torstai 2. elokuuta 2012

Homma hanskassa sittenkin (?)

Taisin eilen tulla väittäneeksi että meillä on kaapissa yhdet talvirukkaset... Yöllä tulin kuitenkin muistaneeksi että eihän se niin ole, on niitä ainakin toisetkin... Aamulla sain mystisestä jemmakaapista kuitenkin tällaisen aika pinkin saaliin:

Viidet rukkaset siis. Vasempi kuva on heijastintesti kun nuo ylävasemman Didriksonit ovat kokonaan heijastavaa kangasta. Kuvassa on siis Didriksons (2/4), Lenne (1), McKinley (2), Lassie (2) ja Reimatec+ (1) (suluissa siis koot, ihan kuin ette arvanneet :D). Näistä kahdet on lahjaksi saatu liian isoina viime talvena ja yhdet jo edellisenä. Nyt näyttäisivät tänä talvena olevan sopivia. Näillä varmasti pärjäisi mutta vähän tekisi mieli myös jotain hempeän vaaleanpunaista koska:
Tämä Biggulta viime keväänä tilattu hattu haluaisi välillä seurakseen ne vaaleanpunaiset rukkaset ettei jäisi vain kauppareissuhatuksi lapasten seuraan. Toivon siis että jollain valmistajalla on sopivat mallistossaan. Tokihan tuon kanssa voi muunkin värisiä käyttää mutta vaihtelu voisi silti virkistää.

Rukkassuosituksia vaan tänne päin - kiitos! Mitkä on ne parhaat ja lämpöisimmät? Meillä oli viime talvena käytössä Molo kidsit ja Elsa Pitkäset enimmäkseen, edelliset olivat yllättäen meidän tytöllä lämpöisemmät. Mutta kestääköhän Molo kidsit 2-vuotiaan käyttöä? Ja kuvittelenko vain vai oliko rukkasten hinnat nousseet hurjasti? (ja ihan kuin Mololla olisi vaaleanpunaisia rukkasiakaan).

20 kommenttia:

  1. Meillä oli pinkit Molo kidsit viime vuonna, mutta niistä kuoleentui varren kuminauha tosi nopeasti ja menivät reklamaationa takaisin, tykkäsin kyllä muuten niistä ja moni niitä on kait hyvinä pitänytkin joten kai nuo meidän rukkaset olivat jotkut maanantai versiot, olen nimittäin vähän jo katsellut taas niitä Molo Kidsi rukkasia. :)

    Mini A Turella on muuten aika nätit vaaleanpunaiset rukkaset, niissä on vaan vetoketju nyt tuossa edessä joten veikkaisin, ettei pidä enää niin hyvin vettä kuin edellinen tähti mallinen rukkanen, tosin hintaa noilla rukkasilla onkin laskettu kympillä, eli ei mitkään mielettömän kalliit rukkaset jos meinaa pakkaskelien rukkasiksi, nimittäin lämpimät rukkaset nuo ainankin on, meillä on ollu jonkin verran Mini A Turen rukkasia ja ollaankin pidetty niitä ihan pakkaskelien rukkasina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mini A Tureltako ei tule enää niitä tähti rukkasia ollenkaan? Minäkin vähän sitä ihmettelin kun olen törmännyt vain niihin vetoketjullisiin.

      Meidän Molo kidsin rukkasissa on talven jäljiltä sama vika eli toisesta kuoleentui se kuminauha. Niin lopputalvesta vasta etten viitsinyt enää valittaa ja taidan sen itse vaihtaa ennen meiltä eteenpäin lähtemistä (oletan siis että ne viime talviset on pienet, nuohan ei mitään reiluja ole).

      Poista
    2. Joo ei tuu enää niitä tähti rukkasia vaan malli on korvattu tuolla vetoketjullisella, ihan kätevä pienemmälle lapselle, mutta Pinjan ikäiselle ei enää oikein toimi kun Pinja pukee itse niin tuo vetoketju ei ole mikään helpoin vetää itse kiinni, joten meiltä taitaa jäädä Mini A Turen rukkaset ostamatta.

