sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kevyt- eikun kevätkenkäinen (tai vähän molempia)

Tänäänkin tuli poikettua kaupassa vaikka yleensä en ikinä käy kaupungissa sunnuntaina. No, syy oli tietysti se hiihtomonojen tarve (siis omaan siroon 42 koon jalkaani). Monot löytyivät ja nyt saatan sitten vielä ehtiä laduille tänäkin talvena kun vaan pidän kiirettä. Monojenhakureissulla tuli vastaan myös hyvin sopivasti nämä välikausigoret:
Näille olikin tilaus ja kerrankin oli tuuria siinä että oikea koko oli jäljellä alekorissa, hinta oli enemmän kuin mukava ja ulkonäkökin miellyttää. En siis ollutkaan ostelujen suhteen pahasti epäkunnossa, olin vain vailla kunnon alelöytöjä! No, nyt niitä on tehty niin urakalla että tulevat välikaudet (ja aika pitkälle ensi talvikin) alkavat olla kasassa. Voin siis rentoutua ja vain toivoa että lapsen jalka kasvaa ennustetusti :D.

Parhaat naurut sain tänään kun äitini meinasi puhelimessa että eihän tyttö vielä mitään kumisaappaita tarvitsisi, syksyllä vasta sitten kun kävelee enemmän. Ööh, no tuota, enempää ei voi kävellä kuin tuo lapsi, ei ulkona eikä sisällä. Teoria oli myös sellainen että eihän sitä lasta tarvitse vielä päästää vesilätäköihin... No jaaah, näyttää tuo löytävän ne ihan itsestään, ei sitä varsinaisesti tarvitse niihin päästää :D.  Väitän että jos lapsella ei ole kumisaappaita ja jatkuvasti kiellän vesilätäkköihin tai muihin märkiin kohtiin menemästä niin sellaisesta ulkoilusta ei meillä nauti kukaan!

No, nyt on kumpparit ja goret että tervetuloa vaan kevät ja lätäköt!

4 kommenttia:

  1. Meillä taas äiti sanoi, et pitäs ostaa kumpparit. Mut en osta. Goret vaan. Omat nilkat on menny rikki kiitos kumppareiden. Joten meillä saa lätäkössä mennä sit goret jalassa. Sitä vartenhan niitä on olemas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pitäis varmaan vaihtaa äitejä ;D. Me ei tosiaan pärjättäis ilman kumppareita, itsellänikin on kahdet. Vaikka kyllä mullakin lapsuudesta on yksi huono muisto, hyppäsin narua (isoveljen vanhoilla, liian isoilla kumppareilla) ja niskat nitkahti todella pahasti :(.

      Poista
  2. Meillä on kumpparit sadekelille ja kunnon lätäkköilmoille, goret on myös, mutta siis kosteisiin pk-ulkouluihin ja kotipihallekin, kun ei ihan kumppareita tarvi.

    Hyvät löydöt taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja meinaisn jättää koko alekorin katsomatta kun ajattelin ettei siellä kuitenkaan ole oikeaa kokoa :D. No, oli just tämä yksi pari :D.

      Ja sikälikin kävi hassusti kun jemmoista löytyi samanväriset rukkaset ja pipo joita en kenkiä ostaessa muistanut ollenkaan. Seuraavana päivänä vasta huomasin että oho, kävi kiva välikausivahinko ;).

      Poista