapsella on muutenkin haastavan mallinen pää (sen isälläkin on, noin miljoona pipoa olen sille tehnyt ja kaikki vaan näyttää aina naurettavilta).

      Poista
  4. Kun niistä softshelleistä on ollut puhetta, niin nyt törmäsin tällaiseen Molon pitempään malliin tytöille, on harmaa ja violetti

    http://vixvax.com/save-40-molo-holly-vulcano-grey-soft-shell-jacket,p1264594

    http://vixvax.com/save-35-molo-holly-frizz-purple-soft-shell,p1264592

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ;). Minä oon tuota harmaata jo yli viikon kattellu että pitäiskö :D.

      Poista