keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ihan Puhina lätäköissä

Miten minusta tuntuu että meille käy joka vuosi näin että elokuussa yllätyn lapsen jalan venymisestä ja huomaan saappaat äkkiä pieniksi. Viime vuonna tulin ostaneeksi meille ensimmäiset Crocsin kumpparit (vaikka eihän nämä kumia ole) siksi koska mitään muuta ei ollut tarjolla oikeassa koossa. Hyvä valinta, lapsi tykkäsi keveydestä ja äiti tykkäsi helposta huollettavuudesta.

Tässä jokunen päivä sitten ulkoillessamme tyttö sanoi että "äiti, minä tarviisin uudet tälläiset mutta keltaiset ja ISOmmat" - painotus sanalla isommat. Vähän ihmettelin että mites niin, eikös niissä ihan hyvin vielä ole varaa varpaissa? Mittasin ja tarkistusmittasin, hups, käyntivaraa hädin tuskin 4mm. Puolustuksekseni sanon että tiesin tytön jalan venyneen 6mm kesällä mutta muistin kumpparit sentin isommiksi. 


Minähän olin ajatellut ostaa punaiset kumpparit tytölle mutta tyttö itse toivoi keltaisia ja helpompihan ne oli löytääkin Crocsin omasta verkkokaupasta kun siellä ei punaisia enää ollut tarjolla. 
Tiesin keltaisen olevan lempivärilistan kärkipäässä ellei jopa se ykkönen mutta syy keltaisiin kumppareihin olikin ihan toinen: "minä haluaisin keltaiset siksi koska sitten minä voisin pomppia lätäköissä niin kuin nalle Puh".

Niin että nyt meillä sitten pompitaan lätäköissä ihan Puhina, nalle Puhina! Paitsi äiti, joka ei nyt mitenkään pysty perustelemaan keltaisten saappaiden hankkimista itselleen - mun jalka ei ole kesällä venynyt milliäkään, pöh.

Taidanpa laittaa kalenteriin ensi vuodelle siihen elokuun alkuun että osta uudet saappaat tytölle :D.

t: L-E

P.S. Oletteko tyttölasten äidit huomanneet että saappaita saa nyt myös uudessa vaaleanpunaisen sävyssä (carnation)

6 kommenttia:

  1. Hyvä valinta! :) Nytten oli Lekmerillä siniset ja pinkit vissiin 40% alessa tai jotain sinnepäin (siis ihan vääriä värejä, pöh!). Meillä siirryttiin kans seuraaviin kokoihin, jalat oli mielestäni uusilla senttiluvuilla (en kyllä muista edellisiä lukemia, mut veikkaisin näin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämäkin toki alella ostettu, ilman postikuluja ja myös ostohyvitys hyödynnettynä. Laskeskelin ettei tullut paljoakaan kalliimmaksi kuin ne Lekmerillä nyt alessa olevat kun niihin olis tullut postikulutkin. Ja joo, väritkin toki vääriä :D. Edelliset oli pinkit mutta nyt tyttö halusi tosiaan keltaiset.

      Poista
  2. Meillekin on tulossa Crocsia nyt ehkä kohta. Saadaan siis kumpparit testiin. Minille otin just noi keltaiset. Joku mielenhäiriö tuli, ja Nopalle valitsin vihreät. Miksi??? Ei sillä ole edes mitään vihreitä asusteita. Mietin varmaan että ei sovi turkoosiin Moloon, tulee liikaa Sverige-assosiaatioita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yyyh, joo, sinistä ja keltaista ei vaan voi pukea vierekkäin :D. Mutta heiiii, ne vihreät on tosi pirteät! Meillähän ei tietenkään ole mitään keltaisia asusteita... mutta näillä mennään. Punaisia onneksi on.

      Meidän edelliset oli kovassa testissä, pohjista näkee että niillä on liikuttu paljon. Mietin just että kyllä ne varmaan silti vielä toisella menisi.

      Poista
  3. Meillä ei vieläkään Crocsin kumppareita ole, mutta koko perheellä on kyllä ns. normi crocseja ja oon niitä tainnut eräänkin kerran hehkuttaa :)
    Must tuntuu, että isomman jalka ei oo nyt pitkään aikaan kasvanut yhtään! Minillä on senkin edestä. Pitäis Minille löytää jostain tossut, sellaset Reimatec tms, tiedät varmaan mitä tarkoitan. Kun ei saappaat pysy jalassa ryömiessä niin on vähän vaikeeta toi ulkoilu.

    VastaaPoista
  4. miks äidillä lahkeet kumisaappaiden päällä?

    VastaaPoista