Yksi pieni elefantti marssi näin...

Ensimmäisen kerran kun näin näitä Noshin norsuja niin ihastuin, tykkäsin väreistä ja näytti ihan meiltä. Jahkasin kuitenkin piiiiiitkään että ostan en osta, niin että lopulta piti ihan etsiskellä että vieläkö tätä jostain saisi. Sitten meni muutama viikko tuumiskellessa että mitä ompelen ja tällainen siitä lopulta vihdoin tuli.

Kaava on Ottobresta 4/2012 Princess joka roikkui kokeilulistalla pitkään sillä olin varma ettei vanha Herra Naumann suostu ompelemaan kumilanka alalankana mutta jaa-ah, ei taida olla mitään mihin se vanha kunnon kumppani ei pystyisi. Jos jotain ongelmaa tulee niin vika löytyy yleensä siitä ompelukoneen vierestä ei itse koneesta. Minähän siis viime talven luulin että vanha Herra on ihan rikki ja kaput mutta kyse olikin siitä että rouva oli vähän laiska vääntelemään säätönuppeja.

Kaavaan en muistaakseni tehnyt muutoksia, koko taisi olla 104 - lisäsin vain valenappilistan koska satun tykkäämään niistä ja minulla sattui olemaan kaksi sopivan väristä nappia nurkissa.

Tyttö tykästyi, eikä vähiten nappien ja norsujen takia. Legginssit ovat muuten myös itseommeltua Noshia - tykkäämme, mitä nyt äiti taisi ihan vähän liioitella lahkeiden pituudessa mutta olisko rypytykset muotia?

Tämä tyyppi edelleen tanssahtelee ihan kaikkialle, luulen että sillä on jäänyt joku levy päähän soimaan. Onpa se alkanut myös laulaa enenevissä määrin huolimatta siitä että olemme visusti kiertäneet kaukaa kaiken mikä vähänkin muistuttaa musiikkileikkikoulua. Sama tyyppi rummuttaa joka päivä ja ihan kaikkea ruokapöydästä pottaan, soittaa sujuvasti kitaraa ja esiintyy mielellään. Jaa-ah, millaistahan se meno olisikaan jos olisimme vielä yllyttäneet!

Leikkipuistoon hylätty, rikkinäinen kaivurinraato noteerataan joka kerta - kaivu-i ikki, sanoo hän joka kiertää kätevästi r-kirjaimet.

Virkattu hattu ei muuten ole omaa käsialaani vaan sen on tyttö saanut nettitutulta jo pari kesää sitten (L8 jos luet niin ota yhteyttä - olen hukannut sinut vahingossa) ja nyt kun tyttö on ymmärtänyt olevansa tyttö niin voiko hienompaa hattua olla!

Oina-kennät (Oiva-nallen tanssikengät toim. huom.) eli Keenin ihanat sandaalit ovat osoittautuneet loistaviksi, muita en taida ensi kesäänkään katsella. Eli suosittelemme! Myös äidin jalkoihin, minähän en enää luovu omistanikaan.

Paljon muutakin olen ommellut mutta blogiin asti eivät ole vielä päätyneet sillä elämä on ollut omituista, kummallista ja väsyttävääkin. Mutta näistä lisää sitten seuraavilla kerroilla (hah, olikos tämä nyt sitten sellainen blogiklisee?).

t: L-E