lauantai 29. syyskuuta 2012

Äidin talvikengistä (taas)

No kappas, mitkäs ne siinä?
Ja juu, nyt en tarkoita noita lilahtavia, lököttäviä, kulahtaneita kotihousuja vaan noita kamelinruskeita siinä alapuolella (ihan ei ollut aikaa vaihtaa housuja kun mies sanoi että se kuva otetaan nyt niin oli mentävä :D). Nehän on Merrellit (Taiga)! Mutta ei siis ne mitkä ovat kadonneet jonnekin ja toivottavasti vielä joskus saapuvat perille (niistähän on kirjoitettu täällä) vaan ihan toiset kengät. 

Tänään kävimme kaupungissa ja ajattelin ihan huvikseni sovittaa parit Merrellit että tietäisin odotanko innolla ollenkaan niiden tilattujen kenkien saapumista vai en, siis että voiko ne edes sopia mun jalkaan ja olisiko koko lähellekään oikea. Noh, siinä kohdassa tietysti meni jo vikaan (älä sovita kenkiä joita et aio ostaa), törmäsin nimittäin pariin joka istui jalkaani paremmin kuin mitkään kengät pitkiin aikoihin ja kun mies vielä yllytti vieressä (plus sanoi että tietysti nämä maksetaan hätävararahastosta, sitä vartenhan se on - rouvan kengät ovat hätäasia ;)) niin mukaanhan ne lähti. Päätöstä auttoi myös se että nämä muistuttivat niin kovasti monen vuoden takaisia lempparikenkiäni (ne olivat kyllä Columbiat) jotka jäivät mystisesti pieniksi. Saas nähdä onko mulla kohta yhdet vai kahdet hyvät Merrellit, ainakin yhdet siis on.

Niin ja sitten ehkäpä noloin tunnustus ikinä... Mulle on nimittäin Brandoksen puolihinnoista tulossa nämä: 
Kokoa sellainen että saattaa olla sopiva tai sitten ihan vähän liian pieni -  toivon edellistä, yleensä Crocseista tuo koko sopii. Olen aina halunnut kuukävelylle. Nyt kyllä vähän nolottaa :D.

Aika hyvältä alkaa pitkästä aikaa näyttää omat talvikenkäasiat, etenkin jos ne maailmaa kiertävät Merrellit haluavat löytää perille ja ovat sopivat. Ainoa vaan että mun piti ostaa mustat talvikengät että hupsista vaan. Sopivuus on kuitenkin tärkeämpi kuin väri.

P.S. Voisin tässä postauksessa myös kertoa että ostin tänään itselleni Etirelin lilan softshell-takin mutta sitä en taida kehdata kertoa kun olen ostanut nyt niin paljon muutakin vain itselleni. Niin ja ostettiin me koko perheen käyttöön uusi leivänpaahdinkin tänään. Ja ei, ei olla voitettu lotossa - vielä, harmi.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Krokotiili aamupalapöydässä

Tänä aamuna olin liikkeellä jo ennen kuin tyttö heräsi, kävin labrassa ja postissa (meidän postihan on Siwassa eli tuntuu olevan aina auki ;)). Postista hain Crocsilta tulleen tennaripaketin (kiitos vaan Miima taas vinkistä) ja kun tyttö heräsi hän halusi heti sovittaa tennareitaan, krokotiilikengät pääsivät siis aamupalapöytään luurankopyjaman kera. 
Ovat vielä sen verran isot että toivottavasti sopivat ensi kesänä (ja jos eivät nämä niin hamsteriäiti tunnustaa tilanneensa myös isompaa kokoa täydellisen hudin välttämiseksi ;)). Perheen crocsittuminen siis etenee hurjaa vauhtia (vakava tartunta?), ylläolevat ovat tytön ensimmäiset ja unelmankevyet, luulisin että myös mukavat jalassa.

Toki oli siellä aamupalapöydässä vissiin joku klovnikin: 
Unelmankevyet nämäkin ja luulisin jopa että voin käyttää (olis näemmä taas tarvetta puhdistaa kameran linssi).

