Cogito ergo sum!

Ajattelen nykyisin paljon, ehkä liikaakin. Stressaan jopa, mikä on minulle ennenkuulumatonta. Nyt vaan on tapahtunut pienessä ajassa niin paljon kaikenlaista joka on saanut pääni ylikuormittumaan ja verenpaineeni leijailemaan pilvissä (:/).

Mutta on toki ollut paikoitellen jopa mukavaakin, kuten viime viikko äitini luona ja sunnutaiset anopin pyöreät synttärit. Ja se, että lapsi (joka tänään on tasan 1v4kk) on innostunut halailemaan ja pyytää joskus jopa syliin (ennenkuulumatonta sekin).

Lapsi on oppinut muutakin uutta mm. pyörimään, kiipeämään, piirtämään tusseilla ja avaamaan kaikenlaisia pakkauksia joita ei uskoisi pikkuihmisen ikinä saavan auki. Lisää vahtimista siis äidille ja vaikka kuinka vahtisi niin silti pää kolahtaa ainakin kerran päivässä ja lattialle levitetään jotain sinne kuulumatonta (kuten paketillinen kaurahiutaleita).

Kädet pestään nykyisin vessanpöntössä (yök!), lapsilukko vessanpöntön kanteen on ostettu jo reilu kuukausi sitten mutta kukaan ei näköjään ole saanut sitä asennettua. Ja epäilempä että tuo pikku-houdini selvittää senkin salat alta aikayksikön (äitini ei ole kuulemma koskaan tavannut yhtä taitavaa 1-vuotiasta ja hän sentään toimi monta kymmentä vuotta lastenhoitajana :D).

Hampaita 1v4kk vanhalla on (tietääkseni) tasan 16, 8 ylhäällä ja 8 alhaalla, näistä viimeimmät 4 ilmestyivät äitini luona vietetyn viikon aikana :O. Vieressäni nukkui siis pyöriäinen. Tällä viikolla on onneksi palattu taas suloiseen unirytmiin joka sisältää joka yö ainakin 10 tuntia katkeamatonta unta (aah!).

Lisäksi olen huomaamattani pitänyt ostolakkoa koska mitään ei ole tehnyt mieli ostaa (omituisella tavalla stressi oireilee ;)). Toki olen törmännyt kauniisiin ja ihan kivoihin vaatteisiin mutta jättänyt ne ostamatta koska ne eivät ole olleet tarpeeksi kivoja. Huh, toivottavasti tämä tällainen ei kestä pitkään kun meillä tarvittaisiin ainakin kevätkenkiä ja rukkasia...

Äitini tosin osti pikkuihmiselle vaatetta kun olimme siellä sillä eihän isovanhempia sovi estellä ;). Ja toki hänen ostoksensa olivat etupäässä tarpeellisia kuten jarrusukkia (ihanko totta ne 19-21 kokoiset sukat ovat melkein vuoden käytön jälkeen jääneet pieniksi :D).

Tänään minä tein sentään yhden tilauksen - tilasin Biggulta hatun ensi talveksi kun alkoi nuo mahdolliset tilauspäivät käymään todella vähiin! Bigguhan lopettaa tai siis on ainakin jäämässä tauolle epämääräiseksi ajaksi ja tilauksia otetaan vastaan vain 4.3. asti! Piti tilata Biggu jo täksi talveksi mutta jotenkin se vaan jäi, nyt sitten piti arpoa ensi talven koko jo näin varhain, toivottavasti osuin oikeaan. (Yritin jopa vakoilla omaa päänympärystäni 2-vuotiaana mutta viimeisin mittaus päälleni oli neuvolakortin mukaan tehty 1-vuotiaana että se siitä sitten :D).

Ja juuh, meille tulee vaaleanpunainen hattu, vaa-le-an-pu-nai-nen. Raskausaikana olisin nauranut suohon sen joka olisi väittänyt että parin vuoden päästä ostelen vaaleanpunaisia vaatteita. Naisella on onneksi oikeus muuttaa mieltään ainakin kerran päivässä :D. Ja meillä ei sentään ole ensi talveksi vaaleanpunaista toppahaalaria (johonkin se raja on pakko vetää ;)).

Ylläoleva kuva on vieraan paikkakunnan perhekerhosta, jossa kuokimme äitini luona ollessamme. Lapsi viihtyi ja äidilläkin oli ihan mukavaa. Paljon muitakin kivoja kuvia olisi ollut mutta kun en halua tänne muiden lasten kuvia luvatta laittaa niin tällä mennään.

Ensimmäinen kuva

 Ensimmäinen valokuva ikinä, siis lapsen omatoimisesti ottama:

 Näppärä kun mikä on kaikkien vempaimien kanssa - odottelemme sitä ensimmäistä puhelinsoittoa ja tekstiviestiä ihan näinä päivinä ;). Kuva on hyvin elinympäristössä vallitsevaa kaaosta kuvaava. Kyllä, meillä on vielä jouluverhot ikkunassa ja puhtaat pyykit kaappiin viemättä (ja vauva-aikojen rottinkisänky keskellä olohuonetta :D).

Terveisiä ja kiitoksia myös Niilo Iloon, eilen saapui ManyMonths villakypärämyssy, joka pääsi käyttöön heti, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja ensi talvea ajatellen hankinta ainakin on ajoissa :D. Tykkäämme, vaikka lapsi osaakin jo kätevästi riisua myssyn.

Kirpparilta meille kotiutuivat nämä käyttämättömät Superfitit (lapsi ei halunnut kenkiä kuvattavan vaan halusi kävellä niillä kovaa, siksi huono kuva :D). Meinasin vieläpä jättää nämä ostamatta koska ovat meille väärän väriset, muka (voi pyhä turhamaisuus). Mutta koska olivat noin 90 prosenttisesti ilmaiset ja täsmälleen oikeaa kokoa olisi ollut suuri tyhmyys jättää ne sinne... No, itse asiassa jätinkin mutta tulin katumapäälle :D. Nyt pitää sitten vielä pohtia että tarvitaanko me näiden kenkien takia vielä yksi takki - siinä tapauksessa oli kyllä kalliit kengät ;).

Arkipäivän ylimääräisiä sydämentykytyksiä

Eilen piti olla tavallinen keskiviikko muuten paitsi että minulla oli aika omahoitajalleni, päätin vihdoin (noin vuoden jahkaamisen jälkeen) laittaa omat terveysasiani järjestykseen. Aika siis huolehtia lapsen lisäksi myös itsestään. Lääkäriaikakin häämöttää parinviikon päästä ja labralähete on olemassa ja aika sinne varattuna. Migreeniinkin etsitään täsmälääkettä (en tosin ole vielä vakuuttunut raaskinko maksaa yhdestä pilleristä kuusi euroa vai oksennanko mieluummin pari päivää). Nämä ovat olleet niitä "soitan huomenna" asioita, ei muka tarpeeksi kiireellisiä hoidettavaksi tänään. Mutta mikä voisi olla tärkeämpää kuin oma terveys?

Kun olin terveysasemalta kotiutunut sain muistutuksen siitä että omasta terveydestään huolehtiminen on tärkeää. Äitini soitti minuutin puhelun jonka sisältö oli suunnilleen "älä huolestu, soitin itselleni ambulanssin, sydän lyö tuhatta ja sataa, sattuu". No, mitä ihminen tekee kun saa tuollaisen puhelun? Huolestuu ja menettää toimintakykynsä tietenkin! Seuraavat minuutit (joita oikeasti oli parin tunnin verran) matelivat kun odotin puhelimen soivan ja soihan se lopulta. Tällä välillä olin tietenkin varma että olen jäänyt orvoksi eikä äiti soita enää ikinä ja jäi yhtä ja toista sanomatta. Ajattelin kuinka kamalaa on kun kesken tavallisen päivän voi tapahtua jotain hirveää, odottamatonta ja peruuttamatonta, että koskaan ei tiedä milloin aika pysähtyy tai loppuu kokonaan. 

Meidän yhteinen aikamme ei loppunut vielä, lapsellani on tänäänkin vielä mumma. Minulla on äiti, jota arvostan tänään enemmän kuin eilen tai ainakin arvostan enemmän tietoisesti! Ensi viikolla saamme toivottavasti viettää aikaa yhdessä, kolme sukupolvea äitejä ja tyttäriä. 

Toivon että äitini sydän jaksaa vielä pitkään, toivon, mutta samalla tunne siitä että äitini on kuolematon on lopullisesti poissa ja tilalla on valtava menettämisen pelko. On kaiketi elettävä tänään kun koskaan ei tiedä jos huomista ei tulekaan.

Ei tuntunut sopivalta littää tähän postaukseen minkäänlaista kuvaa tai muuta arkipäiväistä höpinää, pää miettii nyt niin paljon suurempia asioita.

