keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vaaleanpunaista vappua

Isimies ja tyttö askartelivat perhekerhon vappuaskarteluissa "timanttisen" viipperän. Pisteet isimiehelle osallistumisesta ja siitä että tuo ihan oikeasti pyörii herkästi. Tytön mielestä se on tietysti taikasauva.

Tytöstä on tullut äkkiä iso, perhekerhossa leikki eskari-ikäisen pojan kanssa ja kun kävin kysymässä että mitä he tekevät niin tyttöpä vastasi minulle "Äiti mee pois, mää oon treffeillä". Nuorena ne nykyisin aloittaa, tyttöhän täytti eilen vasta 3,5-v.

Vappuilmapallon tarjosi tänäkin vuonna kummitäti ja valinta osui Hello Kittyyn mutta ei hahmon tai edes värin perusteella vaan koska sillä on lentokone - no niinpä tietenkin, on se isimies onnistunut tartuttamaan ilmailu-innostuksen seuraavaankin polveen.

Prinsessageeni se kyllä meidänkin tytössä on jollain tavalla vaikka hän ei vaaleanpunaisesta tai röyhelöistä niin välitäkään. Yhtenä päivänä hän ilmoitti olevansa prinsessa joka käyttää paitaa koska ei tarvii mekkoa - kyllä silleenkin voi olla.

Allekirjoittanut oppi viikko sitten että juustohöylä on terävä, en ollut ajatellut sitä ennen kuin se lipsahti ja vei sormenpään. Ensiavussa tuli sitten pakosti käytyä ja voidaan todeta että avohaavaa hoidellaan vielä tovi ja sormenjäljet on menetetty mutta kyllä siitä vielä muuten toimiva tulee. Lääkärikin sanoi että kyllä nuorilla nuo hyvin ja nopeasti paranevat (en kehdannut kysyä että kuinkas meillä melkein nelikymppisillä).

Tänään on ollut hidas ja kivulias päivä mutta puuhastelimme silti kotitekoisia donitseja, nam. Kuorrutus vaaleanpunaista koska en jaksanut alkaa sulattamaan suklaata, ehkä sitten seuraavalla kerralla. 

Hyvää vappua kaikille muillekin!

t: L-E

P.S. Kävimme ylimääräisessä 3,5-vuotisneuvolassa pari päivää sitten ja tyttö mitattiin 106cm pitkäksi, ilmankos ne 110 ja 116 senttiset vaatteet ovatkin nykyisin vaatekaapin vakiokalustoa. Painoa oli tullut puolessa vuodessa vain 300 grammaa vaikka pituutta siis useampi sentti että ei se hoikistuminenkaan ihan pelkästään äidin silmissä ollut.

9 kommenttia:

  1. Ihania vaaleanpunaisia juttuja! :) Valkoinen tuppo sun sormessa kyllä pilaa kokonaisuuden. Joko sormi näyttää muuten tervehtymisen merkkejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ei apteekissa löytäneet mulle sitä vaaleanpunaista sideharsoa ;). Ei se sormi enää niin kipeä ole, eikä vuodakaan juurikaan, eikä ole tulehtunut että hyvältä näyttää jo - ihan toiselta kuin viikko sitten.

      Poista
  2. Hyvää vappua! :) Ja oi namnamnam mitä donitseja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! :) Ja donitsit todellakin on namnam, onneksi tulee harvoin tehtyä - useammin tehtynä alkaisivat näkymään vyötäröllä :D.

      Poista
  3. Tämä mekkohullu äiti on vähän kauhuissaan, kun meidän tyttö taitaa olla myös paitaprinsessa-tyyppejä. Joka-aamuinen show alkaa olla: en halua mekkoa, haluan paidan ja housut. Kääk! :)

    Iloista vapunjälkeistä viikonloppua, kun en vappua näköjään ehtinyt toivotella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, luulin jo vastanneeni tähän jotain mutta en näköjään :D. No mut eihän se kato haittaa kun kerran paidassakin voi ihan hyvin olla prinsessa ;). Mä olen luovuttanut aika tavalla niiden helmojen suhteen että ehkä kesäksi täytyy ommella vaan niitä perust-paitoja.

      Poista
  4. Teilläkin on hujahdettu pituutta! Saa nähdä mitä meillä on mittaa, vois huvikseen seuraavassa Minin neuvolassa mittauttaa isommankin. Ihanan vaaleanpunaisia donitseja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miten sen nyt ottaa että hujahdettu... Puolessa vuodessa vain reilut neljä senttiä kun aiemmin on aina tullut sentti per kuukausi :D. Silti vähän jännittää kuinka pitkä on sitten kun täyttää neljä :D.

      Poista