Viimeistään tänä viikonloppuna oli aika ajatella tämän vuoden joulukorttia. 1-vuotiaan kanssa askartelu - ilmeisen poissa laskuista niin kauan kuin kaikki menee suuhun. Sukulaiset eivät varmaankaan ilahtuisi mustikkasoseella maalatuista "lumihiutaleista". Tarkoitus oli kuvata pikkutonttu ulkona mutta kun ei tullut lunta niin suunnitelma muutti sisätiloihin.
Lavasteet kohdilleen ja sitten vaan toivomana parasta eli edes yhtä ei tärähtänyttä otosta vauhdikkaasta kuvattavasta. Salamaahan ei tietenkään haluttaisi käyttää kun tunnelma kärsii, mutta koska meillä ei ole sopivia kohdevaloja niin tärähtäneitä otoksiahan siitä seuraa.
Sen täydellisen kuvan ottaminen on helpommin sanottu kuin tehty - tämä lapsi kun ei kovin usein pysy paikoillaan. Edes nyt vaivaava pikkuinen flunssa ei menoa rauhoita.
Tonttulakki, no sen oli tarkoitus olla päässä, mutta tokihan sitä on kivempi heilutella näin.
Tästä otoksesta jotenkin pidän ja se ehkä päätyy joulukorttiimme vaikka ei ihan tarkka olekaan, tunnelma on oikea.
" Voi jee kun nuo äidin neulomat joulupallot on kivoja kun niitä saa ihan luvan kanssa kosketella ja jopa maistella." Hurahdin sitten minäkin Arnen ja Carloksen Joulupallo-kirjan ohjeisiin (googlettakaa jos että vielä ole näistä kuulleet).
Juu. Kyllä ne ilman salamaa otokset on tunnelmallisempia, tuo mikäliejouluvalopyramidi näyttää näin kuvattuna melkein rumalta. Lapsi onneksi on aina ihana (tosin toissayönä kun flunssa valvotti oli hieman vaikeaa muistaa sitä ;)).
"Joko kohta riittäis nää kuvat? Alan olla niin väsynyt että vaan hekotuttaa, etenkin kun isi heittelee mua palloilla."
" Tuonne se meni, se pallo jonka isi heitti. Mutta kas näin näette tän mekon takaakin."
Eikös vaan olekin ihana tämä mekko? Se oli se isin yllätys kun se eilen kävi kaupungissa niin se tuli näin ihanan mekon kanssa kotiin. Ikinä ei olisi meidän isistä uskonut että se ihan itse menee mekkokaupoille ja onnistuu näin hyvin, kyllä oli meillä tytöillä silmät hämmästyksestä pyöreinä kun isi tuli kotiin. Anttilasta kuulemma oli tämän löytänyt. Niin ja etenkin kun puhetta ei ollut mistään joulumekon ostamisesta! On se vaan kehityskelpoinen yksilö tuo meidän isi.
"No niin, tää olis nyt tässä, saisko tähän tonttulakkiin nyt sen kuvauspalkkion - pari piparia, kiitos!"
Nyt täytyy vähän harmitella etten ole mikään Piritta Lipiäinen (tämänkin saa googlettaa :D), mielelläni olisin ulkoistanut nämä kuvaukset hänelle jos vain vielä asuisimme Tampereen seudulla. Täytynee sovittaa joskus siellä päin vieraillessa ohjelmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti