Rakkaat Tepsut ja maatilarakkautta

Tilaamani Tepsut saapuivat tällä viikolla, vetkutin tilaamista kohtalaisen myöhään kun mietin kokoasiaa pitkään. Hyvin nämä nyt kuitenkin ennen talvea ehtivät. Kaupassa kävimme kokeilemassa isointa sinne saapunutta kokoa 24, joka oli pieni eli meille tilasin jo kokoa 26 (ällistyttävää, viime talven koko oli 22 ja ne olivat vielä huhtikuussa aivan käyttäkelpoiset). Nämä osoittautuivat täsmälleen oikeankokoiseksi valinnaksi ja tyttö rakastui palavasti. Parina yönä olisi jo halunnut nukkumaan nämä jalassa (!) ja aina kun silmä välttää niin Tepsuthan laitetaan jalkaan eikä haluta antaa pois. Käyttöönhän minä ne ostin mutta ajattelin lähinnä ulkotiloja.

Nämä on nyt viimeisen kerran "vauvamallia" eli ilman vetoketjua ja nallenkuvalla, näitähän valmistetaan vaan tähän kokoon 26 asti. Ennen tilaamista kyllä hetken pähkäilin että josko sittenkin vetoketjulla mutta silloin ajattelin että a)tyttö ei osaa vielä pukea kenkiä itse, b)tyttö ei osaa avata tai sulkea vetoketjua. Ja arvatkaa kuinka sitten kävi? 6 viikkoa tekee näköjään ihmeitä lapsen kehityksessä, tyttö todellakin pukee kenkänsä ITE ja osaa ihan vaivattomasti avata ja sulkea vetoketjun. Noh, näillä nyt mennään, ehkäpä kenkien pukeminen täydessä talvivarustuksessa jää kuitenkin vielä äidin harteille.

Perjantaina autoilin pitkästä aikaa tytön kanssa ystäväni maatilalle ja jännitin luonnollisesti aivan älyttömästi tuota 40km suuntaansa matkaa, ihan vähän sen ajamisen takia mutta eniten sitä että iskeekö migreeni niin ettei me päästä enää kotiin. Onneksi kaikki meni hienosti ja meillä oli todella mukava päivä. Harmi etteivät kuvat ole täällä julkaisukelpoisia. Olen meinaa todella ylpeä reippaasta tytöstäni, joka ratsasti elämänsä ensimmäistä kertaa shetlanninponilla ja syötti näkkileipää lehmille. Jännä kuinka tyttö, joka pelkää kuollakseen hissejä lähestyy reippaasti ihan minkä kokoisia eläimiä vaan. Toki olisi hyvä omata jonkunlainen itsesuojeluvaisto mutta ehkäpä se kehittyy vielä. Lehmät kun yrittivät syödä pikkuiseni pipon tupsun ja vetivät tytön kumoon mutta eipä tuosta mitään traumaa jäänyt, ihan yhtä rohkeasti sitä pipoansa meni tarjoilemaan kumolleen lentämisen jälkeenkin. 

Parasta maatilavierailussa taisi kuitenkin olla ystäväni kuopuksen (4v.) seura, tulivat ikäerostaan huolimatta hyvin juttuun ja innokkaasti halailivat toisiaan :D. Tyttö yritti isomman perässä oppia uusia taitoja, pomppimista etenkin on harjoiteltu nyt sinnikkäästi.

Muuten on ollut aika hiljainen olo, olen tarkastellut elämäni suuntaa ja potenut avioliittokriisiä (aivan yksikseni, miehelläni ei sellaista ole :D). Olen miettinyt kuka minä olen ja mitä minä haluan. Tuollaisia pieniä kysymyksiä joihin on hyvä joskus tarttua. Olen myös kaivannut isääni ja miettinyt meidän samanlaisuutta. Olen pohtinut että voisinko minä samalla tavalla jättää perheeni ja tullut siihen tulokseen että kyllä, mutta tulisin aivan varmasti parin päivän päästä takaisin.