Arkipäivän ylimääräisiä sydämentykytyksiä

Eilen piti olla tavallinen keskiviikko muuten paitsi että minulla oli aika omahoitajalleni, päätin vihdoin (noin vuoden jahkaamisen jälkeen) laittaa omat terveysasiani järjestykseen. Aika siis huolehtia lapsen lisäksi myös itsestään. Lääkäriaikakin häämöttää parinviikon päästä ja labralähete on olemassa ja aika sinne varattuna. Migreeniinkin etsitään täsmälääkettä (en tosin ole vielä vakuuttunut raaskinko maksaa yhdestä pilleristä kuusi euroa vai oksennanko mieluummin pari päivää). Nämä ovat olleet niitä "soitan huomenna" asioita, ei muka tarpeeksi kiireellisiä hoidettavaksi tänään. Mutta mikä voisi olla tärkeämpää kuin oma terveys?

Kun olin terveysasemalta kotiutunut sain muistutuksen siitä että omasta terveydestään huolehtiminen on tärkeää. Äitini soitti minuutin puhelun jonka sisältö oli suunnilleen "älä huolestu, soitin itselleni ambulanssin, sydän lyö tuhatta ja sataa, sattuu". No, mitä ihminen tekee kun saa tuollaisen puhelun? Huolestuu ja menettää toimintakykynsä tietenkin! Seuraavat minuutit (joita oikeasti oli parin tunnin verran) matelivat kun odotin puhelimen soivan ja soihan se lopulta. Tällä välillä olin tietenkin varma että olen jäänyt orvoksi eikä äiti soita enää ikinä ja jäi yhtä ja toista sanomatta. Ajattelin kuinka kamalaa on kun kesken tavallisen päivän voi tapahtua jotain hirveää, odottamatonta ja peruuttamatonta, että koskaan ei tiedä milloin aika pysähtyy tai loppuu kokonaan. 

Meidän yhteinen aikamme ei loppunut vielä, lapsellani on tänäänkin vielä mumma. Minulla on äiti, jota arvostan tänään enemmän kuin eilen tai ainakin arvostan enemmän tietoisesti! Ensi viikolla saamme toivottavasti viettää aikaa yhdessä, kolme sukupolvea äitejä ja tyttäriä. 

Toivon että äitini sydän jaksaa vielä pitkään, toivon, mutta samalla tunne siitä että äitini on kuolematon on lopullisesti poissa ja tilalla on valtava menettämisen pelko. On kaiketi elettävä tänään kun koskaan ei tiedä jos huomista ei tulekaan.

Ei tuntunut sopivalta littää tähän postaukseen minkäänlaista kuvaa tai muuta arkipäiväistä höpinää, pää miettii nyt niin paljon suurempia asioita.

Ystävänpäivälahja

2-vuotta sitten ystävänpäivä oli viikonloppuna. Olimme juuri tehneet täydellisen elämänmuutoksen - muuttaneet kaupungista maalle, elämää oli siirretty tarkalleen 173km ja entisen asunnon myyminen häämötti muutaman viikon päässä. Muutama viikonloppuavioliittokuukausi oli vahvistanut yhteenkuuluvuutta eikä vuosien vakiintuneen yhdessäolon jälkeen perheenlisäyksestä enää haaveiltu edes sivulauseessa.

Tuona ystävänpäivänä kuitenkin tapahtui suuri, pieni ihme - alkoi "Toivon" odotus. Ystävänpäivälahja jollaisen saa vain kerran elämässä! Minulla on syytä uskoa ihmeisiin!

Ihanaa ja ihmeellistä Ystävänpäivää ihan jokaiselle!

Välikausikenkäahdistus

Me tarvitaan ihan kohta kenkiä! Kevätkenkiä! Siellä se on ihan nurkan takana, kevät, ihan kohta sen voi jo haistaa kun avaa oven. Niinpä olen jo pitänyt hieman silmiäni auki ja vilkuillut josko löytyisi NE goretex-kengät, jotka sopisivat kooltaan, lestiltään ja väreiltään meille. Ei ole kuulkaas helppoa! Vuosi sitten luulin että kenkien ostaminen on yhtä iisi homma kuin maitotölkin ostaminen, sen kun vaan marssii kauppaan ja valitsee... Mutta juu, ei se niin mene, jos löytää jotkut kivat niin ainakaan sitä oikeaa kokoa ei ole jäljellä tai kengän malli on väärä juuri meidän lapsen jalalle.

Vikingin sivuilla käyminen oli pienoinen pettymys, siellä ei ollut kuvaa niistä täydellisistä kengistä vaikka toivoin niin. Nuo kaksi yllä olevaa jos saisi yhdistettyä, ylimmästä väri ja alimmasta malli. Tai sitten jotkut lilat olisi kivat. Miten musta tuntuu että aikaisempina vuosina on ollut enemmän valinnanvaraa tai kivempia kenkiä? Pienille tytöille oli tasan yhdet vähän korkeampivartiset kengät ja sellaiset ne mielestäni pitäisi olla, sellaiset (punaiset) oli viime vuonna ja niille nyt kaivattaisiin seuraajaa. Nuo valko-vaaleanpunaiset ei iske sitten millään, ei, vaikka mallin nimi onkin Sputnic :D. Matalavartisissa olisi kyllä valinnanvaraa mutta mielummin haluaisin meille vähän pidemmät varret. Pitääkö mun tosiaan vaihtaa merkkiä ja katsastaa muidenkin valmistajien kengät?

 Kumisaappaatkin tarvittaisiin ellei sitten käy sellainen ihme että 21 kokoa olevat Vikingin enkelikumpparit vielä menisivät kevään (en usko, kasvunvaraa on juuri nyt niin vähän). Ehkä voisin kelpuuttaa nuo kaksi alimmaista tai sitten limenvihreät Bundgaardit voisivat muuttaa meille tai sittenkin Nokialaiset tai itsellä hyväksi koetut Tretornit vai sittenkin Crocksit... Juu-uh, kuinka ihmeessä kumisaappaidenkin ostaminen voi olla niin vaikeaa? Luultavasti ensin tulee kevät ja sitten paniikissa ostetaan ne ensimmäiset sopivankokoiset kumpparit ja ihmetellään koko kausi että miksi ihmeessä ne on oranssit eivätkä väriltään sovi mihinkään meillä olevaan vaatteeseen :D. No, lapselle tärkeää on se että jalat pysyvät kuivana ja että niillä voi kävellä että onko se nyt sitten niin nuukaa? (on se!)

Jos jollakin nyt sattuu pyörimään ylimääräisenä hyväkuntoiset (tai jopa uudet) Vikingin välikausigoret pidemmällä varrella kokoa 23 (tai niillä main, sisäpohjan mitta n.14,5cm) ja väri mielellään lila/pinkki niin meille saa tarjota. Pääsisin tästä välikausikenkäahdistuksesta/kriisistä, kaikkea sitä ihminen itselleen kehittääkin. Niin ja tietysti saa vinkata jos jossain myydään meille sopivia kenkiä.

Tämä on muuten blogin 99. postaus, rimaa pitäisi vähän nostaa sen sadannen kohdalla, aika säälittävää käyttää sunnuntai-iltansa kenkäpohdintoihin ;).

Ommeltuja pilviä ja pari muutakin mekontapaista

 Eihän nämä henkarissa oikein samalta näytä kuin lapsen päällä mutta olisi varmaan rikollista kiskoa lapsi sängystä iltayhdeksän jälkeen vain siksi että otettaisiin vähän sovituskuvia.  Tänään tein tämän pilvimekon ja nyt en sitten tiedä voiko sitä käyttää... Alkaa meinaa hillittömästi tehdä mieli trio-jäätelöä kun mekkoa katselee... Voi jee, yhtään en sitten etukäteen ajatellut :D. Olisi pitänyt tehdä kanttaukset vaikka oranssilla. Aika herkullinen kyllä näin. Kangastakin jäi vielä sen verran että ehkä siitä paidan saa kun leikkaa harkiten ja tarkasti.

 Aiemmin valmistui tämä tonttu-pallotunika, takana enemmän palloja ja edessä enemmän tonttuja.

Jossain mielenhäiriössä (?) tuo tonttukangas on poistokorista meille joskus kotiutunut ja vieläkin sitä jäi (taitaa päätyä nukenvaatteiksi). Ihan kiva ja pirteähän tuo on ja ollut jo käytössäkin. Miehen kanssa vielä mietitään että onko se yöpuku vai päiväasu :D. Toivottavasti tämä ei ole marimekon pallotrikoon väärinkäyttöä :O.

