lauantai 21. joulukuuta 2013

Kolmesti ostettu haalari

Siinä missä muu Suomi on keskittynyt tulevaan jouluun on meillä podettu flunssaa (kyllä, toista heti ensimmäisen perään) ja tehty haalarikauppoja. Eikä muuten ihan mutkattomat haalarikaupat olleetkaan. Tyttö oli osoitellut jo usean kerran Reiman angry birds-haalaria kuvista ja ilmoittanut että "minun haalari" ja ollut asiastaan hyvinkin päättäväinen ja varma, harvemmin jotain ihan niin kovasti haluaa.

Hetki sitten kyseinen haalari oli 40% alessa Citymarketin verkkokaupassa ja saman tien kun aleviesti kolahti sähköpostiin sellainen sitten yhteistuumin tilattiin ja oltiin tyytyväisiä. Kunnes huomasin kaupan omilta sivuilta että tilauksen kohdalla lukee "jää toimittamatta, loppu varastosta". Great! Laitoin saman tien sähköpostia vaatien selitystä tai edes virallista tietoa asiasta, vastausta ei vaan meinannut kuulua. Kunnes sitten yhtenä päivänä kolahti postilaatikkoon ihan oikea paperikirje jossa asia kerrottiin, että pahoittelemme emme pysty toimittamaan haalaria. Samana päivänä sain myös sähköpostitse vastauksen että pahoittelemme, kyse oli kuulemma tilanteesta missä useampi asiakas osti samaa tuotetta yhtä aikaa. Kumma kyllä haalarin olisi pystynyt ostamaan vielä puoli vuorokautta minun tilaukseni jälkeenkin tuossa samassa koossa.

Omituista asiassa oli se että samainen haalari joka oli loppu varastosta oli juuri tilaamassani koossa myynnissä verkkokaupassa silloin kun kirjeen sain (täyteen hintaan jo, toki). Aika jännää että loppunutta tuotetta myytiin edelleen. Laitoin aika suorasanaista palautetta Citymarketin sähköpostiin, eivät vissiin tiedä mikä heihin iski kun eivät ole uskaltaneet vastata enää. No, onneksi minun on helppo ohjata rahani tästä eteenpäin ihan muualle, ehkä heillä sitten on tarpeeksi asiakkaita ilman minuakin. Hyvä esimerkki kuitenkin siitä miten asiakassuhteita ei hoideta. Ja toki huonoa palvelua saatuani minulla on oikeus kertoa siitä täällä vaikka aluksi ajattelin että en kerro. 

Lapsi tietysti kovasti edelleen odotti haalaria kun muisti että sellainen on tilattu, äidin oli siis keksittävä jotain ja käännyttävä luotettavan toimittajan puoleen. Tilasin haalarin siis pienellä alella Reimashopista vain huomatakseni pari päivää myöhemmin että kaikki Angry birds-tuotteet ovat 40 prosentin alessa. No hupsista vain tilasin saman haalarin kolmannen kerran kun ale kerran oli parempi ja pienemmällä alella tilattukaan ei ollut vielä saapunut (senhän voi tietysti aina palauttaa)

Samana viikonloppuna tilasin myös toisen tilauksen kun huomasin lapsen varmasti ihastuvan muihinkin Reiman angry birds-vaatteisiin. Ensimmäisessä tilauksessa oli siis haalari ja yksi tekninen paita ja toisessa toinen tekninen paita ja untuvatakki. Ja koska haalaria odottavan aika oli piiiiiitkä niin toki myöhemmin tehty tilaus saapui perille ennen haalaripakettia.
Nyt meillä sitten vihdoin on lapsen mielen mukainen haalari (sen verran reilu että ehkä sopivampi ensi talvena) ja hyvin onnellinen pieni tyttö. 
Mieheni ilme oli kyllä näkemisen arvoinen kun kerroin hänelle tilanneeni täsmälleen saman haalarin jo kolmatta kertaa.

t: L-E

P.S. Reimalle erityiskiitoksia hyvästä palvelusta ja nopeasta sähköposteihin vastaamisesta, tälläkin viikolla vastaus tuli alle puolessa tunnissa sähköpostin lähettämisestä. 

10 kommenttia:

  1. Nonni! Käänteiden jälkeen haalari näyttää hyvälle ja on luonnossa paremman värinen kuin kuvissa. Tykkään tosi paljon siitä miten haalari istuu päälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Minäkin etukäteen pelkäsin tuota väriä että jos se onkin ihan kamala :D. Ei onneksi ollut vaan tosi ihana ja ne eisovisittenminkäänkanssa-Vikingitkin on yllättäen ihan oikean väriset.

      Tuo haalari on oikeasti ihan reilu ja kasvunvarallinen, ilman lasta näyttää jättimäiseltä mutta istuu tuon selkärypytyksen takia hyvin päälle eikä haara jotenkin pääse roikkumaan. Lahkeissa ja hihoissakin mitta riittänee ensi talvenakin vielä.

      Ollaan kaikki hyvin tyytyväisiä siis :D.

      Poista
  2. Noniin, olipa siinä tarina. Selvästikin tuon haalarin halusitte. Ja onneksi lopulta saitte hyvällä alella. Minä tykkään reiman haalareista juurikin siksi, että ovat malliltaan niin hyviä.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsi halusi ja minä kuuntelin :D. Hieman kyllä meinasi alkaa huvittamaan että hirveän vaivan näen kyllä sellaisen haalarin takia mistä en itse niin olisi edes välittänyt. Onneksi se sitten livenä olikin yllättävän kiva ja todellakin hyvän mallinen :).

      Poista
  3. Reimashopin asiakaspalvelu on kyllä ihan omaa luokkaansa, nopeaa, ystävällistä ja asiallista. Arvostan!

    Oli tuo haalari kyllä varmasti kaiken sen vaivan ja odottamisen arvoinen ja mulle on aina plussaa, jos haalari on aluksi reilu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reimashopin palveluun ei ole kyllä kertaakaan tarvinnut pettyä. No, keväällä toimittivat meille väärät kengät (laatikko oli oikea, sisällön väri väärä mutta koko oikea) ja senkin hoitivat mallikkasti kun oikeaa tuotetta ei ollut tilalle niin hyvitys oli hyvä.

      Lapsen hymy kyllä palkitsi ostamisen vaivat moninkertaisesti ja tiedänpä nyt varmasti mihin palaan ostoksille taas.

      Poista
  4. Hyvähyvä, vihdoin oikea haalari oikealla alella! :)

    *mä inhoon tätä tabletilla kirjottamista, joten voi jäädä vähiin blogistania, ja kääk, ale-shoppailut reissussa :(*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Pääsitte perille, jee! Ja ai sulla on sellainen, olisko harjoituksen puutetta? Eli käytettävä enemmän niin alkaa sujua? Hyvää reissua :).

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Joo, on! Vaikka muistaakseni sanoin että meille ei näitä tule :D. Nooh naisella on oikeus muuttaa mieltään.

      Poista