Molo kidsin kevätuutuksissa ihastuin Simply purple-väriseen Hoplaan jo tammikuussa, silloin kun kaikki muut tuntuivat ihastuvan girly rainbowiin. Sittemmin hylkäsin ajatuksen koko takista kun ajattelin etten pidäkään mallista. No joo - kaikkihan sen tietää että olen blogimaailman vaikutuksille altis ja tulin sitten nähneeni Tittin pojan sovittamassa toisenväristä hoplaa ja samoihin aikoihin oli NopsuPopsulla alekoodi välikausivaatteisiin... Odottelin muutaman päivän ja kun sitä takkia ei sopivassa koossa tullut kukaan muu sieltä ostaneeksi niin ostin pois.
Samaa matkaa muuten kotiutin Molo kidsin joutsentennarit mutta niistä lisää sitten kun on enemmän tennarikeli. Myös NopsuPopsun ruusukepipot siellä huutelivat myös kovasti mutta sen verran on päähineitä jo ennestään etten pystynyt perustelemaan ostamista (vielä) mitenkään.
Näissä kuvissa muuten Noshin ihana lippapipo jonka kotiutin silkkaa laiskuuttani... Tarkoitukseni oli ommella tytölle lippapipo mutta koska elämä on viime ajat mennyt pitkälti sängynpohjalla niin ostinpa valmiin pipon.
Meillä on siis sairasteltu pitkän kaavan mukaan, kunnon flunssa jollaista ei meillä tällä kokoonpanolla ole aiemmin ollukaan. Ensin sairastui tyttö ja siinä vaiheessa kun luulin meidän muiden säästyneen taudilta kokonaan niin se kuitenkin iski ja vei allekirjoittaneelta saman tien kaikki voimat. Nyt alkaa jo elämä vähitellen taas voittaa ja korvatkin avautua. Toivottavasti ei ole mitään jälkitauteja tiedossa.
Tyttö tosin saattoi torstaina saada vesirokkotartunnan että sitä odotellessa (?).
Muutenkin eletään jänniä aikoja, saa nähdä josko vihdoinkin verikokeista selviäisi mikä minua vaivaa ja mitä sille sitten tehdään.
t: L-E
Aivan ihana asu ja toi takki on niin söpön värinen ja niin teidän näköinen jajajaja hoplat on niin ihania että IHAN PAKKO ostaa Minille alesta jemmaan ensi vuoteen jos vaan oikea koko löytyy.. Liekö se sitten 86 vai 92.. .hmm.. Ja mähän taisin vannoa ettei alehamstrata... :D apua.
VastaaPoistaVoi ei, täällä kans kauhulla odotetaan tuleeko vesirokko :( ei tarttis nyt ku mini niin pieni. Isommalla hirvee flunssa, näyttää ettei mee ohi mut virtaa kyllä riittää silti vähän liiaksikin. Itsellä tuntuu et helpotti jo.
Hirveesti tsemppiä sinne ja toivotaan että sä tuut kesäksi viimeistään kuntoon <3 Kesä on niin ihanaa aikaa että silloin pitää saada nauttia :)
Mä ihan oikeasti olin kuvitellut mallin ihan erilaiseksi... Kunnes sitten näin sen sun pojan päällä :D. Että kiitosta vaan ;).
PoistaJoopa, naapurin pojalla on vesirokko ja torstaina nuo leikkivät lähikontaktissa että kaipa se tulee jos on tullakseen.
Jaa-ah, saapa nähdä, jos ei mua saada täksi kesäksi kuntoon niin toivottavasti edes seuraavaksi :D.
Blogit lisää ostovimmaa ;) Ainakin mulla :D Mä olin muuten kans kuvitellut ihan erilaiseksi mallin ja sit rakastuin ku soviteltii. Aivan ihana :)
PoistaJoo meillä kans naapuris oli vesirokko ja niitä välteltii mut sit serkut kyläili siellä ja tietty tulivat meille nii saapa nähdä... Just viime torstaina.. Et tuleeko sit tällä vk tauti :( Mäki sitä rokotetta oon miettiny, mut ku jätettii pari rokotetta muutenki pois nii tuntuu et osasta rokotteista enemmän haittaa ku hyötyä.
Kyllä sut kuntoon saadaan :)!!!!
Oliko toi lupaus? Siis että mut saadaan kuntoon :D. Oliskin jo aika!
PoistaOli jos se auttaa :)!!!
PoistaNo kivahan se on! :)
VastaaPoistaToivottavasti nyt oli siinä teidän kevään sairastelut! :) Jaa vesirokko - mä olen miettinyt rokotetta, tulematta vieläkään mihinkään johtopäätökseen... Niin ja toivottavasti joku lääkittävä syy löytyisi sun oloihin <3
On, mutta hirmu hankalan värinen kuvattavaksi :D.
PoistaRiittäisi jo sairastelut kyllä mutta saapa nähdä kuinka sen vesirokon kanssa käy... Mä mietin sitä rokotetta joskus silloin kun oli vielä liian aikaista rokottaa lasta ja sitten autuaasti unohdin koko asian. No, myöhäistä kai se nyt jo on jos rokkoa pukkaa seuraavaksi tähän tautiputkeen.
Joo. Mäkin toivon lääkittävää syytä ennemmin kuin leikattavaa.
Mä kans oon kuvitellut tuon sellaiseksi "teltta" tai kolmiomalliseksi takiksi, mutta eihän se ole sitä yhtään. Oikein hyvä ja värivalinta istuu teille tosi hyvin. Ihmettelen muuten, kun ei ole vielä yhtään tyttösateenkaarihopaa kävellyt vastaan livenä. Blogien perusteella niitä on joka nurkalla...
VastaaPoistaAika liikkis tuo väsynyt vuorikiipeilijäkuva :D
Sama väärä kuvitelma siis sielläkin :D. Malli ja väri on kyllä just eikä melkein oikeat!
PoistaEhkä se tyttösateenkaarisuma on blogivääristymä? Tai sitten ihan vielä ei ole tarpeeksi lämmintä tai mudatonta sille :D.
Vähemmästäkin kiipeilystä väsyy kun toipilaana kiipeää "isolle vuoRRelle" noin viisikymmentä kertaa :D.