lauantai 11. elokuuta 2012

Harmaata

Onneksi vain ostoksissa. Mieli ja sää olikin tänään kovin aurinkoinen. Kävimme ostoksilla, tarkalleen ottaen sänkyostoksilla. Tuli vähän äkkiä tämä kun... No tuota sanotaanko niin että eilinen toi yllättävän kirjeen sellaiselta taholta jonka yhteydenotoista kaikki eivät ole niin innoissaan mutta meidän perheelle se tarkoitti sitä että plussan puolelle mentiin ihan mukavasti ja yksi pitkällinen ikävähkö episodi heitettiin vihdoinkin historiaan. 

Sänkyostokset pikkuihmiselle ovat siis olleet jo pitkään mielessä ja pinnasänkyaika on nyt sitten jo melkein takana. Neitisemme nimittäin valitsi itse tuon kuvan harmaan Suvi-lastensängyn, siinä kelpasi pötkötellä keskellä kauppaa ja varmaan olisi ottanut päiväunetkin jos olisimme antaneet. Muitakin sänkyjä katsottiin ja testattiin mutta tuon sängyn luokse tyttö palasi uudestaan ja uudestaan ja se oli ainoa johon yritti kiivetä. Asia selvä, ostimme pois ja olipa onneksi vielä tarjouksessakin. Toki sänkyä joutuu vielä tovin odottamaan mutta maksettu se jo on. Nyt sitten vaan mietityttää kuinkahan tuossa sängyssä sitten unet onnistuvat kun siitä pääsee niin helposti kiipeämään pois.

Toinen asia mikä tuottaa päänvaivaa on päiväpeitto. Totta kai uusi ja hieno sänky tarvitsee uuden, isomman päiväpeiton mutta a-ha, sellaisiapa ei vaan ole niin helppo löytää. Ainakaan jos ei ole valmis maksamaan moisesta noin sataa euroa, juu, en ole. Ja mitään fleecekammotusta en halua. Vinkkejä? Äitini tietysti voisi sellaisen ommella pienestä vihjeestä mutta jos ei nyt vaivattaisi vanhaa ihmistä ;).

Jep ja sitten sukka-asiaa. Ostin Citymarketin poistokorista tällaiset: 
45% kampapuuvillaa, 25% merinovillaa, 15%polyamidia, 10%polypropeenia ja 5%lycraa. Monikerrosrakenne pitää jalat kuivina. Hengittää, haihduttaa ja siirtää kosteuden. Kuulostaa hyvältä ja lämpimältä mm. talvikenkien kanssa pidettäväksi mutta onkohan näistä mihinkään? Meillä nimittäin oli kohtalaisen viluvarpainen tyttö aina viime talven ulkoilujen jälkeen niin tänä talvena ajattelin hyvien kenkien lisäksi kokeilla myös erilaisia sukkia. Reimallakin vastaavia näyttäisi olevan, hieman eri hintaisena tosin mutta ehkäpä aion kokeilla niitäkin jos vastaan tulee. Näitä oli toisen värisenä ja täysihintaisena ihan hyllyssäkin. Niin ja voiko 2-vuotiaalle pukea talvikenkiin pelkät villasukat? Mitä sukkia teillä käytetään talvikengissä? Etenkin niillä viluvarpaisilla. 

11 kommenttia:

  1. Onnea uudesta ison tytön sängystä:)

    En osaa tohon sukka-asiaan sanoa mitään järkevää paitsi että itsekin huomasin että Reimalla on laadukkaan oloisia teknisiä sukkia lapsille ja ovat varmasti kokeilemisen arvoisia. Meillä on ollut yleensä mitkä sattuu -sukat jalassa ja tarpeen mukaan villasukka vielä päällä. Riittävän tilavassa kengässä jalat tuntuvat pysyvän hyvin lämpöisinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ainakaan viime talvena auttanut vaikka oli riittävän tilavat kengätkin ja liikkuva lapsi :O. Saas nähdä miten tänä talvena.

      Poista
  2. Mitäs teillä oikein tapahtuu (liittyykö se siihen asuntohommaan?), lievä tiiseri ;D

    Hienon sängyn neiti valitsi! Minä en ole ruvennut sänky-operaatioon nyt ollenkaan, kun Herra Keltaisella on koko kesän ollut kamala äitin kaipuu, sänkyyn jääminen on hankalaa ja herää keskellä yötä huutamaan äitiä, ja pitää ottaa viereen. Joku myöhäisherännäinen eroahdistus? :D Joten odottelemme tämän vaiheen loppua ennen omaan sänkyyn siirtymistä... kaipa se ennen kouluun menoa koittaa?