 Viimeisenä esitellään tämä velourmekko, joka on vielä ihan liian iso meidän neidille (no joo-o, jos lapsi on reilut 80 senttiä pitkä ja kaava on 92cm niin...). Toistaiseksi en tiedä onko tämä kivakaan, mutta ehkäpä se muuttuu kivaksi syksyyn mennessä (jolloin luultavasti sopiva). Ainakin helmoja riittää ja tutustuinpa vihdoin siihen framilloniinkin.

 Ompelu on nykyisin hieman haastavaa puuhaa sillä lapsi on hillittömän kiinnostunut kaikista nappuloista ja luonnollisesti saumurin säätimet ovat erityisen kiinnostavia... Jokunen tovi meni ennen kuin sain säädöt takaisin kohdilleen että pystyin ompelemaan. Kannattaisi varmaan kirjoittaa johonkin ylös ne hyväksi todetut säädöt ettei tarvitsisi joka kerta hakea niitä uudestaan (etenkin kun ohjekirja on hukassa).

Ja kannattaisi varmaan hieman huoltaa myös ompelukonettani (vanha herra Naumann) että vanhus jaksaisi nämä ompelut ilman hyppytikkejä. 

Me&I(nasin etten sano mitään)

Mutta koska juuri nyt on sopivan pinnallinen olo (lue: monta päivää sisätiloissa herkkäposkisen, seinille kiipeilevän 1-vuotiaan kanssa kun on liian kylmä ulkoiluun) niin sanonpa sitten sanasen Me&I:n keväästä minäkin.

Minä en oikein tykännyt mistään niin paljon että olisi tullut pakkosaadatoimeillehetinyt-olo. Jep ja ihan täsmälleen samaa mieltä olin viime kevään mallistosta silloin kun se ilmestyi ja kuitenkin meidän ensi kesässä tullaan näkemään puutarhatunika, perhosmekko, medaljonkimekko (vai mikähän se oli), geishamekko... niin ja löytyy puutarhabody ja tipumekkokin (olikohan muita)... Joo, olen tunnettu sanojeni syömisestä mutta ihan oikeasti en tykännyt niistä keväällä 2011 ollenkaan mutta alesta tuli sitten hankittua kuitenkin ja nyt tykkään.

Ehkä tykästyminen voi tapahtua myöhemmin myös tähän mallistoon? Ehkä? Jos näkisi livenä? Pojillehan siellä olisi ollut vaikka mitä kivaa kuten esim. tuo ylläoleva leijonapaita... Älkääkä nyt vaan sanoko että se on unisex, sillä niinhän se onkin, mutta en silti vaan osaisi käyttää sitä meidän tytöllä (joka muuten sujuvasti käyttää viime kesän Kupla-teepparia, sellainenkin meillä on), jolle muuten sopii loistavasti mm. turkoosi ja ruskea.

Tuo pilvitunika on sellainen melkein muttei ihan, joten päätin ommella itse pilveni (jahka kangas kotiutuu...). Pilvibody, se oranssi, olisi ollut kanssa kiva mutta a) meillä teoriassa pottaillaan (eli ei bodeja, kiitos) ja b) lapsi kasvaa isoimmasta koosta ihan kohta ulos. Se siitäkin siis.

Sitten oli tietysti tämä Daisyflowers-tunika, joka on mielestäni ihana - jonkun toisen päällä kuin meidän tytön. Ei näytä sitten tippaakaan meidän tytöltä, ainakaan vielä... Ehkä ensi kesänä jos sittenkään, tarkoitan siis sanoa että jos näitä jäisi aleen tai sopivassa koossa tulisi vastaan käytettynä niin saattaisin sortua tämän ostamaan, tiedä sitten jäisikö kuitenkin käyttämättä.

Joogahousut olisin halunnut tytölle ja ehkä myös itselleni mutta värit oli vääriä, en ymmärrä miksi "se vihreä", josta en tykkää oikein ollenkaan roikkuu mukana mallistosta toiseen. Onko se jotain Meandi-vihreää, jota minä vaan en ymmärrä?

Juuh. Sirkusteema oli sinänsä ihan kiva, mutta toteutus ei nyt oikein onnistunut (vaikka yllättävän moni tästä on tykännyt). Ehkä vika on minussa? Ehkä olen hitaasti (jos ollenkaan) lämpenevä? No, ainakin säästin paljon rahaa - kumma vaan kun ne ei missään näy ;).

Sainpas sanottua! Katsotaan kuinka nopeasti näitä sanoja syön ;). (Ystäväni kun edelleen toimii esittelijänä :D)