Blogissa on ollut hiljaista mutta ei hätää, uusi bloggaajasukupolvi on jo aloittanut harjoittelun - tällä uudella polvella on jopa siivet!
Blogitauon aikana olen tietysti kärsinyt kivuista ihan liian usein ja opetellut hi-das-ta elämää, sitä tämä nyt on, omien rajojen opettelua ja sen hyväksymistä että ihan kaikkeen ei pysty mihin haluaisi. Voimien mukaan ja päivä kerrallaan.
On sentään soviteltu kenkiä jopa ruokapöydässä. Talvikengät sisällä eivät liene liioittelua sillä lämmityksen petettyä meillä on sisälämpötila pakkasten aikaan ollut välillä 16-18 astetta. Kaikkeen tottuu eikä turhista jaksa valittaa, lisää vaan vaatteita päälle. Aamuisin on pahinta kun kukaan ei halua nousta sängystä.
Aina kun olen jaksanut olemme ulkoilleet ja nauttineet pakkasesta ja (vähäisestä) lumesta - meillä onkin kulmakunnan parhaiten kolattu nurmikko.
Tyttö on jossain oppinut tekemään lumienkeleitä - en muista itse opettaneeni. Huimaa edistystä lapselta joka vielä syksyn ensilumen aikaan pelkäsi sitä niin ettei uskaltanut kävellä.
Tämä lumienkeli hymyilee - naamaa ei olla tehty jälkeenpäin vaan se ilmestyi itsestään (vai näkeeköhän muutkin sen?).
Jännä juttu on myös se etten koskaan ole paljoakaan välittänyt punaisesta väristä, varsinkaan yhdistettynä mustaan tai harmaaseen mutta nyt tänä talvena tuo väriyhdistelmä tuntuu hirmuisen ihanalta. Oma uusi takkini on myös yllättäen punainen.
Reimatecin 104cm housut taas alkavat pituuden puolesta vedellä viimeisiään, tyttö on taaaaas venynyt ja valitellut kasvukipuja jaloissa (ehkä nekin sitten viimein venyvät, tähän asti olen kuvitellut hänen kasvattavan vain selkää).
Mitäpä muille kuuluu?
t: L-E
Meilläkin on aika ohuesti lunta, mutta lapsille se on aivan riittävästi ottaa ilo irti!
VastaaPoistaHarmitus nousi punaisesta Molon haalarista, kun mulla lojuu yksi kaapissa eikä kukana halua pukea sitä ihanuutta ylleen :/ Myydäkään en ole vielä raskinut :D
Punainen on raikas väri, kuulunut meillä aina kuvioihin.
Itsellä ehkä lopultakin leikataan selkä tänä vuonna, mutta sekin kyllä hirvittää!
Olen odottanut että tulisi sen verran lisää että pääsisin itse hiihtämään, vielä ei ole senkään vertaa. Lapselle tosin on hyvin riittänyt tuo vähempikin määrä.
PoistaJohtuisiko hieman huonosta puettavuudesta ettei Molon punainen haalari kelpaa? Ne lahkeet ovat aika hankalat.
Iiik, kyllä muakin selkäleikkaus hirvittäisi mutta täytyy vaan luottaa että kaikki menee hyvin ja toivoa että tilanne siitä sitten paranee! Tsemppiä sinnekin!
Mikä enkelin naama, en näe! :o
VastaaPoistaHyvännäköisiä talvivermeitä! Mitä olet tykännyt Reiman huopakengistä? Onneksi tuli jemmattua ne tähänkin talveen, tulihan niille sitten lopulta käyttöä ja kootkin meni nappiin. :)
Siinä keskellä kuvaa, oikealla siipi näkyy paremmin kuin vasemmalla ja siinä välissä on mekko niin sen yläpuolella silmät, suu ja nenä. Miehenikin väittää sen näkevänsä mutta voihan olla että meillä on jotenkin kieroutuneet silmät :D.
PoistaKovasti olen tykännyt Reiman huopakengistä, nyt ei olla oikeastaan muita käytettykään. Lapsikin sanoo niiden olevan hyvät ja lämpimät. Eikä kyllä kertaakaan ole sen varpaat olleetkaan jäässä vaikka mun on aina :D. Meilläkin osui koko oikeaan että toivottavasti noissa seuraavissakin käy niin.
Mulla on puna-musta viehättänyt jo pitkän aikaa, joten hyvältä näyttää teidänkin kamat ;) Jaksuja sinne <3 kurjaa ettei sitä helpotusta ole löytynyt kipuihin :(
VastaaPoistaEttei se tartunta vaan olis tullut teidän suunnalta? :D Juu, on kipuja pidellyt, tammikuussa ollut vain muutama vähän kivuttomampi päivä :/. Onneksi olen niin yksinkertainen että ajattelen tilanteen muuttuvan parempaan joskus/ihan pian, eihän sitä jaksaisi jos ajattelisi että tämä on tätä nyt aina :O.
PoistaMitä kokoa teillä on se Angry Birds -haalari? Meillä on aika samoilla mittasuhteilla varustettu tyttö ja aika samankokoinenkin (tällä viikolla neuvolassa 105,jotain cm), tosin täytti juuri jo 4v. Houkuttelisi ostaa haalari alesta, mutta koko on vähän hakusessa.
VastaaPoistaTicketin takit on yllättävän kapeita, etenkin tuo kukkatakki, kun vertaa haalareihin ja isompi koko toimii hyvin kun kerroksia pitää laittaa alle enemmän. Talvella hieman pitkät hihatkaan ei haittaa kun rukkaset pitää hihat kurissa.
Teija
Meidän haalari on 116cm ja on hyvin käytettävä jo nyt mutta menee varmaan ensi talvenakin. Malli on sellainen että istuu hyvin päälle vaikka olisikin vielä reilu. Pienemmässä meillä pitkäselkäisellä olisi niska-haaramitta jäänyt liian lyhyeksi. Sitä voin kyllä suositella, on lämmin ja helposti puettava.
PoistaTicketin takeissa on kyllä pitkä käyttöikä kun hihat pysyvät hyvin oikealla kohtaa niin voi käyttää jo reiluna. Tuo meidän kukkatakkihan on 104cm, oli käytössä jo viime talvena ja vieläkin mahtuu vaikka epäilin että ei :D. Siinä on tuntunut siihs olevan mukana kasvavat hihat.