    Mä olen hirveen huono venkslaamaan mitään edestakaisin. Sen takia meillä ei ole villakerrastoja, vaikka ne lämmittäisivät parhaiten (kuka hitto ulos mennessä eka riisuu vaatteet, pukee kaikenmaailman kerrastot alusta alkaen ja ulkovaatteet ja sisälle tullessa riisuu kaiken mahdollisen pois ja vaihtaa tavalliset päivävaatteet?????). Ja sen takia myöskin tää sukka-asia on ihan retuperällä, kun mulle olisi niiiiiiin raastavaa venkslata niitä sukkia edestakaisin :D Pukeminen ylipäänsä kahden eri asteisen uhmaikäisen kanssa on... noh, sanon vaan että ON. JOten luotan että kyllä tuo pieninkin kasvaa viluvarpaisuudesta, kun niin on muutkin tehneet - ehkä jo tulevana talvena ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitten millään tavalla liity asuntohommiin ;D.

      Meidän lapsella ei ole ollut äitivaihetta oikein ollenkaan eikä puhettakaan että olisi ikinä nukkunut mun vieressä. Ehei, hän on ollut vauvasta asti "minä itse omassa sängyssä yksin"-tyyppi muuten tulee kuuma. Niin eikä luonnollisesti vieläkään suostu nukkumaan peitto päällä. Ainoa mikä palelee niin on nuo varpaat ulkoillessa ;D.

      Onneksi valitsi noin hienon sängyn esim. siitä vieressä sijainneen vaaleanpunaisen kruunukuvioisen prinsessasängyn valitsemisesta olisi äiti saattanut vähän älähtää ;D.

      Ja kuka mitään sukkien vaihtamisesta puhui - kai noita voi käyttää talvella sisälläkin ;). Mutta juu, en minäkään niitä villakerrastoja tai bambutaijokumuu ymmärrä.

      Poista
    2. Teilläpä itsenäinen neiti-ihminen :) Keltainen tosiaan nyt ripustautuu ihan tosissaan, rauhoittuu kun saa hiplata mun hiuksia...

      Njaa, kyllä mulla ottais vähän silmään käyttää lapsella tuollaisia teknisiä sukkia koko ajan - eihän ne mätsää ollenkaan mihinkään vaatteisiin! :D Ja sittenhän niitä pitäis olla hirmu läjä, että olisi joka päivälle puhtaat..

      Poista
    3. Välillä tuntuu ettei olis haitaksi jos olis vähän vähemmän itsenäinen, kuitenkin niin pieni vielä :D.

      Niin no joo tuo silmiin ottaminen kyllä on totta mutta jos niitä sukkia olis hirmu läjä ja sopivan värisiä ;).

      Poista
    4. Oon samis noitten pukeutumisjuttujen suhteen Miiman kanssa. En ala hifisteleen. Villasukat vetäsen noille päälle. Mietin kyllä, että josko mummoni kutois lisää merinovillaisia ja ne vois laittaa pelkälteen, ehkä? Mutta AINA ulos lähtiessä pojat muuttuvat madoiksi, enkä ole laisinkaan varma kestävätkö hermoni sukkahommeleita siihen saumaan. hmm.
      Kivan sängyn tyttö valitsi! Hihhih ja hahhaha unitouhuille: lukuisten käänteiden jälkeen meillä yleisimmin päätyvät kaikki samaan sänkyyn öisin. Onko hartiat jumissa ja yöt katkonaisia: jo vain. useammin veikko nukkuu koko yön omassa sängyssä, kuin vanhempi johannes. Hassua. Tuntuu silläkin ripustautumisvaihe olevan.
      Ei muuten saa kiusata vihjailemalla jostain, eikä sitten kerrota mistä! Vaikka kiva, että iloisia uutisia saitte. :)

      Poista
    5. Saapas nähdä mistä sängystä meidän tyttö sitten aamuisin löytyy kun pääsee tuohon ison tytön sänkyynsä :D. Yleensä se kyllä saa raivarit jos yrittää vieressä loikoilla ja nukuttaa.

      Mä ajattelin tänä talvena vähän hifistellä noilla sukilla josko ne varpaat olis vähän vähemmän jääkalikat :D.

      Ja mun blogi, saan kertoa just niin vähän kuin haluan ja loput voitte lukea rivien välistä ;).

      Poista
    6. reiman harmaat hifisukat johanneksella on muutes ollu, mutta en osaa sanoa ovatko hyvät. aion kyllä tsekkailla paikallisen s-marketin, josko noita sukkia siellä olisi. Voishan niitä kummiski kokeilla... :D
      oikias oot, sun blogi, sun vihjailut. ;) öitä!

      Poista
  3. Meillä käytetään ihan villasukkia talvikenkien kanssa =) Mun mielestä ne vaan on hyvät, ja niitä on sitten useita erilaisia ja eripaksuisista langoista neulottua.

    Tykkään muuten kovasti tosta sängystä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ilman alussukkaa vai normisukan päällä? Tää on tärkeetä :D. Kyllähän mä villasukkia neulon mutta se tosiaan mietityttää että voisko pikkuihminen pitää niitä pelkiltän.

      Totta kai sä tykkäät sängystä kun minäkin tykkään ja meillä molemmilla on niin hyvä maku. Livenä se on tosi kivan lämpimän harmaa.

      Poista