P.S. Kaikille jotka jo ehtivät ajatella että tyttö oli yksin kotona nukkumassa niin juu, ei ollut, isäihminen oli sen hetken poissa naapurissa sijaitsevalta työpaikaltaan.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Ylimmäinen Duploautontarkastaja luurankopyjamassa

Minä saan yleensä allergisen reaktion tytöille myynnissä olevista pyjamista, tarjolla kun on 99 prosenttisesti sitä hello kittyä ja prinsessaa hempeissä sävyissä (myönnän että muutama sellainen on meillä ollut mutta jäänyt vähälle käytölle). Tietoisesti siis kartamme niitä niin pitkään kun tyttö ei osaa itse niitä vaatia. Vaikeaa vaan on sitten löytää vaihtoehtoja. Useasti meidän vaihtoehdot tarjoaa KappAhl ja ihan sieltä tyttöosastolta tälläkin kertaa:
Vasempi on kylläkin se "poikaversio", minkä olisin kelpuuttanyt myös mutta en onnistunut meidän KappAhlista löytämään. Luurankopyjamaa on edeltänyt mm. tämä (86/92 alkaa olla aikas nafti etenkin selkämitasta).
Uusi pyjama on kokoa 98/104 ja varsin passelilta näyttää kasvunvaroineen, etenkin lahkeissa on kovasti mittaa:
Ylimmäinen Duploautontarkastaja työssään.
(tytöllä on tapana kääntää ihan kaikki ylösalaisin että näkee mitä pohjassa on)

Jos nyt olisi naamiaisia tiedossa niin tyttö voisi hyvinkin mennä pyjamassa, naamiaisasu-uskottavuutta lisää tietysti se että luuranko hohtaa pimeässä. Arvelin että se olisi mahdollista mutten ehtinyt tarkistaa asiaa ennen kun kuulin huutoa vessasta, armas aviomieheni ja E.T.:n arvostettu isämies siellä oli jo suorittanut testin ja oli lopputuloksesta melkein enemmän innoissaan kuin lähes 2-vuotias. 

torstai 20. syyskuuta 2012

Kuppikakkuöverit (?)

Joskus käy niin että joku projekti vähän karkaa käsistä, saa vähän isommat mittasuhteet kuin alunperin oli tarkoitus. Niin kävi kun ajattelin ihan nopsaan neuloa talvihatun. Minulla oli hempeän vaaleanpunaista paljettilankaa ja keksin sitten tehdä oman versioni Cupcake-hatusta (niistähän on netti pullollaan kuvia googlettakaa vaikka). Olin sellaisen ihan simppelin ajatellut joskus tehdä ja nyt sattui olemaan sopiva hetki kun tuo melkein 2-vee ei vielä sano että "äiti, minä en laita mitään noin naurettavaa päähäni!". Tällainen siitä sitten tuli:
Ylisöpö, yltiötyttömäinen ja lapsellinen. Strösseleiksi kun lisäsin vielä sydänhelmiä ja tupsu vielä koko komeuden päälle. Langat sattumalta tällä kertaa pelkkää Novitaa - "taikina" Sylviaa (villa-silkki) ja "kuorrutus" Crystalia (sitä paljettilankaa). Tupsu on Isoveljeä. Lopuksi vielä vuoritin hatun fleecellä (entinen, tähän asti käyttämätön torkkuhuopa tuli siitä. Anteeksi taas anoppi mutta minähän olen sanonut että kaikki tarpeetonkin jossain vaiheessa päätynee meillä hyötykäyttöön. Joskin ehkä toisella tavalla kuin ajattelisi :D).
Ja vaikka talvihattu onkin niin tänään tuuli niin kovasti että oksat pois (lähipuista ainakin) ja päätimme kuvata hatun aidossa ulkoilutilanteessa (lue: sisällä pipon sovittamisesta tuli vain itku ja kuka sellaisia kuvia haluaa). Ja kylläpä siellä muuten olikin kylmä, hrrrr, emme viihtyneet ulkona kahta tuntia kauempaa ;). Sammakkoystäväni E.T. pomppi lätäköissä kuin vanha tekijä mutta ihme kyllä hattu säästyi kuraroiskeilta.
Fleecevuorillinen Bamse-takki (kiitoksia vaan miehen työkaverin tytöille) osoittautui oivaksi valinnaksi ja suojasi tytön sekä tuulelta että kastumiselta - perfect (vaikken olisikaan itse tullut tuollaista hankkineeksi).
Niin että kehtaakos tällä nyt talvella liikuskella? Ainakin voin luvata tytölle ettei kellään ole samanlaista.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Ohhoh

