tiistai 10. toukokuuta 2011

Olipa kerran... asiakaspalvelu...

Nyt tulee täysin kuvaton postaus. Tilasin tammikuussa eräästä suomalaisesta verkkokaupasta ja onnistuivat toimittamaan tilauksen väärin tai siis yksi kolmesta tuotteesta oli väärä. Laitoin heti sähköpostia, että kuinkas nyt menetellään sillä väärä tuotekin oli niin kiva etten halunnut sitä palauttaa... Vastausta odottelinkin sitten monta viikkoa ja muistaakseni lähetin tuossa vaiheessa sähköpostia uudestaankin (olisin soittanutkin mutta puhelimeni hajosi juuri tuolloin). Sitten otin yhteyttä tämän yrityksen facebook-sivun kautta. Kovasti pyydeltiin anteeksi ja etsittiin sähköpostini ja luvattiin palata asiaan heti seuraavana päivänä. Näin ei sitten kuitenkaan käynyt ja minä tässä vauva-arjessani autuaasti unohdin itse koko asian.

Kunnes viikko sitten laitoin sähköpostia uudestaan ja kysyin että saisiko tämän 3kuukautta kesken olleen asian hoidettua loppuun. Tällä kertaa minulle jopa vastattiin ja pahoiteltiin että asia on jäänyt hoitamatta. Lisäksi olivat laskeneet että saatavani tuolta firmalta olivat 3 euroa ja pyydettiin tilinumeroa summan palauttamiseksi (jouduin siis maksamaan sen väärän tuotteen, jota en ollut tilannut mutta jonka halusin pitää) tai mahdollisesti voisin saada lahjakortin verkkokauppaan (kenties kolmelle eurolle?). Jälkimmäiseen vaihtoehtoon en halunnut suostua sillä siitähän hyötyisi kuitenkin kyseinen yritys kun tekisin taas tilauksen.

Vastasin tuohon postiin heti ja laitoin mukaan tilinumeroni ja ilmoitin että minulle jäi tästä koko asiasta nyt vähän paha maku suuhun koska en saanut tilaamaani tuotetta koskaan ja asian hoitaminen oli niin vaikeaa. Olivat nyt sitten siellä viikon miettineet ja laittaneet viisaat päänsä yhteen ja nyt sain uuden sähköpostin että päätimme yllättää sinut ja lähetämme ylimääräisen tuotteen sinulle... ja jos nyt vielä olet sitä kolmea euroa vailla niin ilmoita siitä meille niin laitamme sen tilillesi.

Joo, no käsittääkseni jo ilmoitin. Pitäisikö minun nyt olla iloinen kun reilun kolmen kuukauden jälkeen saan jotain ylimääräistä (enkä vielä tiedä että missä koossa, onkohan edes meille sopivaa) ja kokea saaneeni hyvää asiakaspalvelua?

Ymmärrän kyllä inhimilliset erehdykset, mutta aivan kaikkea tässä en ymmärrä, taidan olla vaan yksinkertainen ;). Sen verran reilu olen kuitenkin etten julkisesti ala ketään haukkumaan ja jätän yrityksen nimeltä mainitsematta. Että sellaista tänään.

2 kommenttia:

  1. Soitappa kuluttaja-asiamiehelle ja kysy mitä mieltä siellä ollaan asiasta. Ei tarvitse itsekseen jappasta, että oliko oikein vai väärin. Minä ainakin haluaisin kolme euroani takaisin!

    VastaaPoista
  2. Näinpä aion tehdä. Minua vaan oikeasti huvittaa tuo menettely että ko. yritykselle on kovin vaikeaa palauttaa ne 3 euroa ja nyt sitten päättivät ihan "yllätttää" ja kuitata asian sillä. Ehkä he luulivat nyt selviävänsä ilman sen rahan palauttamista, että en kehtaisi enää vaatia rahojani takaisin? Jos en vaatisi, niin mistä olisin maksanut ne 3 euroa? Siitä "yllätyksestäkö"? Joillakin on vaan niin paljon opittavaa ja pitkä matka hyvää asiakaspalveluun.

    VastaaPoista