sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Seuraavan talven kengät (?)

Kaikkihan sen tietää ettei kenkien jemmaaminen ole järkevää... Paitsi että on jos sattuu saamaan tarpeeksi halvalla ja käy niin hyvä tuuri että koko on sopiva silloin kun on kyseisten kenkien käyttökelit.

Meillä on onnistuneesti jemmattu kenkiä jo kolme vuotta, toisia vaan on jouduttu jemmaamaan hieman pidempään mutta kaikki ovat lopulta päässeet käyttöön. Onni on tähän asti ollut että tytön jalka on kasvanut ennustettavasti, pyrähdyksetkin tulevat kalenterin tarkasti joka vuosi eivätkä ole olleet mitään kaksi senttiä viikossa venymisiä (tätä ei ehkä kannattaisi sanoa ääneen).

Siistimmät talvikengät olen jo kolme kertaa ostanut Stylepitiltä sillä aleprosentit ovat yleensä todella hyvät, juuri nytkin käynnissä on hyvä loppuale niin kengissä kuin muissakin talvivaatteissa. Ja on siellä alessa muuten kesäsandaalejakin jos joku niitä jo haluaa katsella.

Saanen siis esitellä mahdolliset ensi talven kengät:


Viime talvena oli käytössä hopeanväriset Angulukset ja tänä talvena on käytössä hopeanväriset Green Comfortit. Huomaatte linjan? Väri pysyy samana vaikka merkki muutuisikin. 

Anguluksiin olimme tyytyväisiä vaikka niissä näkyikin talven jälkeen selkeitä käytön jälkiä olivat silti käyttökelpoiset seuraavalle ainakin pihaleikkiin. Tämän talven Green Comfortit ovat kovempaa nahkaa ja säilyneet kovasta käytöstä huolimatta todella hyvän näköisinä. Niiden vuori ei ole yhtä lämmin kuin Anguluksien tai Rapien mutta ohuen villasukan kanssa ovat olleet ihan lämpimät ja lapsi on tykännyt.

Joku pitäisi tälläisiä kenkiä ihan turhina mutta meillä ovat ihan jokapäiväisessä käytössä, voisi sanoa että eniten käytetyt talvikengät silloin kun mennään kotipihan ulkopuolelle ja kyllä niitä on kotipihassakin käytetty.

Useana talvena on ollut tarkoituksena testata Arauto Rapin talvikenkiä ja vihdoin onnistuin hankkimaan sellaiset. Sitten vaan toivotaan että jalka jatkaa ennustettavaa kasvuaan.

Jemmaatteko kenkiä ja onko tullut huteja?

t: L-E

8 kommenttia:

  1. Melkein tuli huteja tänä talvena, kun tuli se kamalan yllättävä jalan venähtäminen. Keväämmällä menee huutikseen melko hyväkuntoisia 32 kokoisia vk-kenkiä ja tilalle hommataan todennäköisesti kolmenelosia. Ihan kamalaa! :D

    Unohdin kertoa, että meillä on hopeiset Naturinot olleet kovassa käytössä pakkaskeleillä. Eipä ole aiemmin nahkakengille löytynyt näin paljon käyttöä. Onneksi hamstrasin ne tarpeeksi isossa koossa :D Nyt kuolaan Stylepitistä sitten Converseja neidille. Niitä olisi nyt suht hyvässä alessakin. Minkä väristä pistetään? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 32 on todennäköisesti meidän ens syksyn koko :D. Että täytyykös tässä alkaa ihan kyttäillä sun Huutista? :D Meillä ei ole vielä kertaakaan tullut hirmuisen yllättävää jalan venymistä mutta koko ajan se on kasvanut kovaa :D.

      Mun onkin pitänyt kysyä niistä teidän Naturinoista mutta en muistanut :D. Converset on näköjään kivat ihan missä tahansa värissä ;). Mutta tilaapa kuule Sportamoresta just nyt :D.

      Poista
  2. Olen usein jemmannnut ja useimmiten ne on sopineet. Kengät on niin törkyhintaisia, että vararikko tulis jos kaikki lapset pitäisi kengittää normihinnalla :O Yhtiä 20e Viikkareita jemmasin kyllä moonta vuotta, mutta meni ne sitten viimein pienimmälle :D Näillä on taaperoiän jälkeen jalankasvu ollut maltillista ja joskus olematonta, että mitään monen numeron hyppäyksiä ei ole kyllä ihan äsken tavattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi oli usealmpi lapsi että sopi jemmakengät edes jollekin :D. Kengät on kalliita, jopa vähän ylihintaisia väittäisin, sen takia jemmaaminen onkin niin houkuttelevaa.

      Ja jos ei meille mene niin tarpeeksi hyvään alehintaan saa myytyä eteenpäinkin niin ettei tappiota tule ja joku toinen saa sitten kengät hyvällä hinnalla :).

      Poista
  3. en hommaa kenkiä, kun sitä en osaa arvioida. ihan kaikkea muuta onkin aina sitten.. viimesyksyn vkhaalaria jemmasin Vlle jotain liki 3 vuotta, oli se joskus sopiva ;D
    mutta isommilta säästän hyväkuntoiset kengät, jos ne vaikka menisi Vlle varakenkinä joskus. tyyliin nyt on kengät 27, niin ensitalveen odottaa goret 29. meidän lapset ei pärjää kaksilla kengillä, ne ui aina jossain mudalätäkössä tai ojassa ja kengät hörppää vedet varresta ja kuivaa sata päivää sitten.
    /kippuralla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin jemmattu vk-haalari :D. Ja totta, kenkien kuivuminen kestää, varsinkin vuorellisten. Suomen sääkin on talvisin niin vaihteleva että yksiä kenkiä mitkä menisi kaikilla keleillä ei edes ole.

      Poista
  4. Juurikin menneenä viikonloppuna hankin tytölle ensi talveen kengät. Stylepit-nettikaupasta myöskin :) Arauto Rapin hopeiset kengät (ja mustat sandaalit jo tulevaan kesään.) Olen oppinut arvioimaan jalan kasvua. Alex and Alexa kaupasta Uggit, oli puoleen hintaan myöskin (60€). Ja vielä Crocsin kivijalkaliikkeestä loskasaappaat. Kaikki siis puoleen hintaan, selvää säästöä ;)

    -Milla-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on meilläkin arviot osuneet kohdilleen mutta ainahan voi tulla joku pyrähdys jota ei voi ennustaa. Mitä enemmän ostaa - sen enemmän säästää! Eikös se niin mene :D.

      Poista