Meidän tytön suusta kuuluu nykyisin usein "ohhoh". Ihan vielä ei ole selvää että yleensä noin kuuluisi sanoa kun on käynyt joku vahinko. Meillä siis kuuluu "ohhoh" silloinkin kun maitomuki on heitetty tahallaan lattialle tai ruokalautanen tahallisesti käännetty ylösalaisin. 
No, nyt voinkin sitten otsikoida tämän jutun samalla mainiolla "sanalla". "Ohhoh", kotiutin juuri fire red värisen Polariksen. Enkä edes siinä seuraavassa koossa missä oli tarkoitus (se oli loppu kaupasta) vaan sitä seuraavassa. Yllättäen sovitus osoitti että ehkä ihan hyväkin näin, niska-haaramitassa (eikä muissakaan mitoissa) ei yllättäen olekaan järkyttävästi kasvunvaraa. Talvella sitten nähdään onko tarvetta sille väliin jääneelle koollekin. Terveisiä siis Caacabaanaan! Voi olla että joudumme asioimaan vielä toistekin tänä talvena :D.

Mutta saanko esitellä talvihaalarimme vuosimallia 2013-2014.
"haluuko joku lukea mun Sylvanian families postia?"

Tiedän kyllä että jokainen järkevä ihminen miettii vasta tulevaa talvea eikä sitä seuraavaa, mutta allekirjoittanut ei taida järkeväksi itseään väittääkään. Sitä paitsi jemmakaapissa on taas hyvin tilaa kun tytön kasvaessa sieltä on kaivettu niin paljon vaatetta jo käyttöön, melkein tyhjänä hyvä kaappi. Luontoni ei antanut myöden myydä pois tämän talven sopivan kokoista haalaria ja ostaa tilalle samankokoista mutta eri värisenä (eihän silleenkään kukaan järkevä tee, vaikka olen kuullut niinkin tapahtuvan ;D).

Olemme kyllä varsin rakastuneita tähän "Salama MCQueeen"-haalariimme, se on yksinkertaisesti ihana. Ja niiiiin sitä väriä joka jäi sivupalkin kyselyssä jumbosijalle, kiitoksia vaan kaikille äänestäjille kuitenkin.

Kuulin muuten että näiden Molo kidsin haalarien hihoja olisi täksi kaudeksi vähän pidennetty ja että ensi kevään välikausihaalareissa olisi vielä näitäkin pidemmät hihat. Hyvä uutinen, eikö?

P.S. Tutti on tänään ollut tarpeen (ei ehkä ikinä päästä siitä eroon) tyttö heräsi Känkkäränkkänä ja puoli kymmeneen mennessä äiti oli hermoromahduksen partaalla, onneksi ulkoistin meidän postiin ja puistoon, tosin sielläkin kiukutti melkein kaikki... Päiväunet toivottavasti palauttavat neiti Aurinkoisen (?)

