20 kuukautta ja uusinta housumuotia!

Viime aikoina kun on ollut aika vilpoisaa kesästä huolimatta niin pääsi ihan kuulkaa velourhousupula yllättämään! Tai kyllä housuja olisi ollut vino pino mutta niille oli tapahtunut jotain kummallista - järjestäen olivat joka ikinen lahkeista aivan liian lyhkäiset :O.

 Nooh, kankaana onneksi löytyi! Ikasyrin ihania sydämiä mangona ja punaisena (olen täydellisen, totaalisen, kokonaisvaltaisen rakastunut tuohon laadukkaaseen kankaaseen - edelleen! Toivottavasti tekevät siihen taas uusia kivoja värejä).

 Kaava housuihin tupsahti sopivasti postilaatikkoon kun Mappe-ystäväni (sori en jaksa linkittää ;)) sen sinne lähetti :). Kiitoksia vaan, täydellisesti lahkeeseen levenevät (niissä on kuminauhaa) ja pussittavat housut! (olen siis rakastunut kaavaankin :D)

 Voi kestää hetken ennen kuin menen valmiita olohousuja kaupasta ostamaan, tekisi mieli jopa ommella moiset itsellenikin. E.T. on tuossa yläkuvassa juuri aloittelemassa lentoharjoituksia :D.

 Meidän 20 kuukautta vanha tuttisuumme (projekti tutista luopuminen on tarkoitus käynnistää piakkoin, sen verran usein moinen tulppa on alkanut suuhun ilmestymään ihman omatoimisesti). Punaiset housutkin on kyllä kivat mutta nyt meillä on sitten uudenlainen ongelma - ei punaiseen sopivia paitoja eli jos joku törmää sopivaan kankaaseen mistä sellaisia voi ommella niin vinkkiä ja linkkiä, kiitos!

Ikkunasta näkyy tätä nykyä paljon, siis valtavasti lupiineja (harmi kun kukkivat niin vähän aikaa). Lapsi käyttää niistä jatkuvalla syötöllä nimitystä "kakka". Nooh, kukka tai kakka, onko se nyt niin nuukaa! Toki välillä täytyy tarkistaa kummasta oli kyse :D.

Söpöliinimme on tänään siis jo 20 kuukautta vanha (joku varastaa multa aikaa! Viimeisimmäksi on nyysitty melkein koko kesäkuu! Törkeää!!!). Tänään alkoi isimiehen kesälomanen ja nyt toivomme ajan ma-te-le-van että ehdimme nauttia joka sekunnista! 

P.S. Huomatkaa E.T:n E.T.-paita, tyylikkäästi ostettu keväällä Name it:n alesta, kröhöm, poikien puolelta - ei kerrota tytölle ;). Mutta kun fanitan edelleen E.T.-elokuvaa, se ON elämää suurempi, niin eihän tuollaista paitaa voi jättää kauppaan vaikkei sopivankokoista poikaa olisikaan. Erityisesti kun lapsen nimikirjaimissakin tuo E.T. esiintyy. Se muuten on puolittainen tahallinen vahinko :D.

Huvipuistoilua

Meillä päin puistoilu on aika usein huvipuistoilua. Sinne me suunnataan leikkimään jos halutaan näin kesällä nähdä ihmisiä. Metsän läpi mennään yleensä ja niin tänäänkin. Käytiin näyttämässä meidän Linnealle (3. nimi) Vanamoita (Linnea Borealis) samassa paikassa jossa kaksi vuotta sitten miehen kanssa hämmästeltiin että onkohan siellä mahassa oikeasti joku.

 

 Matkalla nähtiin myös pakolliset ruusut, en kyllä tiedä että onko tämä sellainen juhannusversio vai ei, ainakin kukki nyt sopivaan aikaan.

 Perillä hämmästeltiin maailmanpyörää. Laite on tehty vuonna 1970 eli vanhempi kuin minä ja sen kyytiin ei ole alle metrin mittaisilla asiaa eli sain pitää jalat tukevasti maan kamaralla (saas nähdä joko ensi vuonna joudun pohtimaan kyytiin kapuamista?).

Pikkuihmisen mielestä parasta koko paikassa ovat karitsat, nämä tämän päiväiset ovat syntyneet 20.3 (jos nyt muistan oikein :D). Joka kerta näille jaksetaan hekottaa ja kiehnätään vieressä että josko uskaltaisi vähän silittääkin.

 

Yleensä uskaltaa! Ja asiaankuuluvat hekotukset sitten päälle.

 Tänään käytiin ensimmäisen kerran myös katsastamassa tämän kesän uutuus eli Mörkömetsä vaikkei se ihan valmis vielä ollutkaan. Ehkä pidin, ehkä en, joillekin herkille lapsille ehkä vähän liiankin jännä?

 Koppakuoriaiskivi?

 Näin käy kun unohtuu laitteeseen liian pitkäksi aikaa?

 Tämä laite oli mini-ihmisen mielestä "vauuuu" ja onneksi pituusraja turvallisesti sen metrin ;).

 Tuossa kanoottijoessa olisi E.T:n mielestä ollut kiva uittaa vähän käsiä ja varpaita.

 Jouduimme kuitenkin tyytymään kuivan maan veneilyyn mikä näin juhannuksena voi ollakin viisasta.

Kotimatkakin taittui ihan omin jaloin, kunhan vaan sai pysähtyä välillä kiviapajille. 

Nyt tietysti tämän huvipuistoesittelyn innoittamina kaikki haluavat sankoin joukoin paikalle, eikös? Tänään ei ollut tunkua eikä yleensäkään kovasti joten tervetuloa! Jaa niin, se linkki: Nokkakivi. Kas näin ja sitten me vaan jäädään odottamaan että nähdään teidät kaikki siellä eli ilmoittakaa KUN olette tulossa. Mutta älkää huomenna tulko tai maanantaisin, se on kiinni eli hyvää juhannusta kaikille! 

Jättiläisen haalari?

Jättiläisen haalari vai kevät ja syksy 2013?

Kasvunvaraa on runsaasti mutta niinhän meidän tytön kasvulla kuuluukin. Vertaisin kokoa nyt käytössä olevaan Reimatecin 92 senttiseen eikä sitä eroa aivan järkyttävästi ollut vaikka kuvissa tuo ero kyllä näkyykin. Tämä on siis Molo kidsin Polly koossa 104cm. Iso on mutta onko liian iso? Toisaalta mieluummin liian iso kuin liian pieni. Ja olen kyllä aika tavalla tainnut tähän haalariin tykästyä (niin lyhyt suhde vielä etten uskalla puhua rakkaudesta ;))

 

 Yritettiin siis aamulla ottaa sovituskuvia. Harmi vaan kun noinkin isossa haalarissa näköjään voi liikkua kameraa nopeammin ;). Tytöltä kysyin että tykkääkö haalarista niin vastaus oli että "joo, vauuu".

 Oma kamera auttaa pysymään paikoillaan... tosin vain noin sekunnin.

Väri (mauve) on muuten yllättävän haastava kuvattava, vähän yritin muokatakin kuvien värejä vastaamaan oikeampaa. Livenä tämä on todella ihana - yllätyin positiivisesti! Itsehän olisin päätynyt mustaan mutta miehen mielestä se oli ehdottomasti nounou.

Haalari sentään pysyy paikoillaan.

Muun merkkisiä haalareita ei olla alesta edes katseltu, niin tyytyväisiä oltiin viime talvena Molon haalariin (ensi talveksikin on Molo kidsiä jo kaapissa koossa 98cm) ja hypistelytuntuma on tässäkin niin hyvä että kai me tämä pidetään vaikka se juuri nyt jättiläisen haalarilta vaikuttaakin. Mitäs olette mieltä?

Kesäinen Katariina-mekko

Tilasin Lillestoffin satumetsätrikoota Sampsukasta mielessäni tehdä siitä paita Meandin haalarin kanssa pidettäväksi ja kuinkas sitten kävikään. Ei tullut paitaa, tuli kesämekko. Halusin nimittäin kokeilla Mekkotehtaan Katariinaa ja ei sattunut olemaan siihen sopivaa puuvillakangasta. Niinpä leikkeilin satumetsätrikoosta mekon helmaosat ja siinä vaiheessa tulin muistaneeksi että keltaista joustofroteetahan jäi vähän yli housut tehtyäni että passaiskohan se tähän. Hyvin sopii! Miehenkin mielestä ehdottomasti parempi näin kuin kokonaan trikoosta (mitä, siis kerrankin mielipide ;D).

 Kokoa arvoin 86/92-98/104 väliltä eli tää on nyt sitten varmaan 92/98 eli reilu mutta pidettävä. Tulin muuten unohtaneeksi että keltainen ei ole (tähän asti) mielestäni paras väri tytölle kasvojen viereen mutta hyvinhän tuo näyttää sopivan (yllättävää!). Seuraavalla kerralla voisin tietysti malttaaa odottaa että kangaskauppa on auki ja ehdin ostaa valkoista kuminauhaa... Tuonne jouduin nimittäin pujottamaan punaisen-vihreän-kirjavat kumpparit mutta onneksi eivät tuolta rypytysten alta kovin pahasti loista.

 Kaava oli sen verran mukava ja ompelu ja kuminauhojen pujottelu mielettömän hauskaa että sanoinkin miehelle että seuraavat kuusi vuotta tyttö kulkeekin pelkissä Katariina-mekoissa. Hauska on myös ajatus siitä että etu- ja takapuoli ovat samanlaiset ettei ole väliä kummin päin mekon pukee. Satumetsätrikooseen tyttö ihastui vaikkei siellä olekaan yhtään kissaa - opettelemme siis kovasti pupua, kettua, bambia ja lintua.

Ja arvatkaa mikä on parasta? Se, että kangasta on vielä jäljellä ainakin siihen alunperin suunnittelemaani paitaan! Niin ja se että joskus ihan vahingossa onnistuu täydellisesti :D.

2-vuotislahjapyörä ;)

Enpä olis vielä aamulla arvannut että minkä kanssa tullaan kaupasta kotiin... Pyörän, potkupyörän, tarkemmin sanottuna Madisonin Potkupeten. 

"Tää on mun oma pyörä ja mä olen kylän coolein kakara!"

Minähän olin sitä mieltä ettei meidän tyttö mitään pyörää tänä kesänä tarvii eikä mitään osaa tuollaisella potkuhärvelillä tehdä. Mutta niinpä vaan taas heitettiin äidin luulot romukoppaan ja näytettiin jo kaupassa että  todellakin osataan jo ajaa ja tah-do-taan se pyörä. Jep ja kun mumman kanssa oli ollut jo puhetta että 2-vuotislahjaksi ostetaan pyörä (vaikka ne synttärit todellakin on ihan väärään aikaan vuodesta pyöräilyn kannalta eli lokakuun lopulla) niin pitihän se sitten jo kotiuttaa ja eipä se sitten kyllä mihinkään lahjapakettiin päätynyt vaan käyttöön heti.

Niin että nyt meillä on sitten yksi hyvin onnellinen 1v7kk vanha ja sen äiti joka miettii että kai tuolla härvelillä ajaessakin kuuluu käyttää kypärää (?). Tälle pyörälle toivotaan nyt sitten paljon turvallisia (kilo)metrejä ja pitkää ikää (no, jos nyt sellaiset pari kesää ainakin).

Etsinnässä uusi koti?

Vai ei sittenkään? Katsotaan nyt miten tämä menee. Mehän siis asutaan tilapäisesti vuokralla (tilapäisyys on jatkunut kyllä jo kolmatta vuotta :D) ja nyt meidän asunto on laitettu myyntiin. Kiva löytää tällainen tieto postilaatikosta, korrektimpaa olisi ollut ottaa muuten yhteyttä ennen (etenkin kun asunnon välittäjäksi on valittu naapuri :O). Meni tavallinen torstai hieman sekaisin. Toki olisin saattanut huomata netistäkin että meidän koti on myynnissä, se olisi ollut ehkä vielä astetta korrektimpaa :/. Mutta sanoinko jo että ärsyttää - juuri nyt en olisi kaivannut turhaa stressiä.

