perjantai 25. toukokuuta 2012

Jos sanani syön niin...

...mörökölli minut vieköön. Muistaakohan kukaan enää tätä postaustani? Sovitaanko että ei. Siellähän minä suureen ääneen julistin että me EI tarvita oranssia pilvibodya... Juuh. Mutta ei se vaan jättänyt rauhaan ja kun vielä ystäväni vakuutti sen olevan reilua mitoitusta ja todellakin mahtuvan vielä meidän tytölle ja vieläpä kun hintakin jo aleni niin katsoin että on aika lopettaa jahkailu eli hahaa, meille on tulossa vielä vauvapuolen vaate(tta). Ja myönnän, ihan muutamasti ulkoillessa olen kaivannut bodya kun viileällä kelillä sen lapsen paljas selkä on vilkkunut sieltä housujen ja takin välistä.
Pilvibody ressukka ei mitenkään selviäisi matkasta meille yksinään ja kun tulin tajunneeksi ettei meillä koskaan ole ollut vielä yhtään omaa Meandin haalaria (lainassa olleita beigejä siilejähän ei lasketa) ja koska kohta on tämän lapsen kohdalla jo myöhäistä (kasvaahan se kohta jo isoimmasta koostakin ulos, snif) on pakko toimia nyt! Ohhoh, taisin tulla sanoneeksi että laitetaan samaan tilaukseen myös pinkki pilvihaalari (joka niin ikään jo alehintaan).
 Ja koska tulin miettineeksi että entäs jos pilvibody ei näytäkään hyvältä pinkin kanssa (lue: en osannut päättää haalarin väriä) niin oho, taisin tulla tilanneeksi myös tämän:
Juuh. Meille tulee siis myös ruskeat pilvihaalarit (alennettuun hintaan tietysti). Minunhan on siis pitänyt ommella tuollaiset mutta kun en saa aikaiseksi niin yli vaan siitä mistä aita on matalin (ja ainahan näistä voi piirrellä kaavat seuraavia tekeleitä varten). Selitykset siis kohdillaan ja koskapa ostin alella niin en pahasti sanojani syönyt vai miten se oli. Sitä paitsi kumpikaan haalareista ei tainnut olla myynnissä vielä silloin kun tein sen keväisen postauksen (?). Tulipahan taas tuettua ystäväni työuraa (ja pysymme väleissä, heh). Tietysti olisin voinut odotella vielä parempaa alea mutta voi olla että myytävänä olisi näiden osalta enää vain eioota ja sitten kuitenkin olisi harmittanut. Toivottavasti nämä ovat niin reiluja että menisivät seuraavan vuoden (meidän tytön kasvulla ehkä liikaa toivottu :D).

Jaa niin, kuvat on lainattu Meandi:lta (ette varmaan arvanneet :D). Käykäähän katselemassa kampanjahintoja!

14 kommenttia:

  1. Hups :D Mutta onhan se hyvä tukea ystävää urallaan ;)

    VastaaPoista
  2. Mä en osaa käyttää bodyja tolla käärmeellä :D Viimeiset tais olla käytössä yli vuosi sitten :) Mut onhan ne käteviä toisaalta jos vaan saa puettua. Meillä toi osoittelee et vauvan vaikka en ole kyllä koskaan niin sanonut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut kyllä bodyja ihan tähän asti, eikä ikinä minkäänlaisia ongelmia pukemisessa. Uskoisitko jos kertoisin että meidän tytölle saa vieläkin vaipankin vaihdettua hoitopöydällä jos haluaa (kukaan ei ole kertonut sille että se on vauvojen juttuja :D).

      Poista
    2. Uskon, koska mä vaihdan vaatteet ja vaipan pojalle vielä hoitotasolla ja sitä ei usko muut ku mies +mummu :D (jäbä 2v heinäkuussa)

      Poista
    3. Mä luulin että meillä vaan tehdään niin ja ollaan äärettömän omituisia. Mutta hyvä että löytyi muitakin yhtä omituisia :D.

      Poista
  3. Hei, toi body on ihana! Ostaisin sen meillekin, jos olisi joku kuka siihen mahtuisi. :)

    -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana ja johan helpotti kun seon meille tulossa :D. Ja jos ei mahdu meille bodynä niin teen sille väkivaltaa ja muutan sen paidaksi :D.

      Poista
  4. OHO! Mut hei, ale-retkahdukset ON sallittuja. ;)

    VastaaPoista
  5. Noissa pilvibodyissa on ollut sitten laatuongelmaa, eli nukkaantuu/haalistuu ekassa pesussa, tai pilvet muuttuvat harmaiksi. Ei ole kaikissa tuota ongelmaa, eli kyseessä on varmaan joku tietty valmistuserä. Noi meandin haalarit ovat muuten tosi reilua mitoitusta, pojalla oli tänään päällä noi samaiset pilvet =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pöh ja höh. Mites tuo tieto on mennyt multa vallan ohi :/. Ja jos on ongelmaa niin paiskaan ystävälle takaisin ja sanon että pitäkää bodynne :D. Ja mun mielestä on ihan normaalia että ne haalistuu mutta jos nukkaantuukin. NO, sittenhän tuon näkee. Ja jos ne olis reiluja niin ne olis jo vetäneet pois myynnistä sen viallisen valmistuserän (mutta ei ne kyllä varmaan ole niin reiluja)

      Jee, jos ne mahtuu teille niin kai ne sitten sopii meillekin (tai siis tytölle, en mä ite viitti kokeilla :D). Toisaalta se on siitä niska-haaramitasta kiinni, meidän tytöllä on aika pitkä selkä :/. No, sovittamallahan tuo sitten selviää. Toivottavasti ne haalarit edes olis parempilaatuisia.

      Poista
    2. En oo ainakaan kuullut että noissa pilvihaalareissa olis ollut mitään häikkää. Meillä on kans pojalla pitkä selkä ja lyhkäset kintut, noiden haalareiden mitoitus on just perfect. Ja jotenkin ne aina vaan venyy ja venyy, pojalla oli viime kesänäkin toi sama koko, ja silloin olivat sopivat. Vieläkin mahtuu vaikka pituutta on 97cm. Vähän alkaa ehkä lahkeet jäämään lyhyiksi, mut ei pahasti. Ja niissähän on se kääntövara, et voi reippaasti kääntää ja voila´, sulla on hienot caprihaalarit.

      Poista
    3. Jee! Kuulostaa hyvältä :). Meillä tosiaan oli lainassa beige siilihaalari 74/80 koossa ja aika pitkään se vaan sopi ja sopi. Voi siis olla toivoa että noi pilvihaalarit meniskin vielä ens talven yli (ja sit caprihaalareina :D).

      Poista