Äidin "pieni" puoltoistavee

Oli kasvaa hujauttanut puolessa vuodessa melkein 10 senttiä. Mittaa nyt 88cm ja painoa 13,2 kiloa (nollakäyrällä pituuteen nähden). Päänympärys oli ikäiselleen keskivertoa eli 47,9cm. 

Älä muru kasva isoksi ihan vielä - äiti ei ole ihan vielä valmis.

Mitäs tämä meidän pitkä neitokaisemme sitten osaa? Tehdäänkö pieni lista ihan itsellekin muistiin? Joo-o!

Osaa kävellä ja juosta, molempia on tehnyt siitä asti kun uskalsi päästää tuesta irti eli reilut puoli vuotta jo (ja äiti juoksee perässä - välillä isikin). Kiipeilee sujuvasti ylöspäin, alastulossa on välillä toivomisen varaa (välillä jäädään jopa jumiin sinne yläpäähän kun huomataan ettei uskalletakaan enää alas). Pukemisessa avittaa kovasti hihojen ja lahkeiden kanssa muttei ala pukeutumaan omatoimisesti. Omatoimisesti onnistutaan saamaan vain pipo päähän, kenkiä treenataan nyt kovasti (yleensä äidin kengillä, ne kun sujahtavat jalkaan paljon helpommin kuin ne omat).

Keksi pari viikkoa sitten että kirjojen lukeminen on kivaa - ennätyksemme on nyt neljä kuvakirjaa peräkkäin (tämä siis lapsen kanssa jota ei muutama viikko sitten kiinnostanut kirjat ollenkaan, eikä istunut paikoillaan kuin sekunnin kerrallaan). Yleensä kirjoista etsitään sitä ehdotonta lemppariasiaa joka on "kisssa". Muita tähän asti aktiivisessa käytössä olleita sanoja ovat äiti, isi, kakka, täällä, mitä, näköjään, eiiii, kuaak kuaak (mitä ankka sanoo), kankka (ankka), ttä (vettä)... Kuinkas näitä ei nyt muistakaan kun yrittää kirjata ylös, no, ainahan tänne voi lisätä jos muita tulee mieleen.

Leikkii sujuvasti vähän kaikella, suosikkeja ovat pikkulegot, joilla ei yleensä saa leikkiä. Kerran seurasin vierestä että mitä pikkulegoilla tehdään, tyttö istui hiljaa ja lajitteli niitä kasoihin, oikealle renkaat, keskelle kaikki keltaiset ja vasemmalle muut (aina ei äitinä tiedä olisiko huolissaan vai iloinen ;)). Tärkeäksi ovat tulleet myös kummityttöni vanhat nukenvaunut ja nuket, joululahjaksi saatu potkuauto ja oma unipehmolelulammas. Mutta leikkii tyttö sujuvasti vielä autoilla ja lentokoneillakin. 

Syöminen sujuu jo taaperoenergialla ja käytössä ovat haarukka, lusikka ja omat sormet. Pääasia on että ruoka maistuu, sen keittiön ehtii sitten siivota myöhemmin (kuuraan sitten kunnolla kun lapsi oppii pitämään ne ruuat lautasella, olisiko joskus kymmenen vuoden päästä hyvä?). Toistaiseksi uppoaa melkein mikä tahansa lämmin ruoka, kylmien asioiden kanssa on vielä opettelemista (turha tarjota jäätelöä tai jääkaappikylmää kurkkua esim.). Mukista juominen on juuri tulossa hallintaan, pitkään sitä onkin treenattu! Keittiönpöydän ääressä voi tehdä muutakin kivaa:

Tämä soittaminen on nyt ihan kuuminta hottia! Ja kylläpä vain pitäisi tämänkin olla video niin kuulisitte kuinka hienosti hän soittaa ja kuuntelee mitä soittaa! Meillä näköjään hypättiin sen helistinvaiheen jälkeen suoraan koskettimiin, onneksi sentään paidassa on vielä helistimiä ;).

