Ilmassa on ollut alakuloa, ainakin äidillä (lapsi on surrut vain uusia poskihampaitaan). Muutama yö meni valvoessa ja tyynyä kastellessa pitkälle aamuyöhön ja sitten kun vihdoin sai unen päästä kiinni niin eikös vaan lapsi herännyt huutamaan hampaiden tekemisen kurjuutta juuri sillä sekunnilla. No, tältä erää olen (ehkä) murehtimiseni taas murehtinut - päätin että turha murehtia sellaista jolle en mitään voi (äitini sanoisi että anna lehmän murehtia sillä on isompi pää - ja minä kun luulin että lehmät vaan märehtii ;)).
Suuren murehtimisviikon keskelle tulla tupsahti ihanaa kukallista piristystä ja kyllä, ehdottomasti olimme tämän tarpeessa (ja edelleenkin harmittelen ettei tätä(kään) kuosia tehdä aikuisille, pomppisin innoissani ulkona kukkatakissa!). Onneksi olen niin yksinkertainen että osaan ilahtua tällaisista pienistä asioista :D.Käyttäjäraati hyväksyy! Toivottavasti tätä ei vaadita päälle vielä huomenna, koko on sopivampi vasta ensi talvena.
Kivaa oli tietysti että lähetys tuli meille laatikossa, ensin siitä oli kiinnostunut ihmislapsi ja sitten heti seuraavana jonossa oli laatikoita rakastava kissamme (joka ilmeisen närkästyneenä tässä haluaa sanoa että mene nyt pois siitä sen kameran kanssa, tää laatikko on nyt mun).
Ihmislapsi muuten osoitti tänään jälleen oppineensa uusia juttuja! Pikku kakkosessa tuli Jessin kanssa-ohjelma, tyttömme osoitti telkkaa sanoen kissssssa ja saman tien kiskoi päällään olevaa Bamse-mekkoa ja totesi kissssssa ja kappas vaan niinpäs olikin musta-valkoinen kissa Jansson (?) siinäkin. Kummasti muuten muistuttavat toisiaan Jessi-kissa ja kissa Jansson, jotenkin en vaan ollut ajatellut että tyttö niitä vielä osaisi ymmärtää samanlaisiksi (saati että muistaisi mekossa olevan kissan kuvan).
Toinen uusi taito on palikoiden pujottaminen keppiin... Ööh, mikähän ihme sen lelun nimi on? Siis sellainen missä eri kokoisia ja värisiä puupalikoita pujotetaan keppiin päällekäin ja viimeiseksi tulee pellen pää. Tämä taito on tosin opittu jo toissapäivänä (ihan vanha juttu siis).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti