tiistai 7. elokuuta 2012

The rukkaset

Tänään oli postilaatikossa Babyshopista tilaamani Mini A Turen talvirukkaset ja sehän osui kerralla tarpeeksi oikein tai oikeastaan vielä paremmin, nämähän ovat kauniimmat kuin kuvittelin. Värihän oli tilatessa arvoitus vai sanooko teille polignac rose oikein mitään? 

Hyvin sopii kuitenkin niin tämän Biggun kanssa:

Kuin jemmakaapista kaivellun Fredriksonin Ransunkin:
 Harvinaisen hankala sävy kuvattavasksi, kuvissani näyttää meinaa liian sinertävältä (ainakin omalla näytölläni). Väri on oikeasti todella kaunis, tummahko vanha roosa. Kaupan kuva on vielä huonommin onnistunut kuin omani (siis värin suhteen):

Onneksi kuvittelin värin päässäni sopivasti pieleen ja uskalsin tilata. Koko meidän hanskoissa on 2-3v (92-98cm), sitä en tiedä mahtuisiko 3-vuotiaalle mutta ainakin meidän vasta lokakuun lopulla 2 täyttävälle ovat vielä reilut mutta käytettävät. Katsoin muuten aluksi että onpas pienet kun otin rukkaset paketista mutta kun hieman avasin ja auoin rukkasia niin alkoi näyttää sopivammalta. Lämpimätkin ovat taatusti. Ja laatu vakuutti sen verran että aloin kaavailemaan talvitakkia merkiltä ensi vuodeksi (nälkä kasvaa syödessä?), aleaikaa odotellessa siis.

10 kommenttia:

  1. Hyvin mätsää! :) Mulla on rukkas- ja kenkäasiat vielä ihan tsekkaamatta, onneksi haalarit ja jotain hattuja löytyy! Nuo MaTin hanskat kyllä kiinnostais, mutta eivät tainneet halvimmasta päästä olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alta kolmekymppiä kumminkin esim. Molon rukkaset on kalliimmat, Reimatecit ja Po.Pit taitaa olla nykyään jo samoissa hinnoissa.

      Ja iiiihanaa sä oot jo takaisin, oli jo ikävä! (Kuinka säälittävän tämä tunnustus minusta tekee ;)).

      Poista
    2. Jee! Miima is back!
      Ja noi rukkasethan on täydelliset! Niin nappiin meni ku vaan nappiin voi mennä!

      Poista
    3. Sullakaan ei siis ole elämää kun ehdit sinäkin Miimaa kaipailla (virn). Vähän kyllä muuten jänskätti odottaa noita rukkasia kun siinä oli niin monta juttua mitkä olis voineet mennä pieleen. Mutta jee, kerrankin osui kerrasta niin väri kuin kokokin.

      Ja vielä on muutama kuukausi aikaa opettaa lapselle että se peukalo haluaa mennä eri koloon kuin ne muut sormet :D. Tuo kun aina laittaa käden nippuun kun yrittää lapasta tai rukkasta pukea.

      Poista
    4. <3 Ihania ootte <3
      Nyt kun pikaisesti googletin, niin Matin dark coffee olisi meille sopiva hanskan väri, mutta tietty just sitä väriä ei monessa paikkaa olekaan :/ Pitää tuumailla, en ollut vielä ollenkaan orientoitunut toppajuttuihin, mutta saakohan niitä mistään enää sitten talven korvilla!

      Poista
    5. Jaa-ah, vaikeita kyselet :D. Mutta tilaat nyt jo valmiiksi Kuplasta sillä synttärialella (etusivulta löytyy), vink vink.

      Poista
    6. Juu ei oo pelkoo, että mulla muuta elämää olis. :D
      Varmaan kuule tyttös yllättää sut ja laittaa peukun peukun paikkaan konkarin tavoin syksyllä!
      Meillä muuten johannes oppi sen vaan vähän ennen Veikkoa. Olin niin onnessani viime talvena veikon paljastuttua tässä asiassa varhaiskypsäksi. kolmosen peukkuiluja ootelles... :D

      Poista
    7. :D Jaa-ah, saapas nähdä kuikas sen peukun kanssa käy. Tuo on kyllä vähän sellainen että näyttää taitonsa vasta sitten kun on ihan varma että osaa. Eli monesti saattaa näyttää siltä että oppii kerrasta vaikka on salaa harjoitellut ;).

      Poista
  2. Mä tilasin myös nuo hanskat kun niistä oli positiivisia kommentteja ainakin Sinin Kaikki mitä olen -blogissa:) Hintakaan ei ole paha mikäli ovat tosiaan laadukkaat. Esim. Racoonin topparukkaset maksavat 40 euroa eikä malli ole läheskään yhtä käytännöllinen. Itse otin talvella 3 v. täyttävälle koon 4-5... ehkäpä menevät jopa pari talvea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti menevät kokonsa puolesta teillä pari talvea jos vain säilyvät ehjänä :D. Laadukkailta kyllä ainakin vaikuttavat. Olen nyt noita meidän hanskoja mittaillut eikä ne mun mielestä mitenkään hirmuisen niukkakokoiset ole vaikka jossain on niinkin väitetty.

      Poista