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Äiti kenkäviidakossa

Mitäpä sitä flunssassa muuta tekisi kuin miettisi kuinka välttyisi pitkän talven sairastumiselta eli pitäisi omat(kin) jalkansa kuivana ja lämpimänä. Nähtyäni valehtelematta parisentuhatta kenkäparia päädyin tilaamaan nämä: 


Merrelin talvikengät, ostopäätöstä joudutti puolihinta (mikä sadanviidenkympin kengissä on aika paljon) ja se että jäljellä oli vain sitä kokoa mitä etsinkin. Nappasin siis viimeisen parin (eli ette hyötyisi linkistä ;)). Nyt toivon että nämä sopisivat jalkaan kuin hansikas (tai ainakin kuin hyvä kenkä). Pohjallisen mitan pitäisi olla googletuksen perusteella oikea, kaikki muu on arvoitus. Näyttävät kuvassa valkoisilta mutta luullakseni ovat livenä vaaleanharmahtavat. Kunpa tämä ulkoilukenkäasia olisi nyt tällä selvä. Väittävät lämpöisiksi (-40 asteeseen pitäisi pärjätä ja kuka menee ulos kylmemmällä ;)) ja vedenpitäviksi, muuta en kaipaisikaan. Etsin mustia talvikenkiä ja tilasin kokeiluun nämä, hupsis. No, jostain on kai tingittävä kunhan hinta on kohdillaan. 


perjantai 14. syyskuuta 2012

Vetämätön tunnelma

Pikkuneiti on flunssassa - elämänsä ihan ensimmäisessä. Minullakin on kurkku kipeä mutta yritän olla kuin en huomaisi sitä, luulen että se menee niin pois. Kuumemittari ui teekannussa ja kuoli, hankittiin uusi mutta se elää ilmeisesti ihan omaa elämäänsä (tai siis minä en ehkä osaa käyttää sitä - kuka muka lukee käyttöohjeita?). Itseäni piristääkseni puin lapselle päälle vaatteet joissa hän mielestäni näyttää siltä kuin olisi karannut Tove Janssonin muumisarjakuvasta. Tiedä sitten lisäsikö se pikkumyymäisyyttä mutta tänään on tuhottu jo vaikka mitä.

Äiti on nyt vähän väsynyt, oli toki jo ennen tätä flunssaepisodiakin mutta koska reservissä ei ole apujoukkoja niin näillä mennään. Samaan settiin kuuluu tietysti se että omahoitajani lopettaa tämän kuun loppuun ja uutta ei luultavasti ole tulossa tilalle, lääkäriaikoja ei saa ennen kuin lokakuussa (ehkä) ja lähetettä keskussairaalaan ei voi saada ilman lääkärikäyntiä ja luonnollisesti lähetteen kirjoittamisen jälkeen menee vielä pari-kolme kuukautta ennen kuin hoitoon pääsee. Että kattellaan, ehkä potilas kuolee eikä hoidolle enää ole tarvetta?

Ääneen ei tietenkään saa sanoa että juuri nyt ei jaksa ja hirmuisesti lohduttaa kuulla että "et ainakaan näytä masentuneelta". Juu, en minä masentunut ole, vähän vain väsynyt taistelemaan omista oikeuksistani ja väsynyt omaan olooni kun uskon ja toivon että se voisi olla parempikin. Purkaudun huutamalla vähän alle 2-vuotiaalle, tekee hyvää äiti-tytär-suhteelle (?).

Joskus tuntuu siltä että kukaan ei kuule tai kuuntele, että maailmassa ei ole ketään joka voisi ymmärtää kun ei ymmärrä itsekään. Että on muuttunut näkymättömäksi ja niin hauraaksi että hajoaa kun joku aivastaa. Joka vuosi tähän aikaan iskee pohjaton suru menneisyydestä ja vuosi vuodelta se on vain raskaampi kantaa. Luulen että syyskuu voi tappaa ihmisen.

Ehkä ensi viikolla kokoan taas itseni, jaksan taas hymyillä, otan lapsen syliini, rutistan ja kerron että rakastan. Ehkä ensi viikolla me pääsemme taas ulos?

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Onnellisesti ketuttaa!

