tiistai 13. marraskuuta 2012

Småfolk-överit ja tyllihametunnustuksia

Minulla on jonkun aikaa ollut kuosiähky mutta se lienee nyt parantunut ainakin toistaiseksi. Kaikki alkoi ihan viattomasti kun Skidiin tuli myyntiin muitakin merkkejä kuin Villervallaa ja samoihin aikoihin huomasin ettei meillä ole peruspitkähihaisia tytöllä tarpeeksi, alella kotiutin siis pari Småfolkin paitaa joista arvelin tytön pitävän. Toinen oli tämä heppapaita ja toinen postauksen lopussa olevien tyllihamekuvien kissapaita.
Samana päivänä kun nuo edellä mainitut Småfolkit kotiutuivat olimme kaupungilla ja mieheni ehdotti ihan viattomasti Kimperillä poikkeamista kun oli nähnyt mielestään kivoja paitoja ikkunassa (sillä välin kun allekirjoittanut oli silmälääkärissä). Sielläpä alerekissä meitä odotti sopivankokoinen keltapohjainen kissapaita ja lähti mukaan. (Tuota merirosvolaivaa meille ei muuten tule vaikka se joka kauppareissulla kiinnostaakin ;))
Kimperillä oli myös kivaa autokuosia haalarina, erityisesti mieheni siihen kovasti tykästyi ja kun tytön edellinen kiva autopaita (Po.P) on jäänyt pieneksi niin tokihan autopaita piti jollain korvata (operaatio tutista luopuminen on käynnistymäisillään). Livenä tuo omenanvihreäksi sanottu väri on todella raikas eli tykätään kovasti.
 
Kimperillä mieheni näki myös kivan lentokonepaidan mutta se oli väärän värinen (pohjaväri sellainen ruskehtavan harmaa?), lupasin siis katsastaa josko sitä olisi tehty toisessa värissä ja kyllä vain tuo vaaleansinipohjainen löytyi. Auto- ja lentokonepaita tulivat meille Punavuoren peikon aleviikolta ja olipa sen verran "tyttömäinen" paketti ettei varmaan lähettäjä arvannut tulevaa käyttäjää tytöksi ;). Mutta kun harrastukset ovat tällaisia:
No, että säilyisi joku tasapaino sentään niin kotiutin vihdoin sen Molon Brunhildan, jota olen malliston julkaisemisesta lähtien katsellut sillä silmällä. Tässä kotiuttamisessa avusti Lasten Taikamaan Halloween-ale (edellisen kerran kun hame oli alessa niin unohdin sen :O).
No, sitten huomasin että Pipa´s kidsissä on loppuunmyynti ja kaikki myydään 40 prosentin alella ja kun vielä sain tiedon että kyllä vain, ale koskee myös jo alennettuja tuotteita niin suit sait sukkelaan kotiutin meille vielä yhden muhkean tyllihamosen.
Arvaisitteko että stailaus on mallin ihan oma?

Paidat tulivat siis tarpeeseen ja ovat kaikki käyneet jo pesussakin ja selviytyneet siitä moitteetta vaikka lentokonepaidan pesin ohjelämpötilaa korkeammassa sillä se sai jotain mystisiä tahroja itseensä (teetä?). Nyt on paitoja niin että pärjätään ja tyllihameita melkein joka lähtöön. Paitsi että vielä yksi jouluinen Småfolk paita on vielä tulossa, Kuopuksessa on tänään tanskalaismerkkien alepäivä (-20%) (linkki vie suoraan alesivulle tai ainakin sen pitäisi).

Nyt on sitten vähäksi aikaa shoppailtu ja alkanee pakollinen ostolakko, ensi kuussa on tiedossa lainanmaksua ja allekirjoittaneen (kohtuullisen hinnakkaat) silmälasit ja aurinkolasit vahvuuksilla saapunevat muutaman viikon sisään.

Ja kun nyt kerran menin allekirjoittamisesta moneen otteeseen puhumaan niin taidanpa allekirjoittaa tämän ihan itse :D.
Mukavaa viikkoa kaikille t: L-E

15 kommenttia:

  1. Kivoja paitoja ja ihaaania tyllejä :D Nyt tajusinkin, että mä en olekaan ostanut tuota lastenvaatetta piitkään aikaan - hyvä minä :) Tuli kevätmallistoista tankattua "hieman", kun arvasin syysmallistot turhan synkiksi... Vaan onhan tuota rahaa palanut muualle ihan kiitettävästi... Ikealtakin lähettivät oikein kiitos-sähköpostin :D Ja niin muuten tuli Kodin ykkäseltäkin! heh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ne lähettelee oikein kiitoksia sähköpostitse :D. Meille tulee Kodin ykköseltä aina välillä niitä 40 prosentin alekuponkeja että tervetuloa ostamaan lisää (muistinkin juuri että yksi sellainen on käyttämättä vielä :D).

