sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Terkkuja Tampereelta!

Näsinneula... Muutenhan näistä kuvista ei tietäisi sijaintia kun unohtui kameran esiinottaminen Keskustorin markkinavilinässä kokonaan. En tiedä mitkä markkinat siellä oli mutta tärkein eli Irene Partasen kalakukko saatiin mukaan ostettua (taas... myyjä on tullut vuosien aikana niin tutuksi että muistaa hämmästellä lapsen kasvua ja pyytää toisia asiakkaita kysymään  minulta että onko hyvää :D). Vaalikeskustelujakin tuli käytyä vaikka korrektisti muistin ilmoittaa olevani väärästä vaalipiiristä, kaikki totesivat että ei se mitään kunhan puolue on oikea... Jaa-a :D.
Tyttö käveli taas reippasti melkein koko kaupunkireissun. Aina se hämmästyttää ja tyhjien rattaiden työntäminen vähän jo kyllästyttää, kohta ne voi varmasti jättää kokonaan matkasta. Ticketin kevyttoppatakki ei ollut yhtään liioiteltua, vaikka eilen olikin kaunis sää niin kuitenkin järvien välissä sijaitsevassa keskustassa oli kohtalaisen koleaa tai ainakin minulla kylmempi kuin kotipihassa.
Kuopuksessa poikettiin pikaisen pipo-ostoksen verran, ihana Metsolan maatuskapipo (tyttöpipo tytön mielestä innosti uuden sanan oppimiseen, sanavarastoon lisätty vihdoin vauvan rinnalle siis tyttö) ei nyt ihan sovi Tiksun kukkien kanssa mutta monen muun vaatteen kanssa sopii ja oli ihan meidän näköinen, postikuluja säästääksemme se piti siis hakea livemyymälästä. 
Saa nähdä kuinka tuo tupsu kestää tytön käsittelyä, onneksi on helppo vaihtaa uusi tupsu jos entiselle käy köpelösti. Täsmäiskumme keskustaan sisälsi edellä mainittujen lisäksi ne kaikki muutkin perinteiset eli Sokoksen ja Stockmannin ja pari muuta ystävien paikkaa, kaikki ne mitä entisestä kotikaupungista kaipaa. Siellä ne ovat tallessa kaikki tutut kulmat ja tuoksut, jopa minun ja miehen alkuaikojen muistot, siellä ne ovat ja samaan aikaan mukana. 

 
Koko perhe kävi muuten kampaajalla ja parturissa (sama ystävä molemmat :D) ja käynti maksettiin villasukilla (olen kuullut että toiset maksavat rahalla). Melkein 2-vuotiaan ensimmäinen etuhiustenleikkuu kuvassa ja väitän lapsen kasvaneen hetkessä vähän isomman näköiseksi vaikka takahiuksiin ei isi vielä antanut koskeakaan.

Mukavaa ja rentouttavaa oli vaikka en ollut yhtään innoissani lähdössä reissuun niin tiesin jo etukäteen että kun päästään perille niin on mahtavaa. Migreenikin ymmärsi pysyä poissa, kiitän ja totean että lääkäriinkin pääsee jo reilun viikon päästä. 

5 kommenttia:

  1. Ja Tampereella oltu eikä mulle oo kerrottu mitään!?! Koska tuut tytön kans meille lomamatkalle? Voitais jutella, syödä hyvin ja kerrata kantapää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun tarvii laittaa mulle yv:nä puhelinnumero :D. Olin meinaa lauantai-aamuna laittamassa sulle viestiä mutta mystisesti puhelimeni tunsi kolme erinumeroista ja sinunnimistä niin en sitten ollut varma että ketä heistä lähestyä :D. Siihen se sitten jäi :D. Tullaan heti kun saan taas talouteni tasapainoon nyt se on jotenkin mystisesti miinuksella :O. Niin ja se imurikin meni ja hajosi just nyt. Toki meillekin saa tulla ja nukkua sängyssä ja hengittää raikasta maalaisilmaa :D.

      Poista
  2. Kivan oloinen reissu teillä! Ja oikeen parturoitu E-T. <3
    Onpa muutes suloinen tuo tiksun takki, ja hauska pipo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kivaa oli kun vaan jaksoi lähteä :D. Automatkatkin meni sujuvasti vaikka takaisin tullessa tyttö ei edes nukkunut. Luulin muuten ettei anna koskea hiuksiinsa mutta hah kun olikin niin ovela kampaaja ettei lapsi edes huomannut kun hiukset hävisivät silmiltä :D.

      Poista
  3. Ihana reissu teillä =) Mä oon saanut välillä leikata Nopan etuhiuksia, ja on takahiuksistakin otettu pari senttiä pois. Noi maatuskajutskat on aivan ihania <3 mä oon miettinyt et voisko pojalle ostaa sen pinkin jumppiksen =D

    VastaaPoista