sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Rukkasviidakossa

Äitini tuli kysyneeksi tässä eräänä päivänä että joko olen hankkinut rukkaset tulevaksi talveksi. Jaa, no tuota, miten sen nyt ottaa... Ylivarustelu ajoissa taitaa olla meillä enemmän sääntö kuin poikkeus. Puolustaudun sillä että osa näistä rukkasista on hankittu jo viime talveksi mutta olivat silloin väärää kokoa. Ja kun näitä nyt sattuu olemaan niin ajattelin tehdä pienen esittelyn jos siellä joku vielä miettii talven rukkashankintoja - minulla ei nähtävästi ole enää tarvetta moiseen.

Kaikista rukkasista mittasin mitat 1.rannerypytyksestä kärkeen 2. peukalon pituuden keskeltä kämmenen puolelta kärkeen 3. kämmenosan leveyden 4.varren pituuden rypytyksestä aukkoon. Mitat ovat summittaisesti päältä päin mitattu mutta kaikista samalla tavalla.

Mini A Ture Cesar 4-5y
1. 12,5cm, 2. 5,5cm, 3. 9cm 4. 9cm.
Tällaiset meillä oli jo viime talvena pienemmässä koossa ja tykättiin. Kaikista silloin olleista rukkasista etsiytyivät useimmin käsiin, jopa isimies osasi pukea nämä vaikka ei muita. Plussaa helpon puettavuuden lisäksi lämpimyydestä (sopivasti topatut ja pehmeä fleecevuori) Hyvä rannekiristys eli pysyvät varmasti kädessä. 


Molo Igor 3-5y
1. 14,5cm 2. 5cm 3. 9,5cm 4. 10cm  
Nämä olivat viime talvena isot. Nyt näyttäisi muuten hyvältä mutta peukalo on jotenkin pieni ja kapea. Eivät vaikuta kovin lämpimiltä eli nollakelin tuntumaan. Meillä oli vastaavat toissa talvena ja ne vaikuttivat lämpimämmiltä kuin nämä. Plussaa heijastimista ja näkyvästä väristä (flamingo).

Ej sikke lej 3-4y
 1. 14cm 2. 6cm 3. 10cm 4. 12,5cm
Nämäkin hankittu jo viime talveen mutta olivat silloin liian isot, nyt ehkä jo käytettävät vaikka kokomerkintäänsä nähden todella reilut. Helposti puettavat, mukavan leveä peukalon paikka. Pehmeä fleecevuori ja vaikuttavat lämpimiltä. Tarvittaessa alle on helppo pukea lisälapanen joka mahtuu hyvin alle leveyden vuoksi.
Lapsen suosikit! No hei, pöllöheijastin ja vetoketjuvetimet - tarviiko sitä muuta?


Reimatec Throw koko 1 (viime talven mallia)
 1. 13cm 2. 5,4cm 3. 8,5cm 4. 13cm
Nämä on varmaan kaikille tutut! Perus-Reimatec-rukkaset, jotka pitävät vettä mutta eivät ole kaikista lämpimimmät kovilla pakkasilla. Nämä ovat viime talven mallia ja kokoa 1 (2-3v.). Muuten reilua kokoa mutta jotenkin kapeat ja haastavat käteen puettavat. Sitten kun pukemisesta on selvitty niin istuvat kuin rukkaset eli siis hyvin ja lapsen on näillä mukava touhuta.

Oletteko muuten huomanneet että Reiman rukkasten kokotaulukko on uudistunut? Täältä voi katsella uutta ja vanhaa kokotaulukkoa vierekkäin. Menivätkin uudistamaan sen taulukon juuri kun olin oppinut muistamaan mitä kokoa meille pitää olla. Onneksi kuitenkin uusissa lapuissa lukee koon lisäksi myös ikäsuositus niin oikeaa kokoa on helpompi lähteä haarukoimaan.

Reima Tomino koko 3 (2-4v.)
1. 13,5cm  2. 5,7cm 3. 9cm 4. 13,5cm
Nämä osittaisella villavuorella olevat Reiman rukkaset ovatkin uutta mallistoa ja koko osui ihan oikeaan vaikka netin kautta tilasin sovittamatta. Nämä ostettiin pakkaskelejä varten ja tuntuvat todella lämpöisellä, vuori tuntuu vähän siltä kuin lampaaseen tökkäisi kätensä eli siis on pehmeä ja pörröinen. Näistä ei luonnollisesti ole vielä käyttökokemusta mutta odotukset ovat korkealla, luulisin että ovat lämpimimmät rukkaset mitä meillä on koskaan ollut ja melkein tekisi mieleni suositella näitä(kin).