Ystävänpäivälahja

2-vuotta sitten ystävänpäivä oli viikonloppuna. Olimme juuri tehneet täydellisen elämänmuutoksen - muuttaneet kaupungista maalle, elämää oli siirretty tarkalleen 173km ja entisen asunnon myyminen häämötti muutaman viikon päässä. Muutama viikonloppuavioliittokuukausi oli vahvistanut yhteenkuuluvuutta eikä vuosien vakiintuneen yhdessäolon jälkeen perheenlisäyksestä enää haaveiltu edes sivulauseessa.

Tuona ystävänpäivänä kuitenkin tapahtui suuri, pieni ihme - alkoi "Toivon" odotus. Ystävänpäivälahja jollaisen saa vain kerran elämässä! Minulla on syytä uskoa ihmeisiin!

Ihanaa ja ihmeellistä Ystävänpäivää ihan jokaiselle!

Välikausikenkäahdistus

Me tarvitaan ihan kohta kenkiä! Kevätkenkiä! Siellä se on ihan nurkan takana, kevät, ihan kohta sen voi jo haistaa kun avaa oven. Niinpä olen jo pitänyt hieman silmiäni auki ja vilkuillut josko löytyisi NE goretex-kengät, jotka sopisivat kooltaan, lestiltään ja väreiltään meille. Ei ole kuulkaas helppoa! Vuosi sitten luulin että kenkien ostaminen on yhtä iisi homma kuin maitotölkin ostaminen, sen kun vaan marssii kauppaan ja valitsee... Mutta juu, ei se niin mene, jos löytää jotkut kivat niin ainakaan sitä oikeaa kokoa ei ole jäljellä tai kengän malli on väärä juuri meidän lapsen jalalle.

Vikingin sivuilla käyminen oli pienoinen pettymys, siellä ei ollut kuvaa niistä täydellisistä kengistä vaikka toivoin niin. Nuo kaksi yllä olevaa jos saisi yhdistettyä, ylimmästä väri ja alimmasta malli. Tai sitten jotkut lilat olisi kivat. Miten musta tuntuu että aikaisempina vuosina on ollut enemmän valinnanvaraa tai kivempia kenkiä? Pienille tytöille oli tasan yhdet vähän korkeampivartiset kengät ja sellaiset ne mielestäni pitäisi olla, sellaiset (punaiset) oli viime vuonna ja niille nyt kaivattaisiin seuraajaa. Nuo valko-vaaleanpunaiset ei iske sitten millään, ei, vaikka mallin nimi onkin Sputnic :D. Matalavartisissa olisi kyllä valinnanvaraa mutta mielummin haluaisin meille vähän pidemmät varret. Pitääkö mun tosiaan vaihtaa merkkiä ja katsastaa muidenkin valmistajien kengät?

 Kumisaappaatkin tarvittaisiin ellei sitten käy sellainen ihme että 21 kokoa olevat Vikingin enkelikumpparit vielä menisivät kevään (en usko, kasvunvaraa on juuri nyt niin vähän). Ehkä voisin kelpuuttaa nuo kaksi alimmaista tai sitten limenvihreät Bundgaardit voisivat muuttaa meille tai sittenkin Nokialaiset tai itsellä hyväksi koetut Tretornit vai sittenkin Crocksit... Juu-uh, kuinka ihmeessä kumisaappaidenkin ostaminen voi olla niin vaikeaa? Luultavasti ensin tulee kevät ja sitten paniikissa ostetaan ne ensimmäiset sopivankokoiset kumpparit ja ihmetellään koko kausi että miksi ihmeessä ne on oranssit eivätkä väriltään sovi mihinkään meillä olevaan vaatteeseen :D. No, lapselle tärkeää on se että jalat pysyvät kuivana ja että niillä voi kävellä että onko se nyt sitten niin nuukaa? (on se!)

Jos jollakin nyt sattuu pyörimään ylimääräisenä hyväkuntoiset (tai jopa uudet) Vikingin välikausigoret pidemmällä varrella kokoa 23 (tai niillä main, sisäpohjan mitta n.14,5cm) ja väri mielellään lila/pinkki niin meille saa tarjota. Pääsisin tästä välikausikenkäahdistuksesta/kriisistä, kaikkea sitä ihminen itselleen kehittääkin. Niin ja tietysti saa vinkata jos jossain myydään meille sopivia kenkiä.

Tämä on muuten blogin 99. postaus, rimaa pitäisi vähän nostaa sen sadannen kohdalla, aika säälittävää käyttää sunnuntai-iltansa kenkäpohdintoihin ;).