Viime päivinä meillä on podettu kettuhullutta, Paapii-kettuhulluutta kun tarkemmin sanotaan. Näitä vaan en voinut vastustaa:
Hieman vuodatin kyyneleitä kun huomasin ettei näitä pikkukettuja ole saatavilla TSI-arkkeina ja näin ompelutaitoisena se valmiin ostaminen on joskus vähän vaikeaa. Onneksi Paapii-shoppiin tuli tarjous että kettuvaatteeseen kaupan päälle kettuarkki (voimassa muuten vielä tämän päivän!). Voin siis surutta kotiuttaa valmista vaatetta jos kaupanpäällisenä on TSI-kettuja.
 
Kettuja on siis kaksi, kuvattuna molemmin puolin koska idea siitä että toisella puolella ketut nukkuvat on  mielettömän kiva! Jaa niin, ne valmiit vaatteet? Meille tuli kettupaita koossa 86/92 heti käyttöön ja pipo, joka on lapsukaisen kanssa juuri maailmalla (isin kanssa toki, ei yksikseen).
Kettupaitaan sopivia olohousuja meillä ei ollut ennestään (tai toki oli, lahkeet vain noin viisi senttiä liian lyhyet). Näppärä äiti korjasi saumurin vihdoinkin (ja kiroili vain vähäsen) ja ommella surautti ketuttomat kettuhousut ihan tuota pikaa perjantai-illan puhteina. 
 Perfect match.

Pitkä resori vyötärölle ettei pitkäselkäisen lapsen paljas selkä vilkkaa ihan koko ajan. Ketunväriseen velouriin (Hilcon poltettua oranssia Fabriinasta) yhdistin siis tummanruskeaa, joka sattumalta oli saman väristä kuin kettupaidan resorit (vaikkei kyllä tuossa kuvassa siltä näytä).



Toki kangasvarastosta löytyy vielä ompelematontakin Paapii-Nosh-kangasta, toisen värisiä kettuja ja vihreää bambia. Lähitulevaisuudessa saattaa siis vähän kettukarkittaakin kunhan keksin mihin kankaisiin haluan noita yhdistää.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Reissuterveisiä

Olimme tytön kanssa mummalassa tiistaista asti ja tulimme kotiin eilen illalla, kotiin kiersimme tosin Tampereen kautta. Viikko on ollut täynnä muistoja ja uusia on tehty kovasti. Lapsuuden maisemiin paluu oman lapsen kanssa on aina kovasti tunteellista ja joka kerta miettii kotiin lähtiessään että koska tänne paluu loppuu - entä jos tämä oli viimeinen kerta? Mikään ei voita oman äidin mankeloimien lakanoiden tuoksua, eikä valmiiseen ruokapöytään istumista etenkin kun tarjolla on juuri niitä samoja lapsuudesta tuttuja ruokia!  
Kuvituksena jutussa on näitä mummalan naapuripäiväkodin pihassa otettuja ulkoilukuvia - rynnistimme sinne iltaisin päiväkotilasten kotiuduttua. Pihaan oli sitten viime näkemän ilmestynyt uusia telineitä ja nyt siellä on ainakin viisi liukumäkeä!!! Meille niistä ei kylläkään ollut hyötyä sillä tyttö ei niistä uskalla laskea , vielä.

Tuon numerolaudan arvoitus ei meille ihan ratkennut mutta kiva sillä oli touhuta kuitenkin. Olisin muuten voinut tähän kuvitukseksi laittaa myös ensimmäisen pottakakan kuvan, mutta ehkäpä säästän teidät siltä. Pottailu oli kummasti mummalassa paljon kivempaa kuin kotona ja kirjastosta lainattu pyttykirja osoittautui hitiksi (luulen että joudun ostamaan sen kotiinkin, vaikka se on luettu jo viisikymmentäkuusi kertaa)
Kivointa puistoissa on edelleen portaat! Näitä tyttö kiipesi ylös ja alas ihan kyllästymiseen asti. Edes uudet kengät eivät hidastaneet menoa. Mitäpä liukumäistä ja keinuvista hevosista kun maailmassa on portaat! 
Välillä kelpasi tähystää autotielle ja uimarantaan. Uskoisitteko jos sanoisin että tämä sama teline oli paikoillaan jo silloin kun minä olin lapsi - itse asiassa muistan kun se pystytettiin ja seuraavana päivänä me kyttäsimme päiväkotipäivän loppumista että saimme rynnistää uuteen telineeseen. Taisin olla silloin jo kouluikäinen, mutta ala-asteella vasta (se oli silloin kultaisella 80-luvulla).

