sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Välikausikenkäahdistus

Me tarvitaan ihan kohta kenkiä! Kevätkenkiä! Siellä se on ihan nurkan takana, kevät, ihan kohta sen voi jo haistaa kun avaa oven. Niinpä olen jo pitänyt hieman silmiäni auki ja vilkuillut josko löytyisi NE goretex-kengät, jotka sopisivat kooltaan, lestiltään ja väreiltään meille. Ei ole kuulkaas helppoa! Vuosi sitten luulin että kenkien ostaminen on yhtä iisi homma kuin maitotölkin ostaminen, sen kun vaan marssii kauppaan ja valitsee... Mutta juu, ei se niin mene, jos löytää jotkut kivat niin ainakaan sitä oikeaa kokoa ei ole jäljellä tai kengän malli on väärä juuri meidän lapsen jalalle.
Vikingin sivuilla käyminen oli pienoinen pettymys, siellä ei ollut kuvaa niistä täydellisistä kengistä vaikka toivoin niin. Nuo kaksi yllä olevaa jos saisi yhdistettyä, ylimmästä väri ja alimmasta malli. Tai sitten jotkut lilat olisi kivat. Miten musta tuntuu että aikaisempina vuosina on ollut enemmän valinnanvaraa tai kivempia kenkiä? Pienille tytöille oli tasan yhdet vähän korkeampivartiset kengät ja sellaiset ne mielestäni pitäisi olla, sellaiset (punaiset) oli viime vuonna ja niille nyt kaivattaisiin seuraajaa. Nuo valko-vaaleanpunaiset ei iske sitten millään, ei, vaikka mallin nimi onkin Sputnic :D. Matalavartisissa olisi kyllä valinnanvaraa mutta mielummin haluaisin meille vähän pidemmät varret. Pitääkö mun tosiaan vaihtaa merkkiä ja katsastaa muidenkin valmistajien kengät?




 Kumisaappaatkin tarvittaisiin ellei sitten käy sellainen ihme että 21 kokoa olevat Vikingin enkelikumpparit vielä menisivät kevään (en usko, kasvunvaraa on juuri nyt niin vähän). Ehkä voisin kelpuuttaa nuo kaksi alimmaista tai sitten limenvihreät Bundgaardit voisivat muuttaa meille tai sittenkin Nokialaiset tai itsellä hyväksi koetut Tretornit vai sittenkin Crocksit... Juu-uh, kuinka ihmeessä kumisaappaidenkin ostaminen voi olla niin vaikeaa? Luultavasti ensin tulee kevät ja sitten paniikissa ostetaan ne ensimmäiset sopivankokoiset kumpparit ja ihmetellään koko kausi että miksi ihmeessä ne on oranssit eivätkä väriltään sovi mihinkään meillä olevaan vaatteeseen :D. No, lapselle tärkeää on se että jalat pysyvät kuivana ja että niillä voi kävellä että onko se nyt sitten niin nuukaa? (on se!)

Jos jollakin nyt sattuu pyörimään ylimääräisenä hyväkuntoiset (tai jopa uudet) Vikingin välikausigoret pidemmällä varrella kokoa 23 (tai niillä main, sisäpohjan mitta n.14,5cm) ja väri mielellään lila/pinkki niin meille saa tarjota. Pääsisin tästä välikausikenkäahdistuksesta/kriisistä, kaikkea sitä ihminen itselleen kehittääkin. Niin ja tietysti saa vinkata jos jossain myydään meille sopivia kenkiä.

Tämä on muuten blogin 99. postaus, rimaa pitäisi vähän nostaa sen sadannen kohdalla, aika säälittävää käyttää sunnuntai-iltansa kenkäpohdintoihin ;).


5 kommenttia:

  1. Meille ei taida tulla lainkaan välikausikenkiä. Superfit kesäkengät pitäs ostaa. Ja ehkä jotkut lenkkarit, ne saa olla sit rymykengät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tietysti olisi vastaus ongelmaan :D. Mutta joo, me ei kyllä pärjätä ilman ja noita viime vuotisia goreja käytettiin kyllä paljon (myös kesällä viileämmillä säillä). Ja kumpparit tarvitaan kanssa ihan jo pelkästään sen takia että keväisin meillä on kyykäärmeitä ihan pihassa niin ei ihan heti tee mieli antaa lapsen ulkoilla nilkat paljaana :/.

      Poista
    2. Kyyt on ällöjä! Mun kotipaikalla niitä on kans. Meillä ei onneks ole nähty.

      Poista
  2. Vk-goret on tärkeät meillä myös. Kun ei enää halua hikoiluttaa lapsiaan talvikengissä eikä ole oikein kumpparikelikään...

    Myös meillä luotetaan Vikingiin monesti, mutta en ole yhtään alkanut katsastaa lenkkareita, sillä suurin osa malleista on vasta valmistajien salaisissa arkistoissa eikä kaupoissa päinkään. Uskon, että täydelliset tulee omalla painollaan vastaan. Plus en muista mitä viime syksyisille kuuluu tai mitä mulla on jemmoissa =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sun jemmoista löytyy jotain meille sopivaa niin ilmoita ;D. Mulla kun ei ole minkään sortin kenkäjemmaa. Ensi talveksikaan en uskaltanut jemmata kun tuo jalan kasvu on niin vaikea ennustaa.

      Mumma oli ostanut tytölle jarrusukkia ja kyseli että koska tullaan kun nuo jää ihan kohta pieneksi... Kysyin että mitä kokoa niin kuulemma 24 :D. Jep, tytön jalkahan on nyt virallisesti 21-22 kokoa (siirtymässä juuri tuohon isompaan) että ehkä ne 24 koon sukat ei vielä hetkeen käy pieniksi, sukista kun menee koot 19-21 vielä ihan hyvin :D.

      Niin ja Vikingeiltä oli varmaan koko kevätmallisto jo nähtävissä, elättelen silti toiveita että niitä tulee lisää :D.

      Teidän keltaiset kumpparit muuten näytti sun kuvissa hienommilta kuin noissa Vikingin omissa :).

      Poista