Mitäpäs muuta? Omaa tahtoa osataan jo ilmaista - etenkin väsyneenä, ihana esiuhmaikä! Pottailua harjoittelemme muutaman sekunnin päivässä (voisiko joku kertoa kuinka sen lapsen saa istumaan siinä potalla paria sekuntia pidempään? Sen pottailusta kertovan kirjankin lapsi on jemmannut niin etten ole nähnyt sitä moneen viikkoon). No, hiljaa hyvä tulee? Tämä tyttö on kyllä muutenkin sellainen että näyttäisi oppivan juttuja kerrasta eli tuumailee ne ensin päässään ennen kuin näyttää että kyllä minä jo tämän osaan - ei auta hoputtaa!

Maailman ihanin pakkaus, äidin pieni - nyt ja aina!

Ja olishan tähän voinut mainita että suussa on 16 hammasta ja että kengän koko kasvoi hujauksessa ja on nyt 23,24 tai 25, riippuu vähän merkistä ja mitoituksesta, virallisesti kai 23 vielä. 

Paluu menneisyyteen?

Elvytimme eilen lapsuuteni jokavuotisen perinteen ja matkasimme Ähtärin eläinpuistoon. Matkalla nappasimme mukaan myös oman äitini ja kylläpä olikin mukava Äitienpäivä!

 Rattailla loikkaa näemmä näin pitkälle :D.

 Pari rakkaintani tiirailemassa muistaakseni poroja. 

Sää suosi todellakin, ei ollut liian kylmä eikä liian kuuma. Tuulikin loisti poissaolollaan, samoin kuin hyttyset (niitä en kyllä kaipaisi ollenkaan mutta kaipa se pian alkaa inisemään taas). Myös eläimet olivat enimmäkseen hyvin näkösällä eli melkein jokaisen lajin onnistuimme näkemään. Suosittelenkin ihan jokaiselle tuolla vierailemista jo näin keväällä kun kävijöitäkään ei vielä ole ruuhkaksi asti.

 Alkaako teitä jo hirvittää?

 Parasta oli koko perheen mielestä oli varmaankin nämä leikkisät karhunpennut (onneksi eivät olleet päiväunilla). Hämäävän lutusia karvapalloja olivat näiden vanhemmatkin, mutta enpä haluaisi karhuun törmätä metsässä, mielelläni katselen niitä näin eläintarhassa turvallisen välimatkan päästä.

 Karhuilla oli samantapainen karusellikin kuin meidän takapihalla, tyttö taisi olla hieman ihmeissään kun tunnisti karusellin ja karhut muistuttivat pehmoeläintä mutta liikkuivat :D.

Taitavia ovat kiipeämään ja tasapainottelemaankin nämä eläimet. Ei kannata siis kiivetä karhua pakoon puuhun ;).

Itselleni jäi mieleen erityisesti saukko, tuo eläin jonka kanssa mieheni sujuvasti keskustelee (mieheni puhuu sujuvasti suomee, savvoo ja saukkoo). Tyttö kutsui saukkoa sanalla "kisssa" ja kyllähän nuo vähän kissaakin muistuttavat. Kotimatkalla autossa tosin oli hallussa jo "sau-sau"kin kun juttelimme kaikesta mitä olimme nähneet.

Olen onnellinen siitä että ehdin tuon reissun äitini kanssa tekemään, hieman oli haikeuttakin ilmassa kun muistelimme menneitä mutta ehdottomasti oli tekemisen arvoinen retki!

Onnittelusoitto

Onnellista ja aurinkoista Äitienpäivää kaikille meille arjen sankareille! 

Meidän perhe suuntaa nyt mummalaan ja voi olla että keksitään vielä jotain muutakin ;).

Päätön lapsi helistinpaidassa

Ihan päätöntä meininkiä? 