Miltäs näyttää teillä talven rukkashankinnat? 

t: L-E

P.S. Pahoittelen salamalla räpsittyjä kuvia, en muistanut kuvailla valoisan aikaan mutta menköön nyt samalla heijastintestinä.

19 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää!
    Minä tein muutaman rukkashankinnan jo pari viiikkoa sitten kahdesta nettikaupasta. Molemmissa on "jotain ongelmia" eikä hanskoja kuulu eikä näy. En tiedä meneekö talvi jo ohi, ennen kuin rukkaset löytää tänne. Tai löytääkö ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas on sattunut huono tuuri sulle nettikauppojen kanssa! Toivottavasti tulevat ennen talvea tai ainakin tieto siitä ettei tule ja rahat takaisin. Vielähän tässä (toivottavasti) ehtii tilata uusiakin. Minkä merkkisiä tilasit?

      Poista
    2. Tilasin Moloja ensimmäistä kertaa, löytyi hyvässä alessa sekä välikauteen että talveen. Toivottavasti vielä saan ne!

      Poista
  2. Meillä oli viime talvena oikeastaan pelkkiä Reimoja ja Moloja, muita ei tullut käytettyä. Meille Molot oli täydellisiä enkä huomannut peukkuja mitenkään ohuiksi. Oisko teillä joku maanantaikappale? Ensi talveksi on ostettukin pelkkiä Moloja, muutamat vanhat käyttämättä jääneet muunmerkkisetkin saattaa olla tuolla rukkasjemmassa. Meillä kului rukkasia noin kolmet per muksu siihen kuntoon, että meni keväällä roskiin, että ei kauhean pahalta ylivarustelulta vaikuta omaan silmääni sun hankintasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne jotenkin pienemmät ne peukut kuin muissa. Useampia Molon rukkasia olen katsellut sillä silmällä ja kaikissa näytti olevan samanlaiset. Jos ne ei tee muuta kuin maanantaikappaleita? :D

      Totta kyllä että useammat niitä varmaan kuluu jo 3-vuotiaallakin, viime talvenahan tyttö oli vasta kaksi ja aika rauhallinen ulkoilija - samaa kuvausta en käyttäisi enää :D.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää! Nuo alimmat alkoivat kiinnostaa heti. Viimetalvisista suurin osa on vielä ok kunnossa, mutta tuskin enää ihan superpakkasilla pelittävät. Ihmettelin muuten tänään, kun selailin Reiman rukkasia, että miten meidän koko ei muka olekaan enää 3. Noh, onneksi luen blogiasi ja viisastun ;)

    Mini a turen rukkaset olivat viime talven siistimpinä kintaina ja pitivät kyllä sormet lämpöisinä kovemmillakin pakkasilla. Molot olivat yleisrukkasina ja kyllä nekin yllättävän hyvät olivat, vaikka tuntuivatkin lituskoilta edellisiin verrattuna. Menivät kyllä huonoon kuntoon puolikkaan talven aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Nuo alimmat ovat kyllä vakuuttavat! Kun kaivoin ne paketista niin tuli sellainen olo että just näitähän mää oon jo monta talvea etsinyt ja nyt jo löysin :D.

      Hyvä että sentään jollekin oli hyötyä siitä että mainitsin Reiman muuttuneesta kokotaulukosta :D. Ärisin aikani loppukesästä kun huomasin sen muuttuneen mutta nyt alan olla jo sinut asian kanssa (minäkö muutosvastainen?).

      Poista
  4. Meiltä löytyy Molon rainbowt viime vuodelta ja just noi samat reimat viime vuodelta. Ja nyt uutena ne racoonit. Vielä on tulossa yhdet molon rukkaset jos mun tilaus vaan meni läpi kun siinä oli jotain häikkää. mietin kyllä ticketiäki, mut katsotaa jos nyt noilla pärjäis. jos ei pärjää niin sit lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te siis tykkäätte niistä Molon rukkasista? Onko ne olleet tarpeeksi lämpimät pakkasillakin vai laitatko jonkun aluslapasen sinne? Tuntuuko ne Racoonit muuten miten lämpöisiltä?