Nyt ainoa mikä on selvää on se että tätä asuntoa me ei osteta vaikka sitä kyllä tarjottiin meille ostettavaksi. Mieluusti muuttaisin muualle, omaan kotiin. Juuri nyt vain on hitusen ongelmallinen tuo rahatilanne etenkin kun mies on ainoa joka tekee säännöllisesti töitä ja meille on kummallekin ollut tärkeää että perheen pienimmäinen on vielä kotihoidossa. Plus että mun migreeniherkkä pääni pitäisi saada sellaiseen kuntoon että työnteko olisi mahdollista, nyt noita kipupäiviä on edelleen aivan liikaa ja sanonko että välillä tuntuu siltä etten jaksa, enkä selviä ja on kaikki ilo mennyt elämästä. Onneksi toisenlaisiakin päiviä on.

Että sitä lottovoittoa odotellessa tuijottelemme pilviä. Pari taloa olisi kiikarissa vain se rahoitus puuttuu :D. Perintöä en kuitenkaan toivo ;). Jatkamme olemista ja jätämme aleshoppailut toisiin osoitteisiin (paitsi vk-haalari on jo matkalla, mutta se onkin ainoa mikä oli aleostoslistalla).

P.S. Meidän Meandin pilvet selvisivät ekasta pesusta vaurioitta - toivottavasti myös seuraavista

Iso tyttö

Tällä viikolla minulla on ollut seuranani iso tyttö. Sellainen joka ei ulkonakaan kauheasti vilkuile että seuraako äiti (kyllä muuten seuraa ;)). 

 Iso tyttö puhuu päivä päivältä enemmän ja osoittaa selvästi (ja kuuluvasti) mitä tahtoo ja mieltään enenevissä määrin kun asiat eivät mene oman tahdon (ja sitä löytyy) mukaan. Ison tytön pystyy  myös huijaamaan kävelemään itse vielä jonkun matkaa kun osoittelee että mennäänpäs katsomaan mitä tuolla on tai vaan ottaa kädestä kiinni niin taas jaksaa.

 Tyttö on äkkiä niin iso että ymmärtää asioita joita ei uskoisi hänen ymmärtävän. Tällä viikolla kun olen ollut aika lailla voimieni äärirajoilla niin päiväunet (joita ei välillä nukuttu ollenkaan) ovat suureksi riemukseni palanneet päiväohjelmaan. Olen saanut tervetulleen lepotauon päivään ja jaksanut sittenkin iltaan asti, vaikka viikko olikin piiiiitkä. Perjantai tuli kuitenkin (ja miehen viikonloppuvapaa) ja toivon vointini kohenevan kovasti viikonlopun aikana, tänään oli jo vaihteeksi vähän parempi päivä niin kuin eilenkin aamupäivä ja jaksoimme ulkoilla.

 Löytyi kumpanakin päivänä vielä se lähiseudun ainoa vesilätäkkökin ja saatiin märät farkunlahkeet. En viitsinyt kieltää kun milläs se maailmasta mitään oppii jos ei saa kokeilla. Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä kun on vain vuosi ja seitsemän kuukautta vanha. Kun ojan ruohikko kasvoi lasta korkeammaksi niin tyttö pysähtyi viereen, katseli ja totesi: "vauuuu, äiti, vauuuuu!" ja osoitteli ruohikkoa. Toki saattaisin itsekin hämmästyä jos ulos mennessäni kohtaisin itseni korkuisen ruohikon (täytyykin muistuttaa miestä ruohonleikkuusta :D).

Tässä keinumiskuvassa on jo ne märät farkunlahkeet (tarkoituksella jalassa oli goret, eikä sandaalit, eilen aamupäivällä oli vielä hitusen viileää). Metsolan bambit tulivat toissapäivänä ja pääsivät jo eilen ulkoilemaan ja sittemmin sotkeentuivat perintörukkini mustaan maaliin, joka onneksi lähti pesussa ihan mukisematta (taas, ei ollut ensimmäinen kerta kun sen maalin kanssa oltiin tekemisissä. Siitä rukista siis lähtee se maali kuolaisilla sormilla ja suulla :D). Nuo käytettynä meille kotiutuneet Hello kitty-farkut (h&m, maksoivat muistaakseni 20 senttiä) ovat tytön lempparit (onhan niissä kissssa) ja hassusti meiltä löytyy samat miehen työkaverin tyttöjen vanhana kahta kokoa isompana. Nuo on olleet kyllä sellaiset jokapaikan housut että enpä tiedä mitä tuolla olisi jalassa jos noita ei olisi (nyt kun oikein mietin niin onkohan tuolla muita sopivia housuja ollenkaan :D).