No juu, on todellakin sellaisena aamuna kun ei mennä ulos... Lapsi on ehtinyt yhtä ja toista (tai ainakin yhtätoista jos äidiltä kysytään) kiellettyä asiaa yhden parituntisen aikana. Onneksi tämänikäisen voi laittaa päiväunille ja onneksi tänään se sattui nukahtamaankin niille ihan ilman pomppimisia. Ei menty ulos koska satoi vettä ja koska yö oli nukuttu huonosti ja koska äidillä oli pää kipeä... No, ulkona olisi kyllä ollut helpompaa (jos ei laske kyykäärmeitä ja syviä ojia haitoiksi?).

Meille kotiutui Metsolan helistinpaita koossa 92cm (mieluusti olisin kotiuttanut kokoa isomman mutta kun kaupasta oli se koko loppu), kuvissa näyttää ettei hihoissa olisi kasvunvaraa mutta kyllä niissä onneksi on, tuo hihojen kapeus vaan saa sen näyttämään siltä että olisi ihan sopiva vaikkei vielä olisikaan. Housut on muuten omaa tuotantoa, taskut ja kaikki, eilen illalla huomasin akuutin keltaisten housujen pulan (juu, tuo lapsi ei tosiaankaan mahdu enää 80 senttisiin Metsoloihin) ja surautin nuo joustofroteehousut. No, innoissani saatoin unohtaa (syömisen lisäksi) että minkäskokoinen lapsi mulla olikaan eli reiluthan nuo on vielä mutta se on onneksi asia joka korjaantunee syksyyn mennessä. Muuten kyllä tykkään kovasti. Keltainen joustofrotee ja resori on muuten meidän lempparikangaskaupasta eli Fabriinasta.

Loppuun vielä fiilistelykuva siitä ulkoilusta, näin aurinkoista oli toissapäivänä meidän takapihan hiekkiksellä. Meidän ihan takapihalla on iso hiekkalaatikko (jonka juuri itse raivasimme, viiteen vuoteen sitä ei kuulemma ole käyttänyt kukaan) ja liukumäki, karuselli ja keinut. Harmi vaan että siellä tosi harvoin käy ketään muita alle kouluikäisiä lapsia. Pari päivää sitten näin äidin kolmen pienen lapsen kanssa meidän alueella ja oli ihan siinä ja siinä etten juossut perään kyselemään että muutatteko tänne :D.

Ihana kissapaita

Lapsi on hulluna kissoihin, etenkin siihen mustavalkoiseen joka asuu meillä (kissa ei ehkä ole lapsesta samaa mieltä). Niinpä minäkin sitten vierailin Lastenpuoti Kuplan  poistokorilla. Itse asiassa kahdesti. Klikkasin kissapaidan koriin ja otin pois - puoli vuorokautta (ja yhtä mustaa silmää) myöhemmin iski paniikki, pakkohan se kissapaita on saada! Huh, se oli siellä vielä ja tällä kertaa en enää poistanut sitä korista. 

 Lapsi palkitsi paitapostin kokopäivähymyllä jomottavasta silmäkulmasta huolimatta ja tänäänkin vielä paita olisi pitänyt saada päälle (tyhmä äiti haluaa että vaatteita pestäänkin välillä). Eilen hienosteltiin vähän tyllihameessa ja pehmustettiin olohuonetta ;D.

 Yksi musta silmäkulma viikossa on mielestäni tarpeeksi, mutta ei, en silti aio kääriä lasta pumpuliin tai vuorata kaikkia kulmia patjoilla (välillä kyllä tuntuu että olisi syytä). Musta silmäkulma saatiin kun lennettiin pää edellä päin sängynpäätyä, lentorata oli hieman epäonninen (ilmeisesti navigointivirhe ja liian suuri tilannenopeus) ja hetken aikaa näytti pahalta sillä silmän yläpuoli turposi valehtelematta ainakin nelinkertaiseksi. No, näkö on tallella ja turvotuskin laskenut ja vähään aikaan ei tarvita luomiväriä (ellei sitten toiselle puolelle hieman tasapainottamaan?).

Kiitoksia nopeasta palvelusta Kuplaan ja 1-vuotiaan erityiskiitos siitä että paita oli kääritty kivasti rapisevaan silkkipaperiin josta riitti riemua loppupäiväksi. Aurinkoista viikkoa kaikille lukijoille!