sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Äidin pieni, niiiisk

Hieman vetää tunteelliseksi se että 2-v. synttärit on nyt juhlittu ja huomenna meillä asuu ihan virallisesti 2-vuotias vaikka miten päin laskisi. Jännä ikä, on niin kovin ITE (eilen huomasin että tyttö tosiaan osaa tämän sanan) ihan yhtäkkiä ja kuitenkin vielä ihan pieni.
Juhlaeleganssiin kuului ihana Girandolan mekko (Pikku Mineasta viime vuonna ostettu), joka tulee palvelemaan myös joulujuhlissa. Paita ja sukkikset ostettu pienessä paniikissa Prismasta ja Kappahlista. Kengät miehen työkaverin tyttöjen vanhat ja ihanat, eihän nämä yhden eikä kolmenkaan tytön juhlissa juurikaan ehdi kulua kun jalka kasvaa niin kovaa vauhtia.
Pelottavinta juhlissa oli kakku tai oikeastaan ne kynttilät, ne puhalsi siis kummitäti (onkohan liian monta kertaa varoiteltu kynttilöistä? :D). Lahjoiksi tuli prinsessakissatossut, enkelijouluvalot ja Muumi-yöppäri, no, jotain muutakin pientä tietysti mitä en nyt muista mutta pääasiassa vain tarpeellista (kuten niitä sopivan kokoisia sukkia joita äiti ei muista ikinä ostaa).
Tänään vietiinkin sitten vierailulla oleva mummo Ilmailumuseoon ja jestas sentään mikä pölöttäjä tuosta tytöstä on tullutkaan, siellä hän esitteli paikkoja ja jutteli! Kuultiin niinkin hienoja lauseita kuin "kato miten hieno". Minä olen luonnollisesti ihan äimänä kun eihän tuo ennen ole paljon jutellut.

 Jotkut asiat sentään pysyy, parasta on edelleen "lentäminen".
Minne se äidin vauva katosi, tilalla on tämä Prinsessa Minä ITE!
Maailman ihanin ja niin kovin rakas.
Jännityksellä odotan mitä sanottavaa hänellä vielä onkaan.

10 kommenttia:

  1. Iso pieni juttelija. <3 kaunis synttärimekko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua nauratti tuo mekko koko päivän kun tuossa on tuo rusetti ja nauha niin ajattelin että siinä se äidin pieni lahjapaketti on ihan valmiina :D.

      Poista
  2. Toi on niin ihanaa aikaa kun puhellaan vähän muttei niin kovin paljon kuitenkaan:) En mä ainakaan silloin ikinä, ikinä suostunut uskomaan että tulee päivä että mä toivon että olisipa tuo edes hetken hiljaa...Pakko myöntää, että sellainen päivä on kuitenkin jo tullut;D

    Paljon onnea suloiselle 2-vuotiaalle. Tosi kaunis ja simppeli asu, menee kivasti myös joulunajan juhlissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko että ihan hetkeen kyllästyn... No mutta katsotaan vaikka vuoden päästä uudestaan :D.

      Kiitos onnitteluista! Näin mäkin ajattelin että kun joulu on kuitenkin ihan kohta niin samalla mekolla mennään, ei niitä juhlamekkokertoja niin montaa kuitenkaan tule.

      Poista
  3. Hirmuisesti onnea 2-vuotiaalle :) Höpötys-hanat aukesi - nyt ei pian hiljaista hetkeä olekaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). No niinpä, jännän nopea muutos ja heti sitten tulee ihan lauseita kun en ihan heti mitään verbejä odottanut :D. Kaikista ihmeellisin on se ITE! Että mistä se senkin on oppinut kun ei kukaan ole koko sanaa opettanut :D.

      Poista
  4. Oikein paljon onnea isolle pienelle minä-ite-prinsessalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). 2-vuotias ei ole vielä edes nukkumassa kun käy ylikierroksilla kaikesta juhlahumusta :D. Eikä se ihan toivoton prinsessa vielä ole kun tänään käytiin ostamassa luistelukypärä ja vaihtoehdoista pinkki, punainen tai sininen valitsi sinisen (ehkä auttoi kun siinä oli kimaltavaa hilettä :D).

      Poista