torstai 12. heinäkuuta 2012

Joskus isikin onnistuu ;)

Mulla oli tänään vapaapäivä tai siis olin yksin kotona :). On ollut taas hieman kivulias kausi :/ ja Ruotsin sukulaisten jälkeen kaipasin lepoa jota mies sitten järjesti (ihan vähän vaan täytyi vihjaista ;)). Kävivät katsomassa lentokoneita ja kiertelemässä kauppoja pitkän kaavan mukaan ja syömässäkin tietysti. 
 Takaisin tuli hitusen väsynyt mutta päiväänsä tyytyväinen tyttö jolla oli uusi mekko :O (minä kielsin isiä ostamasta enää yhtään lelua, en älynnyt kieltää mekko-ostoksia ;)). Tällä kertaa isimies kuitenkin onnistui valtavan hyvin! Matkaan oli tarttunut Lindexiltä ihana lintumekko.
 Huokailin ihastuksesta ja mies väitti että tyttö valitsi itse. No, olipa kenen valitsema hyvänsä niin ihana se ainakin on. Kepeää puuvillakangasta ja värikkäitä lintuja, mallikin aika mukava (kokovalkoisena saattaisi kyllä näyttää yöpuvulta). Tyttö on muuten alkanut pelaamaan Wiin tasapainolaudalla, mallioppimista parhaimmillaan :D.
 Alla kuva Lindexin sivuilta. Värit on luonnossa kyllä paaaaljon kauniimmat, tästä saa ihan liian hailakan kuvan ja tuon kuvan perusteella en ostaisi vaan väittäisin meille liian hempeäksi.
Tähän loppuun vielä kuva kuinka meidän ystävänpäivälapsen hiuskiehkurat muodostavat sydämen (vai huomaakohan sitä kukaan muu kuin äiti ja isi? :D).
Haluatteko vielä tietää mitä minä tein tänään? No, kerron kumminkin. Katselin Mediumin (siis Näkijän) kuudetta kautta dvd:ltä (sattuu olemaan lempparisarjani) kun seitsemännen kauden dvd-boksi ilmestyy 18. päivä (ja on muuten jo matkalla postissa luokseni). Mieheni väittää ettei tätä sarjaa katso kukaan muu kuin minä, oliskohan noin? :D


22 kommenttia:

  1. Onpas kivan näköinen mekko! osaa ne isitkin ostaa kivoja juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin kyllä, kerrankin jotain mikä oli kaikkien meidän mielestä ihanaa :D.

      Poista
  2. Ihana mekko, meille kans! Oliko pienten osastolta vai isompien?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jarna isompien :). Isoin koko 122 (meidän taisi olla 98). Ja ainakin tuonne myymälään oli äskettäin tulleet kun tenttasin miestä niin sanoi että kaikkia kokoja oli jäljellä (ajatella että se oli kiinnittänyt siihenkin huomiota, alkaa oppia :D).

      Poista
    2. Täytyy muuten sanoa vielä se että kun näin mekon niin tulin ajatelleeksi että Jarnakin taatusti tykkää :D.

      Poista
  3. Hieno mekko. Muistuttaa paljon sekä meidän keittiön että makuuhuoneen verhoja, joita Frida tykkää katsella ja kommentoida: "Kukka! Kaa kaa kaa!" Eli kukkia ja lintuja. Pitää kai meidänkin hankkia samanlainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti täytyy hankkia samanlainen! On se niin ihana ja kun Fridalla kerran on jo sanastokin hallussa :D. Itse jo mietin että pitäisikö saman tien käydä ostamassa sama pari kokoa isompana (alan huolestuttavasti siis muistuttaa sinua?).

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kappas vaan, olemme samaa mieltä :D. Kyllä siitä vielä mekkotyttö kasvaa? Ehkä :D.

      Poista
  5. Et ole ainoa, kun tota sarjaa katselee. Munkin mies aina ihmettelee, että katsooko kukaan muu niitä ohjelmia, kun mä tuijottelen. Mutta hyvä maku sulla siis ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Löytyi siis ainakin toinen katsoja :D. Olenkin vähän arvellut että täytyy kai sitä jonkun muunkin katsoa kun kerran seitsemän kautta tekivät. Meidän lähipiiristä ei kyllä muita katsojia löydy :O.

      Meillähän tunnetusti on hyvä maku ;).

      Poista
  6. Onpa ihana mekko! Et ole ainoa joka katsoo näkijää! Uppoaako pan am ? Oon ihastunut siihenkin.
    Voi, toivottavasti kivut helpottaa! Migreeniäkö taas? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pan am... Hmm, nyt on aukko sivistyksessä, täytyypä etsiä käsiinsä :D. Jes, toinenkin Näkijän katsoja, nyt voin sanoa miehelleni että on meitä ainakin kolme :D.

