lauantai 17. tammikuuta 2015

Ensi talven vaatteet lumitöissä (osa 1)

Sitä aina ajattelee että ostanpa seuraavan talven vaatteet sitten vasta syksymmällä enkä alejemmaa mitään. Mutta aleprosenttien kasvaessa sitä vaan muuttaa mieltään, ihan joka kerta. 

Minulle tämä jemmailu oikeastaan sopii sillä olen yleensä hidas ihastumaan heti mihinkään uusissa mallistoissa. Tarvitsen sen muutaman kuukauden että tiedän mitä haluan lapseni päällä nähdä - sitten vaan toivotaan että lapsi on samaa mieltä ja että oikeaa kokoa löytyy vielä jostain hyvällä hinnalla.


Racoonin lumileopardit eivät olleet rakkautta ensisilmäyksellä, ei ihan vielä toisellakaan mutta kolmannella vilkaisulla huomasin että kuosihan on ihan meitä ja sitten ei tarvinnutkaan kovin kauaa kyttäillä että sopiva ale osui kohdalle. 

Tammikuun lumikelit ja pakkaset olivat oivaa aikaa testata kuinka nämä hamsteroidut vaatteet toimivat käytännössä. Ja toimivathan ne vaikka runttua on vielä siellä ja täällä (vaatteet kokoa 122cm ja lapsi 111cm). Lapsi pysyi lämpimänä ja kuivana jos pientä riehumisesta aiheutunutta hikeä ei lasketa. Auton lapioiminen (?) lumikinoksen alta joka päivä ei ole mikään ihan kevyt treeni!

Ensimmäistä kertaa kokeilussa myös Racoonin rukkaset ja niistäkään ei ole pahaa sanottavaa, sujahtavat käteen helposti mikä ei meillä todellakaan ole itsestäänselvyys, monien muiden rukkasten kanssa on mennyt herne nenään molemmilla. Lämpimyyden suhteen en oikeastaan osaa sanoa mitään sillä tällä lapsella olisivat kädet lämpimät varmaan pelkissä muovipusseissakin.

Viime yön vesisade (?) verotti lumikinoksia mutta onneksi sitä olikin jo vähän liikaa että oli mistä vähentää. Nämä kuvat siis jo hetki sitten otettuja.

Racoonin omassa nettikaupassa on vielä aika kivasti myytävää jäljellä ja aleprosentitkin alkavat olla kohdillaan, etenkin rukkasissa klik.

t: L-E

9 kommenttia:

  1. Tuli vaan mieleen, että teillä on nyt aika hurja maku, kun on lumileopardeja ja vesitiikereitä! :D Hienot on ja kyllä toi viininpunainen oli paras sävyvaihtoehto housuihin tuon takin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mehän asutaan tiikerin kanssa että aika luonnollisia kissaeläinvalintoja :D. 4-vee on siitä jännä ikä kyllä että kaikki vähän hurja on in ja eläinkuosit toki aina.

      Joo, tykkään kyllä noista housuista mutta en ehkä olisi ostanut ellen olisi saanut yli puoli-ilmaiseksi :D. Livenä yllättivät kyllä positiivisesti ja toivottavasti kestävät myös käyttöä kun mustista housuista oli alelaarit ihan tyhjiä :O.

      Poista
  2. Olispa jollain muulla merkillä tuollaisia prosentteja! Racoonista en vaan tykkää - pari vaatetta on ollut silloin kun se vielä oli Cupcake, mutta vuosi vuodelta mennyt vaan omituisemmiksi mulle noi kuosit ja väriyhdistelmät :D Yksivärisen suosijalle haastava merkki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihinkähän se vastaus hävisi :O. No yritetääs uusiksi.

      Olen samaa mieltä siinä että kaikki merkit saisivat alettaa vähintää 50 prosentilla. Harmi ettei niin ole.

      Mä tykkään kuoseista ja omituisistakin väriyhdistelmistä, niin on ollut aina. Toki ymmärrän senkin että kaikki ei tykkää ja hyvä niin, ei olla kaikki kärkkymässä samoilla apajilla :D. Olishan noilllakin toki tähtiä vai eikö nekään enää? Ai niin, se sininenkin vielä :D.

      Poista
    2. Yllättävän hyvillä aleilla on kyllä näkynyt jo Moloa ja Ticketiäkin. Mini Rodinia ei ehkä sitten niinkään.

      Poista
    3. Puoleen hintaan saa lähinnä haalareita, takit sitten pienemmillä prossilla, mikä ihme siinäkin on?? Tai jos takki on puoleen hintaan, niin sit siitä on vaan jotain pikkukokoja :/

      Poista
    4. Toi on muuten ihan totta että takkeja on vaikeampi löytää kunnon aleilla. Huutava vääryys! .D

      Poista
    5. No joo-o! Nyt kun viimein tietäisin mitä haluan (oranssi Castor), niin ekanakin sitä ei ole koko maailmassa kuin 1 kpl kokoa 128 ja tokana sehän on sitten vaan -20% :/ Eli veikkaan että halpistakki tulee ensi vuonna toiseksi takiksi. En ole vielä törmännyt mihinkään muuhun takkiin, josta olisin valmis maksamaan pyydettyjä hintoja.

      Poista
    6. No voihan. Aleaikakin alkaa nykyään niin aikaisin että nyt saattaa olla jo myöhäistä löytää jotain tiettyä :/.

      Poista