sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Luistimilla ja takkihaikailua

Tytöllä oli tänään ekaa kertaa luistimet jalassa jäällä. Todistusaineisto turvallisesti potkukelkassa istuen, itse "luistelun" aikaan sattui olemaan muuta tekemistä kuin valokuvaus ;). 2-vuotiaamme on verrattoman rakastunut luistelukypäräänsä mutta luistimien kanssa on vielä viha-rakkaussuhde. Haluaa luistimet jalkaansa mutta ei tietenkään jaksa niiden kanssa vielä pitkään. No, lapsen ehdoilla ja innokkuuden mukaan mennään, taitoluistelijaa tästä ei ole tarkoitus tehdäkään. Onpahan aloitettu.
 
Saatiin muuten naapurilta potkukelkka! Mies kävi yksi päivä viemässä roskia ja takaisin tullessaan huikkasi ovelta että meillä on potkukelkka, oota, käyn hakemassa. No, jopas sattui sopivasti että juuri potkukelkka meiltä puuttuikin. Vähänhän tuo vaatii kunnostamista, pari istuimen rimaa (vai mitä nuo olis nimeltään?) puuttuu ja vähän maalia pintaan (sitten kun osaan päättää että edelleenkö punainen vai jotain muuta) mutta hyvin voi käyttää jo nyt. Nyt sitten mietin että mitä naapurille vastapalvelukseksi, kiva että toiselle tarpeeton laitetaan kiertoon!
Tyttö halusi lapioida lumet myös auton päältä ei vain vierestä. Vähän jouduin hillitsemään intoa ja kieltämään auton hakkaamisen lapiolla. Ehkä ensi kerralla täytyy antaa tytölle harja.
Muistatteko kun syksyllä sanoin että olen kyllästynyt lilaan/violettiin? Jaa-ah, näyttäisi siltä että kyllästymä on mennyt ohi. Olenhan jo kotiuttanut purple magic värisen Molon Polariksen ja tuon yläkuvissa näkyvän Ticketin grape star värisen kypärämyssyn. Nyt näyttää myös siltä että olen ihastunut tähän:
 

Ticketin Kit-takki värinä hyacinth violet. Tuota olen etsiskellyt sopivalla alella, koossa 104cm odottamaan ensi talvea. Vielä ei ole tärpännyt. Hieman olen laittanut toivoni Ticketin joulukalenteritarjouksiin mutta vielä ei ole ollut sielläkään. Jos joku näkee jossain hyvään hintaan niin saa vinkata. Niin ja jos tuon mitoituksessa on jotain omituista niin siitäkin saa sanoa. Kuvittelisin että 104 olisi meillä ensi talven koko, nyt käytössä on 98cm Ticket ja on sopivan reilu.

Tämän kuosin näin eilen ensimmäistä kertaa livenä ja hätätapauksessa (lue: sopivan alen osusessa kohdalle) saattaisin sortua ostamaan tämän tuon Kit-takin sijasta. Jos näitä ei kunnon alella löydy niin jätän takkiostokset syksyyn, ehtiihän sitä silloinkin.

t: L-E

P.S. Sain hetki sitten sähköpostia ja kuulkaas olen niiiiiiin täpinöissäni. Olen voittanut arvonnassa jotain niin ihanaa että en meinaa uskoa todeksi. Arpaonneni oli hukassa pitkään (jos sitä nyt ikinä on ollutkaan)  mutta kylläpä todellakin valitsi ajan ilmestyä ;). Palaan asiaan kunhan voitto löytää kotiin.

5 kommenttia:

  1. Iiiik! Mitähän sä olet voittanut :D En mata odottaa voittopostausta!

    MiniQ:ssa oli vielä hetki sitten ainakin Ticketin takit -40% ja lähes samanlainen takki näkyi siellä vielä 104 cm koossa löytyvän ;)

    Meillä muuten tyttö treenasi aluksi myös potkukelkan avulla tuota luistelun hienoa ja jaloa taitoa. Hyvä vekotin on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mä jo tiedänkin, mitä voitit :D Onnittelut, hienot on!

      Poista
    2. MiniQ tsekattu toiveikkaana jo eilen, värit vääriä, hinta oikea ;).

      Mä olinkin vähän harmitellut kun meillä lapsena ollut potkukelkka (joka oli kyllä sininen) oli annettu aikoinaan pois.

      Hihi. En kyllä usko voittaneeni ennen kun voitto on mulla käsissä... tai tässä tapauksessa vissiin jaloissa :D.

      Poista
    3. Ok! En ole livenä nähnyt Hyasint violet -sävyä ja Potent purple -sävyä. Kuvissa näyttävät melko samoilta. Hyasint violet on kyllä varmaankin luonnossa vaaleampi. Meille lähti tilaukseen ensi talveksi se Pink Lavender -takki. Iiik! Luulisi jo eskari-ikäisen olevan edes vähän rymyämättä :D

      Poista
    4. Mä kyllä pitkään harkitsin sitä Potent purplea mutta kun meillä on just nyt sen värinen haalari käytössä niin jotenkin haluaisin jotain muuta :D. Se on livenä sellainen luumuhtava viininpunainen :D. Tuo hyasintti on tosiaan vaaleampi ja kylmempisävyinen eli vaihtelua haluaisin. Harkitsin muuten myös sitä pink lavenderia mutta sitten tulin ajatelleeksi että käyttäjä on 3-vee ;).

      Poista