lauantai 16. maaliskuuta 2013

Viikon kuulumisia

Väitän että pikkutyyppi on venynyt. Siirryimme käyttämään Polariksesta seuraavaa kokoa koska edellisestä jäi yllättäen hihat lyhyeksi ja selkämitta ja lahkeet oli vähän siinä ja siinä. Voi olla että tämä ei enää ensi talvena edes mene (no, jos nyt edes alkutalven?) ja kun kerran sitä luntakin tuli kerralla ainakin puoli metriä niin selkeästi on vielä talvi ja tarve haalarille.
Viikon suosituimmat jalkineet ovat edelleen olleet Keen-sandaalit. Niitä pyydetään jaakaan ihan joka päivä. Väitän siis edelleen että ovat todella mukavat jalassa. Erityisesti silloin kun Oina (Oiva-nalle toim. suom.) opettaa dvd:llä tanssimaan. Oivalla on uudet vilkkulenkkarit ja meidän tyypillä on uudet tanssisandaalit! Onneksi sillä ei ole väliä ettei näissä ole vilkkuvaloja :D.
Viikon uusi ja maailman tärkein juttu ovat pikkulegot (ou nou sanoo äiti). Mumma (mokoma) aloitti villityksen ihan kysymättä. Minähän olin sitä mieltä ettei nämä ihan vielä 2-vuotiaan leluja ole mutta  hirmuisen nätisti näillä leikitään ja osataan paloja yhdistellä että olkoon. Vai mitä sanotte tästä palojen asettelusta:
Ja kuten meillä tavallista homma räjähti heti käsiin (siis tän äidin mielestä vaan) kun isimies (vihdoin) sai leikkikaverin ja luvan pikkulegoihin niin tietäähän sen kuinka siinä käy... Ei tarvii näiden frentsejen olla kaverittomia - olisin voinut lyödä asiasta vetoa ;). Hieman kyllä uhkailin että muut lelut sitten lähtee kun ei nuo enää muilla leikikään :D.
Nyt meillä sitten on joku mysteeritauti, laadusta en ole vielä päässyt selkoon että mikä tauti on kyseessä. Tytölle nousi eilen illalla korkea kuume ja tänään sitten oksensi kerran (arvatkaa olinko tulilinjalla?). Nyt sitten minullakin on lämpöä muttei juurikaan muita oireita, ehkä vähän kurkku kipeä jos oikein mietin. Toivottavasti paranemme pikaiseen kun nyt juurihan on talven parhaat ulkoiluilmat. Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella ollaan terveitä (ei kai tämä ainakaan näin blogin kautta tartu vaikka mysteeritauti onkin).

t: L-E

P.S. Mitään Reiman Leap-takkia denimsinisenä en ole sitten ostanut Citymarketin lastenvaatealesta ;).



16 kommenttia:

  1. No höh, on teillä tauteja riittänyt :( Paranemisia!!! Täälläkin pärskitään jo kolme viidestä. Mulle taitaa olla talven eka lentsu, että hyvin olen tähän asti säästynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paranemisia sinnekin ja toivotaan että loput pysyisivätkin sairastumatta.

      Poista
  2. Pikkulegoja meillä ei vielä olekaan, hyvä jo nuo Duplotkaan jaksaa poikia kiinnostaa... :)

    P.S. Juu en minäkään mitään denim-takkia tilannut, hih... ;) Ei vitsit mikä ostokrapula, suunnittelen ostolakkoa seuraavaksi kuukaudeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä kyllä jaksaa ihmeen kauan leikkiä kerrallaan ja nätisti! Olen hämmentynyt 2-vuotiaan näppäryydestä :D.

      Onpa hyvä ettei tilattu niin säästyi nekin rahat ;). Vähän vaan hämää kun tuota myydään monessa paikassa poikien takkina (?). Ymmärrän kyllä ettei monikaan tuota vaaleanpunaisena pukisi pojalle mutta mikäs tuosta denimistä tekee poikien takin kun malli on kuitenkin ihan sama?

      Poista
    2. Minusta denim on värinä aivan täysin unisex! :)

      Poista
    3. Hyvä että joku muukin on sitä mieltä :). Meidän isimiehen mielestä se sopii todella hyvin meidnä tytölle ja sanoisin että meidän isimies on oikeassa :D.

      Poista
  3. Pitäisköhän mun antaa joku päivä pojan kans leikkiä noilla. Meillä olis kans setti noit :D Mut aattelin et ne on isommille :)
    Kiva toi haalari! Mä oon kans sinisen polariksen pessyt pois ja violetti alkaa olla sopiva!

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin täytyy! Jos teidän poika on yhtään noin näppärä niin leikkiminen kyllä sujuu. Niinhän minäkin ajattelin että olis vähän isommalle mutta taisin olla väärässä (ihan ne pienimmät irralliset jutut otin kyllä pois).

      Kiitos paranemistoivotuksista!

      Poista
  4. Koittakaahan nyt parannella mysteeritauti pois!

    Iik ihanaa, että teillä on Keenit kelpuutettu maailman ihanimpina kenkuleina. Meidän kengät seikkailevat vielä Ruotsin puolella. Josko ensi viikolla osaisivat tänne asti.

    No niin, teillä on sitten kans löydetty Legotyttöjen maailma :D Onnea vain ja menestystä uudelle harrastukselle. Siitä se lähtee!

    Ps. Haha! Cittarin ale ja Leap :D Se on oikeasti tosi nätti takki denimin sinisenä ja missä muka lukee, että se olisi poikien?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritetään parannella kovasti. Keenit on kyllä kelpuutettu niin hyvin että neuvottelua ne jalassa nukkumisestakin on käyty. Eli ne todellakin ovat maailman ihanimmat ja hyvät (tokihan ovat omanikin että en ihmettele). Mielenkiinnolla odotan teidän Keen-rapottia ja koon osumista kohdilleen.

      Mä luulen että isimies on näistä Lego-tytöistä eniten innoissaan (tätä se ei tietenkään myönnä ;)). Seuraavan satsin taitaa tuoda pääsiäispupu (kun ei tuo Kindereitä kuitenkaan suostu syömään)... Mä vähän toivoisin sitä uimalaa mutta onkohan se liian iso pahvimunan täytteeksi :D.

      P.S. Meidän Leap, jota en siis tilannut, tulee luultavasti ensi vuoden koossa ;). Lilliksessä ainakin puhuttiin poikien takista (se tosin taisi olla harmaa?) ja jossain muuallakin :O.

      Poista
  5. Hahaa, *yhtään mittään en oo ostanu* ;D Mä en onneksi ihan oikeesti mitään tilannut, kun ihan riittävästi on tässä paketteja matkalla, kun on noita leluja ja vähän muutakin tulossa...
    Jos täydentäisivät varastojaan siellä Natureshopissa, niin voisin noita Keenejä vilkuilla (tosin mulla ei ole mitään käsitystä meidän sandaalitarpeesta) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan yhtään mitään en ole maksanut että vielähän tässä ehtii mielensä sitten muuttaakin ;).
      Noita Keenejä kyllä todellakin suosittelen ja luulen että jos ne vaan kovassa käytössä kestää niin en taida muita vilkuillakaan enää :D.

      Poista
  6. Meillä leikitään vieläkin Duploilla, tosi paljon niitä on meille kertynytkin ja Pinja on leikkinyt niillä aina tosi kovasti, nyt siirrytään vasta noihin pikku legoihin. Toin kotoani minun vanhat Belville tyttä legot Pinjalle ja niitä oli vielä aika paljon hyväkuntoisenakin, synttärilahjaksi Pinja saa niihin jonkun paketillisen noita Friends legoja niin on vähän uusiakin seassa. :)

    Me käytiin eilen Cittarissa noiden Reimateckin rukkasten toivossa, mutta eipä niitä vielä ollut tullut ainankaan siihen Cittariin jossa me käytiin, no ostin sitten edes yhdet kurahanskat päiväkotiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä kelpaako meillä Duplot enää ollenkaan, niidenkin määrä kun on aika suuri :D.

      Mä en ole vielä missään Cittarissa nähnyt mielestäni kevät-Reimaa... Kolmesta oon kattonut :D. Mies kävi eilen kun me podettiin kotona ja kyselin siltä että oliko mitään niin Seppälässä ei ainakaan ollut mitään. Ihan hyvä siis että piti nettiasioida, jos olisin ollut terve ja lähtenyt käymään kaupungissa niin illalla olis nettikauppa jo myynyt eioota :D.

      Poista
  7. Onkohan Oiva-nalle siis meidänkin tytön suosikki "Aape-nalle" eli Charlie Björn, jota katsomme svt:n sivuilta? Millä dvd:llä nalle opettaa tanssia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, juurikin tuo Charlie :). Oiva-Nallen oivallukset 2 - Oiva-Nallen ralli (alaotsikko) on dvd, raketin kuva kannessa... Ljus, skor, Gnagus on ruotsiksi jakson nimi :D (tiedän sillä meidän Oiva puhuu välillä myös ruotsia :D).

      Poista