      Jep, migreenihän se taas monena päivänä. Mulla kun laukaisevana tekijänä on matalat verensokerit ja 1. tyypin diabeetikkona niitä ei voi välttää niin tietäähän sen, varsinkin kun kesä saa ne heittelemään ihan miten sattuu (vaikka seisoisin päälläni :O). Välillä pistää vihaksi tämä toimimaton kroppa jonka kanssa pitäisi elää. Ja kun sitä kipua ei monikaan ymmärrä (lähisuvustakin löytyy pari "idioottia"). Ratkaisuksi on tarjottu mm. "ulkoile enemmän" ja "juo vettä" :O. Kunpa se olisikin niin helppoa. Nyt on onneksi jo toista päivää kivuttomampi olo että vähän on saanut hengähtää kivuista :).

      Poista
    2. Pan amia näemmä kaksi jaksoa Ylen areenalla katsottavissa eli päiväuniaikaa odotellessa :D.

      Poista
    3. Su niin se diabetes vielä lisäksi, höh, jos jotkut ei ymmärrä! Toivottavasti saat nyt lepäillä paljon ja tasapaino löytyy. Taatusti välillä turhauttaa ja suututtaa. Tsempit!

      Poista
    4. Niin ja kerro sit kolahtiko pan am! Se on ihan erilainen kuin näkijä, mut siinä on loistavasti rakennetut hahmot!

      Poista
  7. Toi mekko on kiva, tulee mieleen Pip studion linnut =) Missä tossa on se sydän? Tuleeko se alas tonne missä on kikkurat?

    Mä en kato tota näkijää, mut joskus tuli sellainen toinen näkijäsarja, missä oli nainen, blondi kans nimeltä Sam. Siinä oli semmosia arvoituksia ja sarjamurhaaja, muistatko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen koko takaraivon kokoinen sydän noista hiuksista. Kyllä sen mun mielestä tuostakin kuvasta hahmottaa vaikka livenä näkyy kyllä selvemmin. Kun sen pyörteet (vai mitkä ne on) kääntää ne hiukset sieltä ylhäältä lähtemään silleen sopivasti kummallekin puolelle ja kääntymään yhteen sieltä alapäästä missä ne kikkurat :D.

      Etäisesti kuulostaa tutulta tuokin sarja mutta millään en nyt keksi mikä sen nimi on :/.

      Poista
  8. Hih! Ihailin samaista mekkoa kaupassa reilu viikko sitten, ja jos ei olisi koot loppuneet 122cm olisin ostanut meille myös tuollaisen. (Miks kaikki ihanat loppuvat kokoon 122?) Itse asiassa tykästyin mekkoon niin paljon, että ostin kuitenkin pienemmän lahjaksi eteenpäin pienemmälle mekkokansalle :) Ja migreenistä...Oon niin aatellut sua viime päivinä, kun mulle pääsääntöisesti harvoin ilmestyvä, ja yleensä viimeistään vuorokaudessa lähtevä , tuttavuus, eli migreenini, saapui vieraakseni, viipyen ti-pe :( Meinasi jo eilen mennä hermot, kun ei lääkkeet auttaneet kuin lieventävästi ja aamulla heräsin aina helvetilliseen särkyyn ja pahoinvointiin :( Kävin lääkäriltä hakemassa uusia troppeja ja, jos ne eivät olisi auttaneet, olisivat ottaneet mut sairaalaan 12 tunnin tiputukseen saamaan Färkkilän tippoja! Ootko koskaan saanut? Mä en, ja onneksi ei nytkään tarvinnut... Terkkuja kovasti lintumekkoiselle ja hänen isälleen myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja meidän E.T.n kasvulla se saavuttaa sen 122cm älyttömän nopeasti vieläpä :/. Jaa-a. Tuosta en tiedä miksi on niin että ihanimpia vaatteita (etenkin tytöille) saa vain pienissä koossa. Ehkä ne suunnittelijat luulee että yli 122 senttiset on jo liian isoja hempeilemään tai edes haluamaan olla vielä lapsia?

      Mä jotenkin tiedän miltä susta tuntuu ja jotain tippoja olen saanut, nimeä en tiedä, ei mulla sellaiset pysy päässä :D. Onneksi voit paremmin. Lintumekkoinen on juuri nyt isänsä kanssa kylpemässä, jep, keskellä yötä. Ihana loma ;).

      Poista