      Mun täytynee seuraavaksi myydä jotain pois kun ei tuo lapsi näytä kutistuvan vaikka kuinka toivoisi ;). Niin ja rahavirta kotiinpäin olisi kiva asia kun menin ja ostin itselleni ne silmälasit, kerran kuudessa (hups) vuodessa ne näköjään on viimeistään uusittava :D.

      Poista
  2. Ihania paitoja ja tyttömäisiä tyllejä :) Meilläkin kelpasivat autopaidat vielä tuossa iässä, mutta enää on ihan turha mennä sellaisia ehdottelemaan... vaikka ihania ovatkin :) Småfolkin uusimmat mallistot ovat todella nameja. Mä en usko, että meilläkään tulee jäämään noihin pariin paitaan, mitä jo on. Vielä pitäisi varmaan joku mekko saada. Hmmm!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-ah, saapas nähdä mihin suuntaan tuo kohta alkaa oirehtimaan. Jos äitiinsä tulee niin kulkisi vain autopaidassa ja heittäisi tyllit nurkkaan. Mulle on oikeastaan ihan sama, molempiin annetaan ainakin mahdollisuus :D.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. :) Tytöllä on stailakkuuslahjakkuutta kovasti :).

      Poista
  4. Hih, se siitä kuosiähkystä: suloiselta ja värikkäältä näyttää! Minullakin on ollut kuosiähky ja nyt on alkanut tuntua, että jotain väriä olis kiva saada taas vaihteeksi.
    Oi nuo tyllihameet on totaalisen hurmaavia. Lääh. Pitäisköhän hommata itelle, hihhih. Jäi meinaan muksuna prinsessaleikit väliin navetassa ja metsissä rymytessä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, eikä nää näytä mun silmiin nyt yhtään liian värikkäältä ja kuviolliselta :D. Katotaan mitä mieltä oon sitten puolen vuoden päästä taas.
      Tuon Brunhildan muuten voisin kuvitella itsellenikin, jos sitä vaan tehtäisiin mun koossa :D. Tuo turkoosi taas... Noh, ehkä joku määrä tylliä sopii vain pienille tytöille :D. Mulle tuli kiire kotiuttaa lisää tyllejä kun ne on suloisimmillaan pienillä ja kohtahan tuo ei enää ole pieni (ja kamalaa jos se kohta ei enää suostukaan tylleihin kun ne on tiellä puuhun kiivetessä :O).

      Poista
    2. Niin kun varmaan olen joskus sanonutkin, niin kyllä meillä ainakin Pinkki varsin sujuvasti juoksee tuolla tylleissänsä miekat heiluen ;D Sen verran olen toki sanonut, että jos ei ole ulkohousuja päällä, niin mieluusti ei tylleissä kiivettäis puuhun, kun voi revetä ja pihkaantua ;D Mutta sellainen tilannehan on vaan kesällä...

      Poista
    3. Ihana neiti pinkki! Ehkä se E-T:kin jaksaa olla innostunut tylleistä!

      Poista
    4. Jee! Toivoa on siis vielä että tyllihamekausi jatkuu piiiitkään :D. Toivon totisesti ettei äitiänsä seuraa tässä asiassa, minähän olin sellainen että vieraisilla kysyin "saanko ottaa tämän mekon pois kun kaikki on nähneet sen jo" ja sitten viiletin menemään pelkissä sukkahousuissa :O. Jospa tytöstä tulisi edes hieman tyttömäisempi ;).

      Poista
  5. No sinäpä olet ostellut vaikka mitä kivaa =) Mä en ole oikeasti edes ehtinyt shoppailla, ajattele miten järkyttävää =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan noin kiire ei saisi olla mutta sen varmaan tiesitkin. Toivottavasti keväällä edes vähän helpottaa jo.

      Poista
  6. Tuo Brunhilda on vaan niin maailman ihanin. Se onkin NÖpön lempparitylli ja usein päällä.

    Neidillähän on stailaussilmää kovasti, väritkin passaa yhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onneksi muistin vihdoin hankkia meille oman Brunhildan. Monta kuukautta sitä kaivatessa jo menikin :D.

      Tytön yhdistelmät ovat monesti todella ennakkoluulottomia mutta myös miellyttävät silmää eli lahjakkuutta on (keneltä lie perinyt ;)).

      Poista