Meillä vois näyttää vaikka kukalliselta!
Talvella tältä:
Ja kesällä tältä:
No juu, luulen että ylempää toppatakkia päästään käyttämään jo ensi talvena (eli siis vielä vuoden 2012 puolella, ehkä). Alempi kukkatakki joutunee odottamaan ihan oikeasti sitä kevättä 2013 (mutta kun halvalla sai ;)). Eli siis nämä ovat matkanneet Tanskasta Ticketiltä ystäväni luo (Kiitos Mappe!) ja siirtynevät sieltä meille piakkoin. Tuota 70-luvun hyvällä tavalla mieleen tuovaa takkia en vaan voinut vastustaa, se ei jättänyt rauhaan kun näyttää niin kovasti meiltä ja ettei sillä takilla olisi yksinäistä matkalla niin matkaseuraksi Outletin puolelta valko-musta Feodora Meillähän on kevättä odottamassa sama malli violettina (ja tietysti pienemmässä koossa).
Nämä ovat molemmat vielä vailla housuja tai no vaaleanpunaiset 92senttiset toppahousut on kyllä meille tällä viikolla kotiutunut (vieläpä hyväkuntoiset), mutta voi olla että ne eivät ole ne housut mistä haaveilen. Kun löytyisi kivan malliset viininpunaiset tai luumunväriset tai minkä ihmeen värisiä nuo tummimmat kukat sitten ovatkaan niin sellaiset kotiuttaisin hyvinkin mielelläni. Niin no joo, pinkitkin tietty käy ja niitä nyt luulis sitten aina löytyvän. Mustia välikausihousuja luulen myytävän vielä vuonna 2013 :D.
Ja voi juukelis, mähän alan vaikuttaa todella pinnalliselta kun oikeasti puhun välikaudesta 2013. Säälittävää! Pitäisköhän mun hankkia elämä ;). No joo, oli tänäänkin elämää, ulkoiltiin vähän pidemmän kaavan mukaan ja kiljaistiin kauhusta kun tultiin sisälle ja kello olikin jo kymmentä vaille kahdeksan ja päivällinen tekemättä ja syömättä. Mutta kun ulkona oli niin kivaa ettei kukaan huomannut että olisi nälkäkään.
Mulla ie ole ensi vuodesta hajua...Nöpöllä ehkä Molon ladybird, jos kasvaa siihen. Muut jutut auki. Uskn, että alennusten kasvaessa ajatus selkiytyy ;)
VastaaPoistaMä en ollenkaan usko, että sulla on mitään elämää, varmaan koko ajan päivät päästään mietit vaan takkeja ja lapsi on heitteillä =D
Mä en halunnut ottaa riskejä että mitään mun pakkosaadaihanuuksista olis jäänyt saamatta. Siksi riitti vähän pienemmätkin alennukset :D.
VastaaPoistaJa olet oikeassa! Lapsi on heitteillä kaiket päivät. Onneksi on itsenäistynyt niin varhain (jo ennen 1-vuoden ikää) ettei oikein osaa äitiä kaivata mihinkään vaan leikkii ja höpöttelee tyytyväisenä itsekseen ;D.
Onneksi sinä olet yhtä säälittävä ja sinunkin lapsesi ovat heitteillä kun kaiket päivät vaan keskityt blogiisi ;D. Voi meitä :D.