Aurinkoista viikonloppua ihan jokaiselle!

Hyvän mielen haaste

Vadelmia haastoi minut täällä listaamaan kymmenen asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä ja koskapa minulla on käynnissä p**** viikko ja olo etten selviä tästä hengissä niin onpa muuten hyvä tarttua haasteeseen juuri nyt.

1. Oma hassu perheeni (meistä ei ole julkaisukelpoisia kuvia ;)). Se, että selviämme mistä vain yhdessä ja osaamme käyttäytyä - jos emme aina hyvin niin sentään huonosti ;).

2. Shoppailu. Ihan totta olen niin yksinkertainen että mieleni piristyy pienestä shoppailusta (äitinikin on sitä mieltä että shoppailu tekee hyvää ja tunnetusti äidithän ovat aina oikeassa). Viimeisimpänä meille on kotiutunut Metsolan pirteitä bambeja, jotka onneksi olivat luonnossa vielä kivemman värisiä (kuva lainattu Metsolan sivulta)

3. Kesäloma, siis miehen. On suuri onni ja autuus että heinäkuu tulee ihan kohta ja saamme olla yhdessä kokonaista kolme viikkoa (vaikka olen ilmaissut ääneen vienon toiveen siitä että josko saisin olla yksin kotona yksi tai kaksi yötä, mutta saas nähdä miten siinä käy). Eikä haittaa vaikka sataisi kissoja ja koiria koko heinäkuun, ihan sama, me voidaan loikoilla sisällä ja höntsäillä :D.

4. Ystävät. Vaikka nykyään tuntuukin aika yksinäiseltä ja erakoituneelta kun joudun enimmäkseen kököttämään kotosalla. Onneksi on facebook, joka mahdollistaa yhteydenpidon. Ja toki blogiystävätkin ovat tärkeitä (just sinä siellä, joka luet tätä, jätä toki kommentti ja kerro että minäkin olen tärkeä :D).

5. Salmiakki. Voiko kukaan oikeasti pärjätä ilman? Jos maailmassa olisi vain yhdenlaisia karkkeja niin olisi kamalaa jos ne olisivat hedelmää eikä salmiakkia. Salmiakkia en tosin halua muussa muodossa kuin karkkina eli pois kaikki salmiakkikuorrotteiset jäätelöt ja salmiakkikossut meidän osoitteesta.

 

6. Käsityöt, siis ihan kaikki mitä ihminen voi käsillään tehdä. Näistä olen kehittänyt ihan elämäntehtävän ja tunnen etten ole olemassa ellen saa käsilläni mitään aikaiseksi (viimeiset kuukaudet olen tällä määritelmällä ollut siis aika kuollut). Saan hyvää mieltä jo tehdessä ja tuplahyvänmielen jos tekeleeni pääsee ilahduttamaan jotain toista kuin minua. Toki ilahdun myös jos saan joltain lahjaksi jotain hänen itsetekemäänsä - tätä vaan tapahtuu valitettavan harvoin (olen kuulemma itse liian taitava että kukaan kehtaisi tehdä minulle mitään :O).

7. Kissa, jo 9-vuotias persoonallinen söpöläisemme  (joka tosin päivittäin saa aikaan vähän toisenlaisiakin tunteitakin johtuen siitä persoonallisuudesta :D). Päivittäin tämä maukuja saa hymyn myös 1-vuotiaamme naamalle ja varsin omalaatuinen suhde heillä onkin. 

"Herranjestas nainen, pue päälles"

8. Hyvä ruoka (parempi mieli :D), etenkin sellainen joka kelpaa myös perheen pienimmäiselle (toistaiseksi hän on onneksi ilahduttavan moniruokainen ruokakriitikko). Mieheni on kyllä älyttömän ruokarajoitteinen (ei allerginen vaan omasta halustaan) että aika usein joutuu vähän säveltämään monenlaista pöperöä että kaikille löytyy jotakin. Toki parasta ruokaa on aina se jonkun toisen laittama, viimeksi sain siis älyttömän hyvää ruokaa lauantain ylioppilasjuhlissa (vieläkin kuolaan sitä kanasalaattia ja voileipäkakkua :P).