      Poista
    3. Omituista! Meinaa luulen että monelle olis ne tähtirukkaset kelvanneet! Tuo Ibis rose on ilmeisesti pinkki? Ja Polignac rose vaaleanpunainen? Jänniä nimiä noilla ja niistä pitäis sitten päätellä :D.

      Poista
    4. Kiitos vinkeistä! Eikös nuo MaT rukkaset vastaa hyvin kokoaan?

      Poista
    5. Niin ja mikähän väri on violet ice? Vaalea lila? Onneksi lapsi heräsi niin pääsee miettimästä näitä ;).

      Poista
    6. Siis tuo violet ice on vaaleanpunainen ja Ibis rose ilmeisesti se pinkki, tuosta polignac rosesta en kyllä tiedä, lilliksen sivuilta katottuna on varmaan enemmän sellainen korallin vaaleanpunainen, eli ei ihan niin vaaleanpunainen kuin tuo violet ice.
      Nämä rukkaset ovat mielestäni aika pientä mitoitusta, meillä taisi olla näistä jopa jo koko 6-7v, Pinjalle ei kyllä enää missään nimessä tuo 4-5v koko mene.

      Poista
    7. Kumpikohan sitten olis meille parempi tuon hatun kanssa :D. Harmi kun ei pääse livenä vertaamaan. Polignac rosekin meinaa kuvien perusteella saattaisi sopia kun tuo hatun vaaleanpunainen on kanssa vähän sellainen ei niin kylmän värinen.

      Tästä mitoituksesta on nyt sitten tullut vastaan kahta tietoa, toinen oli se että vastaavat hyvinkin kokoaan ja että koko 4-5v. olis meille jättisuuri. Tyttöhän täyttää sen 2 vasta lokakuun lopulla.

      Poista
    8. Mä en oo nähny kuin livenä tuon violet ice sävyn ja se on tosiaan sellainen ihan perus hempeä vaaleanpunainen. Kyllä mä teille vielä ottaisin sen 2-3v. koon kun tyttö ei ole vielä edes kahta, meillä on tuo koko tainnut Pinjalla joskus olla, olisiko ollut juuri kaksi vuotiaana, mutta ei tuo enää silloin kolme vuotiaana mene, meillä oli kolme vuotiaana tuo 4-5v. koko ja nyt sitten se seuraava koko.

      Poista
    9. Tilasin nyt kokeiluun 2-3v. koon polignac rose värissä. Iik. Ainahan ne voi palauttaa jos on väärän kokoiset tai ihan sopimattoman väriset. Tuo violet ice kun vaikutti vähän liian vaalealta ja hempeältä.

      Kiitos kovasti pähkäilyavusta!

      Poista
  2. Meillä oli pitkävartiset Molot hyvät ja sitten ollu ihan Jonathaneita (tähti) sekä Hans ´Companyita (Prismasta). Prisman Hansit olleet aika hyvät´eikä paha hintakaan. Reimatecit kaikkein kylmimmät :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko ne Jonathanitkin lämpöiset? Meillä on ollut vain Lennejä. Pitkävartiset Molon rukkaset ottaisin jos vastaan tulis joku sopiva väri :D. Toisaalta se hinta jotenkin tuntui kamalan isolta tänä vuonna :D. Reimatecit oliskin lähinnä sohjokeleille, nuo tosin saattaa olla vielä isot tänä talvena.

      Poista
  3. Meillä on reima+ pelittäneet ihan hyvin. Niillä mennään! Kovilla pakkasilla on alla ruskovillan lapaset.
    Ihana kasa kintaita. Nuo didriksonit voisin huolia meillekin, jäi viime talvena ostamati.
    Mulla on kauheet talvikenkävatvoskelut meneillään... edelleen. :D
    Kintaita on kahdet per poika, tai voi olla nyt enempi ku on edellisten vuosien kintaita. yksilläkin pärjäis, koska reimat eivät ole ikinä koskaan milloinkaan kastuneet sisältä, vaikka on saavissa uitettu! Monilla tuntuu olevan paljon asusteita, mutta mä en jotenkin niistä välitä. Aina se yks ja sama pipo ja kintaat lapsen päälle eksyy. Ihailen teitä, jotka viitsitte vaihdella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eihän meilläkään olis tuollaista kasaa ellei olis lahjana tulleet. Itehän oon ostanut noista vaan nuo Reimatecit ja Didriksonit :D. Eli siis mulla on lupa ostaa vielä yhdet tai kahdet tosi mieleiset :D.

