Valkoisen ja kylmän maiseman keskellä mieli alkoi kaivata jo kevättä ja värejä - tule jo kevät! Tämä mekko on ihana ja olin sitä jo netistä tilaamassa mutta koko aiheutti pähkäilyjä etenkin kun neiti venyy silmissä kuin herneenverso. Sitten kävikin niin että käväisin Jesper Juniorissa ihan muuta etsimässä ja siellä se roikkui, tämä mekko ja lähti sitten mukaan (se muu tietysti unohtui :D). Jotenkin olin muistelevinani ettei JJ:sta saa Phister&Philinaa, näköjään olin väärässä.
Tarkoitus oli pukea tämä vasta sitten keväämmällä, etenkin kun on kokoa 92cm ja neiti vasta jotain 80 ja 86cm:n väliltä. Mutta aamulla kaipasimme jotain piristystä hyvin katkonaisen yön jälkeen (hampaat) eli äidille silmäniloa kauniista mekosta ja neidille tutti - toimii, molemmat. Ja käyttöönhän minä tämän ostin, en kaapin koristeeksi ;).Eikä tuo ylläriksi niin kovin jättimäiseltä näytäkään, helmoissa toki löytyy mutta juuri siksi tuo onkin niiiiin ihana. Melkein tekisi mieli piirtää tästä kaavat ja yrittää itse ommella jotain vähäsen vastaavaa.
Eikä tämä näytä yhtään yöpaidalta niin kuin jotkut hempeilevät ja pitkät lastenmekot mielestäni tekevät.
Olikin muuten hieman pidempi bloggaustauko nyt kuin mitä oli tarkoitus, asioita joista olen meinannut tänne kirjoittaa onkin nyt jonossa, joten pysykää kuulolla tällä viikolla!
Tuo mekko on mielettömän kaunis, harmi, ettei sitä tehdä isommissakin kooissa.
VastaaPoistaIsompien tyttöjen P&P:t eivät ole läheskään näin ihania kuin pienille.
Niin ja syy miksi tulin kommentoimaan ja nyt kyllä pitää tulla lukijaksikin koska taisin osata laskea fb:n kirpparilta 1+1 ja älysin, että taidatte asustaa samalla paikkakunnalla kuin minun vanhempani. :) Me meinaa mummoloidaan siellä suunnalla useastikkin. :)
No kappas :). Tiedä vaikka teidän mummola olisi ihan naapurissa vaikka on täällä kyllä aika paljon lääniä. Teillä onkin sitten mummola aika lähellä.
PoistaAjattelinkin että koskahan joku tuttu löytää sen linkin kautta tänne :D. Sinut voi varmaan laskea ainakin jo nettitutuksi. Minä muuten laskin fb:ssä 1+1 silloin kun kirjoitit siellä siitä Cuppiksen haalarista :D.
Vanhempani asuvat suht "keskustassa". Ollaan Pinjan kanssa joskus käyty siellä jossain lasten liikunta tapahtumassa viikonloppuisin.
VastaaPoistaVanhempani ovat vasta pari vuotta sitten muuttaneet paikkakunnalle joten aivan vakio kasvoja me ei siellä olla, mitä nyt ollaan aika tiuhaan käyty tietysti vanhemmillani. Joten jos sinua kiinnostaa, niin voitais vaikka joskus nähdäkkin kun ollaan siellä päin käymässä, me kun emme oikein ketään sieltä tunne joten kyläilyt rajottuu aika lailla vain mummolassa oloon, olisi kiva nimittäin jos sieltäkin saisi jotain tuttavia joilla on lapsia, ei mene aivan äidin höpinöitä kuunnellessa sekä Pinjalla että minulla. :D Laita vaikka mailia minulle jos kiinnostaisi joskus treffit siellä, pinjuus@gmail.com
Me olemme jo luultavasti menossa ensikin viikonloppuna mummolaan, tosin aika pikavisiitille, Pinja kun kovasti vinkuu, että pitäisi päästä sinne mummon luo. :)