9. Halaukset, fyysisellä kosketuksella on valtava hyvää mieltä tuottava voima. Voiko olla parempaa kuin se että joku ottaa syleilyyn ja rutistaa! Lapsuudenkodissani ei halattu, isäni on halannut minua muistaakseni kerran (ja silloinkin vaimonsa pakottamana) ja veljeni ei halaa vieläkään. Minä olenkin pitänyt huolen siitä että meillä halataan, usein ihan ohimennen ja monesti tarkoituksella :D.

10. Aamut kun saa herätä ilman kipuja (ja verensokerit normaalilukemissa) ja että sellainen tilanne jatkuu iltaan asti. Tällä viikolla sellaisia aamuja ei ole vielä ollut että niitä odotellessa. 

Olipa tässä mielentilassa vaikeaa mutta selvisinpäs ;). Nämä eivät sitten olleet missään arvojärjestyksessä, että älkää vetäkö hernettä nenään :D.

Haaste kuuluu lähettää eteenpäin viidelle blogille, joten jos mä nyt tsemppaisin vielä tässäkin. Haaste lähtee:

Väri-epä-suora

Tittin elämää

Mietteeni mun

Jälkiä ruudulla 

Taaperon tyylillä

Onneksi olkoon ja ei kun hyvää mieltä listaamaan!

Juhlahumua ja väsymystä

Olipa rankka viikonloppu, en muista koska olisin ollut näin väsynyt. Muuten ei olisi niin rankka ollutkaan mutta lauantai-aamuna heräsin migreeniin ja jouduin lääkitsemään itseni aika tymäkästi että pystyimme osallistumaan ylioppilasjuhliin 1,5 tunnin ajomatkan päässä. Meinasi kyllä loppua jaksaminen jo silloin mutta selvisin hengissä, eikä tarvinnut harmitella ettemme päässeet juhliin. Mielelläni olisin kuitenkin juhlinut ilman karmeaa migreeniä ja sitä kaatosadetta joka arvatenkin kesti koko päivän. Neitisemme matkasi juhliin siis tyylikkäästi Ticketin rubbereissa mutta pienen asuvaihdoksen jälkeen ympäri salia viiletti tällainen:

Hame Wheatin Pikku Mineasta, paita Benettonilta (siinä on minun silmiini tuollaisia tyllihameen värisiä kukkasia) ja kengät Prismasta (ai miten niin oikean kokoisten juhlakenkien hankinnassakin tuli kiire ;)).

Voitte uskoa että tuon ikäisellä riitti vauhtia koko juhlien ajan kun oli tilaa juoksennella ympyrää (sali-eteinen-ruokatarjoilu-sali-eteinen...), harmikseen hän oli koko juhlien ainoa pieni lapsi (ehdin jo miettiä että oliko tarkoitus että lapset eivät osallistu juhliin :D. Mutta onneksi siitä ei ollut kyse).

Välillä minusta tosin tuntui että pieniä lapsia olisi ollut kaksi, vieläpä näitä tyttöjä :D.

Onneksi Duplo-laatikko piti huolen siitä että ympyrän juokseminen loppui edes hetkeksi. Parasta juhlissa oli kuitenkin piano! Siinäpä tämä neiti viihtyi kerran jos toisenkin ja soitti niin nätisti että useampikin kävi ihmettelemässä että "eivätkö tuon ikäiset vain paukutakaan nyrkillä?" E.T. soittaa nimittäin todella nätisti ja kuuntelee jokaista säveltä tarkkaan (jaa-ah, ettei vaan olisi äiti hieman ylpeä ;)). Joku jo meni tietävänä sanomaan ääneen että "ihan selvästi siitä muusikko tulee" mutta eiköhän anneta tytön ihan itse päättää - tällä hetkellä myös lentäjä tuntuu olevan vahvoilla (hallussa on pitkä sana: "lentämistä").

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja kesälomaa koululaisille!