Jätin alesta ostamatta softshellin vaikka totuuden nimissä täytyy myöntää että halvemmaksi se kai valmiin takin ostaminen olisi tullut.
Satun vaan olemaan ihminen joka tykkää haastaa itsensä ja venyttää osaamisensa äärirajoille. Sellaisia isoja haasteita ei vaan kovin usein näin pitkällä sairaslomalla tule eteen - ne on siis keksittävä itse.
Miehen kesäloma kesä-heinäkuussa kesti tasan kolme viikkoa, saman ajan kesti tämän takin tekeminen. No, kestäähän se jos oman pahan olonsa keskellä voi ommella sauman silloin ja toisen tällöin ja sitten pitää huilia pari päivää välissä. Valmista tulee toki niinkin vaikka 3-vuotias sitä taisi jossain välissä epäilläkin, ehti kysyä joka päivä noin sata kertaa että "onko SE jo valmis?"
On se niin kiva takki että kyllä sitä kehtaa näyttää ihan joka puolelta.
Tässä on kaikki sellaiset hienoudet mitä en ennen ollut kokeillut eli heijastintereet aika monissa saumoissa ja silitettävästä heijastinkalvosta leikellyt hattivatit, sydämet ja Pikku Myy. Heijastimia vaan ei voi olla liikaa - kenenkään ulkovaatteissa!
Huppukin on irroitettava eli kiinni neppareilla. Ja ekaa kertaa ompelin myös tarranauhaa (kiristettävät hihansuut ja hupun etukiinnitys). Myös softshelliä ompelin ensimmäistä kertaa. Niin ja muistin niskaan ripustuslenkin ja kokolapun (ihan varmaan ensimmäistä kertaa :D ).
Niin ja toki helma on kiristettävä, samoin kuin huppukin. Ensimmäistä kertaa siis ostin niitä sellaisia nyörikiristimiäkin kuminauhan kanssa käytettäviksi.
Niin ja toki helma on kiristettävä, samoin kuin huppukin. Ensimmäistä kertaa siis ostin niitä sellaisia nyörikiristimiäkin kuminauhan kanssa käytettäviksi.
Vetskarit on ihan piristyksen vuoksi neonväriset ja ihan ekaa kertaa muuten viitsin ommella vetskarit taskuihinkin. Hupun vuori on neonväristä trikoota, väri ei vaan suostunut toistumaan kuvissa oikein.
Olen muuten aina sanonut että en koskaan ompele ulkovaatteita kenellekään kun niitä kerran saa helpommin valmiina kaupasta. No, muutetaanko se vaikka muotoon että en koskaan ompele kenellekään talviulkoiluvaatteita :D. Vähänhän se kyllä kiehtoisi sitäkin kokeilla vaikka mitään järkeähän siinä ei ole.
Lähikuvaa takahelman hattivateista.
Ja Pikku Myy salamalla kuvattuna, näyttää ihan itseltään vaikka minulla oli välineinä kynsisakset ja askarteluveitsi, niin ja hyvät hermot :D.
Softshell on ostettu Kestovaippakaupasta, voin suositella, sekä kauppaa että kangasta. Leikeltäviä silitysarkkeja (myös heijastin) saa Pikkupiltistä, luulen että haluan itsekin kokeilla vähän lisää. Testipesuissa nämä ainakin pysyivät hyvin kiinni myös softshellissä.
t: L-E
Syksyn hienoin takki! Ja takuulla ei tule toista samanlaista vastaan! Mä en oikeesti tajunnut, että askartelit nuo heijastinhahmotkin itse. Luulin, että niitä myydään jossain valmiina :D
VastaaPoistaJuu, ihan omin pikku kätösin leikkelin kaikki yksityiskohdat :D. Olis vissiin tarvinnut vääntää ihan rautalangasta asia sulle ;).
PoistaNo olis! Ei tällanen kädetön voi tuollaista käsittää :D Luulin, että takissa oli haastetta ihan muutenkin...
PoistaHelpompi se oli mitä etukäteen pelkäsin että jos ens vuonna sitten itselle? :D
PoistaNäin takin kesällä ja se oli uskomattoman hieno, siististi tehty ja siinä oli KAIKKI mahdolliset hienoudet. Hatunnosto ja on E onnentyttö!
VastaaPoistaHyvä että näytti livenäkin hyvältä :D. Sitä aina pelkää että josko on vaan omasta mielestä hieno ja muiden mielestä kamala :D.
PoistaVau, on muuten tosi hieno, itse en ikinä pystyisi samaan, en oikeesti koskaan. :D
VastaaPoistaMe muuten tullaan nyt ensi viikon viikonlopulla sinne suunnille koko viikonlopuksi, käydään tonkimassa lauantaina mun vanhempieni katukirppistä ja käydään varmaan Pinjan kanssa Tupaswillassa, laitetaan vaikka fb:n kautta viestiä jos ootte maisemissa. :)
Minäkin luulin etten pysty mutta kun sain ajatuksen päähäni enkä päässyt siitä eroon niin oli pakko kokeilla että pääsee rauhaan :D.
PoistaJoo! Kyllä meidän pitäis näillä näkymin olla maisemissa että viestitellään :).
Oi, vauvauvau!! Ihan huikea suoritus! Yhdyn edelliseen, en ikinä kykenisi moiseen! Kaikki nuo yksityiskohdat... Aikamoisen tuotekehittelyn ja suunnittelun tulos, the perfect softshell! :)
VastaaPoistaKun joutuu paljon lepäämään niin ehtii ommella jutut kymmenen kertaa päässään - hyvin suunniteltu on puoliksi tehty :D. Eli todellakin tuli harrastettua sitä suunnittelua enemmän kuin ompelua.
PoistaHei ihan älyttömän hieno! Mä en ikinä suoriutuis mistään takin tekemisestä.Huh, oon ihan häkeltynyt
VastaaPoistaJoo, olihan se kivaa mutta ehkä seuraavan haen kaupasta... No en kai? Saas nähdä muuten :D. Kaikkeen sitä ryhtyy ettei tarvii ostaa lapselle sitä (omasta mielestä) kamalan näköistä Muumi-takkia kaupasta :D.
Poista:O wow :O Onhan toi ihan mieletön! Ja kun tietää millainen vointi on ollut :( Sanon vaan VAU!
VastaaPoistaNo mutta kolme viikkoa tehden yhtä takkia että ei voi sanoa kamalan aikaansaavaksi... Olikin muuten ainoa mitä tein koko kesänä (enkä valitettavasti tarkoita vain ompelun saralla :/). Mutta onpahan nyt ainakin tehnyt jotain.
PoistaWau! Todella hieno takki!:)
VastaaPoistaKiitos! Miellyttää se omaakin silmää nyt kun tekemisestä on jo vähän aikaa, tehdessä ehtii aina kyllästyä :D.
PoistaOlin jo että mistä näitä saa, mut ei taida saada :) IHANA! miten noi heijastimet/kuvat on tehty tohon :)? Tosi upea!!
VastaaPoistaJoo, ei saa :D. Tai jos tekisin niin tulis niin kallis ettei kukaan ostaisi :D. Heijastimet on siis sellaista silitettävää kalvoa josta voi leikata kuvioita, sitten se silitetään leivinpaperin läpi ja päällä oleva suojakalvo irroitetaan lopuksi. Noin lyhyesti selitettynä.
PoistaAa okei :) On kyllä tosi upea takki! Tätä et kyllä myy tai anna kenellekään sit kun on tytölle pieni. Säästät hänelle jemmaan vaikka lapsenlapsia varten :)!
PoistaThe Borgata Hotel Casino & Spa - Mapyro
VastaaPoistaThe Borgata Hotel Casino & Spa - Mapyro The casino is 여수 출장마사지 the brainchild of Marina Bay Sands 화성 출장샵 Corporation. It opened 오산 출장샵 in 2002, 포천 출장샵 and it opened on June 1, 2008. The 보령 출장샵 casino is currently