      Poista
    2. Emmä tiiä onko ne ja tykätäänkö :D Kun viime talvena niiden pukeminen oli yhtä he......... ja jäi sit käyttämättä. Nyt ne sujahtaa tosi hyvin käteen :) Meillä on tähän asti ollu Reiman minitecit ilman mitään lapasia tms käytössä joten eiköhän nämäkin tuu oleen. Samaa matskuahan noi periaattees on kuin haalarikin, et luulis että tarkenee? Ne racoonit on suunnilleen saman tuntoiset kuin noi molon mut ehkä aavistuksen vahvemman oloiset. Noi reimat on selvästi paksuimmat/tönköimmät näistä meidän. Ne minitecit oli jääny lyhyeks vaik luulin, et mahtuis vielä. Sormet on niin kärjessä, et varmaan jo kylmät käyttää.

      Poista
    3. :D Ai siinä kävi niin viime talvena. Minitecit onkin mun mielestä jotenkin paljon lämpimämmän oloiset kuin nuo Molot. Meillä oli Molon rukkaset toissatalvena ja ne oli kanssa jotenkin paksummat kuin nuo nykyiset ja ne oli lämpöisetkin. Näihin uudempiin ei oikein ole luottoa mutta katsotaan sitten talvella miten käy.

      Joku oli muuten jakanut fb:n Molo-kirpparilla kuvan viime talven ja tän talven Igoreista ja uusissa oli lyhyempi varsi :O. Mietin että onko joku virhe vai onko vartta tosiaan lyhennetty.

      Poista
    4. Jännä :O no meille tulee ne uudet varmaan huomenna/ylihuomenna nii pystyy vertaan sit niihin viime vuotisiin :) himottais hirveesti ticketin hanskat, vaikuttaa aika hyvälle,

      Poista
    5. No sulta saakin sitten mittaustuloksia uusista Molon hanskoista, hyvä! Ticketin hanskoja ei ole mun mielestä kauheesti kehuttu niin olen jättänyt ne hankkimatta :D.

      Poista
    6. Mä en oo kans kuullu Ticketin hanskoista keneltäkään mitään :D Mut mäpä mittailen ja kuvailen ja vertailen jajaja sit ku ne tulee :)

      Poista
  5. Meillä taitaa olla moloja, mitzyjä ja igoreita sekä yhdet reimatecit nopalla. Epulla on jotkut nahkarukkaset, reimatecit ja muutamat lindexin versiot. JOS mitään Epun hanskoja on tallella, se hukkaa niitä aika nopeaan tahtiin. Sille ei aina oikein huvita ostaa kolmenkympin rukkasia mitä käytetään kerran... Reimalla on muuten kiva se ohut aluslapanen! Sitä käytettiin viime talvena kovilla pakkasilla, ja kertaakaan ei palelleet kädet tolla pienemmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmekymppiä on joo kyllä ihan liikaa kertakäyttörukkasista :D. Lähenpäs etsimään näkyiskö Reiman aluslapasta missään.

      Poista
    2. Meillä on ollut Reimaa (teciä ja noita villavuorellisia), Lenneä. Mini A Turea, Noa Noaa ym ym. Emilialla kädet ihan hikiset ja Julialla punaset & jääkylmät! Noita Reiman aluslapasia on meillä myös ja sen päällä vielä merinovillatumppu ja sitten rukkanen. Jotenkin pysyi lämpimänä. Noita aluslapasia on muuten ainakin meille tulossa. Tai pitäisi olla, tilattu on ainakin.

      Ja kiitoksia tarkkasilmäisyydestä, muutin Lillikseen Reiman kokotaulukon oikein.

      Poista
    3. Totta kyllä että se mikä on tarpeeksi lämmin toiselle ei toiselle riitä alkuunkaan. Mun äitinihän käyttää kahdet aluslapaset + rukkaset systeemiä silloin kun itse kuljen vielä ilman hanskoja :D.

      Joo, huomasin että oli nopeaa toimintaa taulukon muuttamisessa. Muutenhan en olisi edes huomannut mutta kun juuri pähkäilin kokoasiaa niin sattui silmiin :D.

      Poista