      Päähinejemmaa vilkaisin tänään kanssa ja näyttäis siltä että talvi vois tulla jo huomenna, pärjättäisiin mainiosti (paitsi mulla ei ole kenkiä). Kyllästyisin kyllä jos en sais vaihdella asusteita mutta mun äiti aina huomauttaa että "oletko huomannut että yhdellä lapsella on vain yksi pää".

      Osta nyt äkkiä ne Veikon kengät ennen kuin joku toinen vie ne :D. Kuitenkin kuolaat niitä joka päivä.

      Poista
    2. ne pipariukot pohjissa lisää kyllä kiusausta...huoooh. en tilaa! tilasin ITSELLENI täydennystä huomattuani, että kiinan trikoolla on nettikauppa. voi onnea! joten ny ei pysty veikkoa kengittämään, mutta mun kelpaa mennä perhekerhoihin! -jos keltainen sopii mulle. ;) pakettia ootelles...
      pöh, pitää sullekin kengät löytää!
      joo, vielä saat kinnaspuolta täydennellä! ai niin! ja kyttäillään niitä popin pipoja. tsektsek!

      Poista
    3. No joo, ei kiusata sitten enempää niillä kengillä (paitsi jos ne olis vielä myynnissä vaikka reilun kuukauden päästä ;D). Toivotaan että keltainen menee sulle ja että mulle löytyy kengät vielä ennen pakkasia :D.

      Ja jos ihan salaa kuiskaa niin voi olla että parit kinnasasiat on tulossa (janytenenääostamitäänpaitsiSENpopinpiponjokaonneksionsuntsektseklistalla).

      Poista
    4. :D sit säki voit siirtyä ens kevään varustuksen pohdintaan, kun saat ton talven kuntoon. ;)

      Poista
    5. :D Mä luulen että mun täytyy hypätä sitten suoraan seuraavaan talveen kun keväässä alkaa olla vajausta vaan siinä mitä aion ostaa vasta keväällä :D.

      Ja hyssss ihan hiljaa oon täällä kun meidän TAHTOikäinen nukkuu vielä yöunia, varmaan oli rankkaa kun eilen tuli TAHDOTTUA niin paljon :D. Viikossa vaihtoivat mun pienen tuollaiseen tahtovaan mukulaan, kummallista ;).

      Poista
  4. Mä en ole vielä edes noin pitkälle päässyt mun talvi pohdinnoissa! Oikeastaan katselen ensin kaikki uutuuden ja ostan kaikki pakko saada jutut ja sitten alan ihmettelemään mitä sitä olisikaan löytynyt jo jemmoista ;) Meillä oli viime talvena ehkä 20 kintaat mutta ei yksiäkään likaa! Aina oli parit väärässä paikassa, pesussa tai hukasa ja tuo määrä puolittui jossain vaiheessa, kun lopputalvesta huomasin, että vain n. puolet pitää enään vettä. Meidän neiti vihaa kintaita ja repii ne hampailla pois heti kun silmä välttää :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on siis päinvastainen taktiikka - ovelaa! Saat ostaa uutuuksia. Onneksi uutuuksissa ei ole tullut vielä vastaan mitään mikä olis kivempaa kuin ne mitä meillä jo on :D.

      Mun mielestäkään meidän ulkoilumäärillä mikään määrä käsineitä ei ole liikaa, aina niistä on puolet kuivumassa ja osa pesussa, yhdet sitten ehkä valmiina ulkoiluun ja löytyvissä parina.

      Ikävää kun suhtautuu kintaisiinsa tuolleen :/. Mutta jospas olis tulevana talvena jo niin iso tyttö ettei enää tekis niin.

      Poista