Sovitimmekin jo paitaa, malli tosin jo hieman väsynyt :D. Ei näytä mielestäni ollenkaan pahalta tai ylisuurelta. Jep ja tuosta sovitustuokiosta siis ylimmäisessä kuvassa jo kuolaläntti paidassa. Meille puskee hampaat numero viisi ja kuusi, tosin aivan varmaa havaintoa ei vielä ole muuta kuin lisääntyneestä kuolaamisesta ja kärttyisyydestä, niin ja jatkuvasta kaiken pureskelusta.
Kuulin Jyväskylän Po.P:llä että näitä ihania autovaatteita ei Kuopiossa ennakkovarausten jälkeen riittänyt enää myymälään myyntiin :O. Sitä onnellisempi olen kun sain nämä meille juuri haluamassani koossa (seuraavan kerran teen minäkin ennakkovarauksen jos nyt sattuu tulemaan jotain pakkosaadavaatetta).
Jaa niin se hull... eiku ihana mies... Ajoi mukisematta näitä shoppailemaan kun kuulimme näiden tulleen myyntiin eikä yhtään marmattanut kun takaisin jouduimme vielä tulemaan kiertotietä ja n. 40 kilometrin edestakaismatka kasvoi 60 kilometriksi. Ei marmattanut vaan päin vastoin hoki kuinka hyvä tuuri meillä kävi kun saimme noin ihania vaatteita (alkaa oppia ;)).
Noin muuten meidän yhteinen loma vetelee viimeisiään ja huomisen jälkeen ollaankin taas kotona ja eletään arkea, tarkoittaa sitä että blogikin palailee kesälomalta eli pysykäähän kuulolla.
Onpa kivat!
VastaaPoistaMistä tuollasia miehiä löytyy?! ;)
Monikosta en tiedä kun mulla on vaan yks :D. Autovaatteet taisivat olla miehenkin mieleen, en usko että vaaleanpunaisen tylliunelman perässä olisi viitsinyt ajella :D.
VastaaPoista