lauantai 2. marraskuuta 2013

Poniperhe ja neuvolakuulumisia

Toisinaan on mukavaa että oma äitini on säästänyt edes jotain (vielä muutama vuosi sitten kuvittelin että hän on niin siisti ettei omaa minkäänlaisia jemmoja - olin väärässä). Palasimme mummalareissulta allekirjoittaneen kovin 80-lukulaisen My little pony- perheen kanssa. Leikittää hyvin myös seuraavaa sukupolvea ja sai huomattavasti paremman vastaanoton kuin lahjaksi saatu prinsessamekko joka on kuulemma kamala (äitinsä tyttö vaikka onkin saanut muodostaa mielipiteensä ihan itse).

Keskiviikkona poikettiin neuvolassa ja siellä todettiin tytön osaavan yhtä ja toista tarpeellista (jopa äitikin yllättyi kun ei tiennyt tytön kaikkea kysyttyä osaavankaan). Sormi meni suuhun vain silloin kun piti näyttää polvet, ei vissiin oltu tajuttu niistä jutella ollenkaan... No, nyt tietää nekin ja varmuuden vuoksi opeteltiin samaan syssyyn kyynärpää ja olkapääkin. Vieläkö mahtaa olla jotain ruumiinosia mistä ei olla muistettu puhua?

Asia mitä kummastelin oli se että neuvolantädin mielestä 3-vuotiaan pitäisi osata potkia palloa molemmilla jaloilla. Yritin kysellä että miksi muttei hän osannut selittää sitä vakuuttavasti. Sanoin että olenhan minäkin yksijalkainen ollut aina ja jalkapalloilijaa tytöstä ei kai tule mutta silti pitäisi kuulemma kotona treenata toisellakin jalalla potkimista. Täytyyköhän sitten minunkin vaikka olen tähän asti selvinnyt ihan ilman?

Virallinen seisomapituus (vieläpä ihan ilman itkuja mitattu - toista se oli puoli vuotta sitten) oli 101,7cm - ilmankos kesän jälkeen kaapista ei löytynyt nilkkapituisia housuja ollenkaan. Vaatekoko tänä talvena 104/110 ja kengät kokoa 28/29.

Tytön mahdollinen kerhoon tai osa-aikaiseksi päivähoitoon meno on mietityttänyt viime aikoina mutta asiat ovat kovin auki. Jos minä en pysty kuskaamaan niin kuka sitten? Tai jos pystyn viemään mutta en sairastamiseni vuoksi voikaan hakea pois? Elämä on toisinaan aika raskasta ja monimutkaista kun eteen heitetään haasteita joille ei voi mitään. Päivä kerrallaan on ollut hyväksyttävä se etten ole pystynyt olemaan sellainen äiti kuin olisin halunnut. 

t: L-E

P.S. Saattaa olla että ostin tänään tytölle yhden talvitakin Booztilta siksi talveksi joka tulee vasta vuoden päästä. 

7 kommenttia:

  1. Vanhat My Little Ponyt on ihania! Mulla on itsellä yksi :) Ne uudet ei oo yhtään niin kivoja!
    Hurjan pitkä tyttö, ei kumma jos vaatteet jäänyt pieneksi :)

    Meillä ei ollut puhetta mistään, et pitäis molemmilla jaloilla osata potkia palloa, ei edes testattu mut meillä nyt asuukin toi futari :D mut ei kaikki kyllä potki varmaan koskaan! Aika tyhmää!

    Btw. Olisko mahdollista saada esim. perhetyöltä apua tytön kerhoon kuskaamiseen jos teillä pääsee jo 3v kerhoon. Täällä ei pääse ennen kuin 4v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä jos vaaditaan että pitäisi osata jotain niin pitäisi myös pystyä perustelemaan että miksi :D.

      Perhetyön apua on saatu nyt satunnaisesti ja vaihtoehto on että sieltä joku kuskaa. Täälläkin kerho on periaatteessa 4-vuotiaille mutta jos paikkoja on niin myös 3-vuotiaat pääsee ja etenkin keväällä tilaa varmasti on kun jotkut äidit lähtee töihinkin.

      Poista
    2. Aa, kiva juttu että silleenkin järjestyisi :) Täälläkin oli ennen toi sääntö kerhoihin, mutta nykyään on niin täyttä etteivät edes harkitse alle 4vuotiaita :(

      Poista
  2. Iiiik! Mulla oli tuo sama ponitalli ja neiti muistaakseni sitten leikki sen ns. loppuun pari vuotta sitten. Ponit ovat kyllä vielä tallessa.

    Ei meidän neuvolassa koskaan ole muistaakseni pallon potkimisesta puhuttu. Kai siinä jotain koordinaatiokykyä on mitattu, mutta tosiaan; eipä kaikista ole jalkapalloilijoita tulossa.

    Kaipaileeko tyttönen jo kovasti ikäistään seuraa säännöllisesti? Kuskaamiset ovat kyllä ongelmallisia sun tilanteessa :( Toivottavasti asiat ratkeavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä miten meidän talli selviää :D. Vielä on hyvässä kunnossa.

      Ei nyt vielä ole kauheasti kaivannut seuraa mutta vähän on haikeasti alkanut katselemaan toisten lasten perään että voi olla keväällä ainakin tilanne jo toinen.

      Eniten pelkään sitä että voin viedä mutten hakea ja sitten lapsi jää johonkin hakematta :O. No, jospa asiat järjestyvät.

      Poista
  3. Olikohan mulla kaksi isoa ponia ja kaksi pientä, niille vaatteita ja leikkikehää ja tuttipulloa :D Pinkki ei enää niillä leiki, että mitähän niille tekis..

    Toivottavasti saatte kuskaus-asiat jotenkin hoidettua - kyllähän se kiva olis tyttären päästä toisten lasten kanssakin välillä leikkimään, jos ei lähellä asustele ketään leikkikaveria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetä hylätyt ponit meille joululahjaksi ;). Tilaahan ne teillä vie ihan turhaan :D.

      Naapuritalossa asuu yksi melko tasan vuoden nuorempi mutta ei 2-vuotiaasta vielä oikein seuraa ole leikkeihin.

      Poista