Uutena oli pienten pihan puolelle tullut myös ison kuorma-auton mallinen teline, meidän autotyttö oli syystäkin innoissaan. 
Enkelipipo tuntuu kasvaneen tytön päähän kiinni, niin usein sitä saa katsella :D. Ulkoilupuku on viime vuonna loppualesta älyttömän halvalla (muistaakseni -70% ) ostettu Reimatec kokoa 92cm ja muuten on kovinkin sopiva mutta lahkeissa on vieläkin varaa kasvaa. Meidän tytöllähän on pitkä selkä ja lyhyet jalat. Mumman keväällä neuloma villapaitakin on tätä nykyä mallia napapaita. Yleensä vaatteet jäävätkin ennemmin selkämitasta lyhyeksi kuin hihoista.

Eilen olimme sitten Tampereella ja mieskin tuli mukaan :). Poikkesimme keskustassa katsastamassa kriittiset pisteet (Sokos, Kuopus, Koskikeskus, Stockmann). Tyttö käveli ihan itse LittleLife-reppu turvanaan, taisin joskus vannoa että tuollaista talutinta meille ei tule mutta kyllä sitä tuon vilkkaan vilperin kanssa on kesällä nyt käytetty ja monta vaaratilannetta vältetty kaupungeissa kulkiessa. Aina se myös kiinnittää huomiota ja ihmiset tulevat kyselemään että mistä noita saa. Omamme on ostettu Lastentarvikkeesta. Tyttö haluaakin nykyisin kävellä itse ja jaksaakin useita kilometrejä kiukuttelematta.
Toki kävimme lopuksi katsastamassa Hämeenpuiston suihkulähteen, joka olisi ollut tytön mielestä oiva kylpypaikka - harmi kun nuivat isä ja äiti kielsivät sellaisen. 
Oikein mitään emme kaupungista ostaneet kun ei ollut tarve, ainoastaan Kivatin villakaulurin luonnonvalkoisena (sellaista etsin ja kaipasin jo viime talvena ja nyt löytyi, jeeee!), mutta ainakin näin Molo kidsin haalarivärejä livenä. Stockmannillakin oli nyt jotain Molo kidsiä myynnissä - aiemmin ei muistaakseni ole ollut. Olipa muuten jännän värinen se vihreä!
Jaa niin - ne uudet kengät ovat Vikingin välikausigoret. Kaksi numeroa isommat kuin keväiset, jotka yllättäen päättivätkin olla jo hiukan liian pienet. Onneksi edelleen näyttää siltä että ne jemmaan ostamani talvikengät ovat oikean kokoiset - ajattelin siis jo keväällä että tyttö kasvattaa tänä vuonna paljon jalkaa :D.
Tampereella poikkesimme myös kummityttöni 11-vuotissynttäreillä ja kylläpä oli tytölläkin mukavaa kun kummityttöni äiti on perhepäivähoitaja niin leikkimisolosuhteet olivat kunnossa. Juhlavaatteet eivät tällä kertaa olleet kaupunkivierailun takia kovin kummoiset, Moonkidsin paita ja Kappahlin farkkumekko, mutta ainakin tyttö näytti itseltään.

On muuten onnellista että on pelkästään ihanaa palata omaan kotiin (vaikka siellä kaaos onkin välillä)! Tytöltäkin pääsi jo pihassa sellainen naurunkiherrys että äiti melkein pyyhki kyyneleitä. Kotimatka on se paras matka! Mutta on käytävä kaukana nähdäkseen lähelle.