keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Ohhoh

Meidän tytön suusta kuuluu nykyisin usein "ohhoh". Ihan vielä ei ole selvää että yleensä noin kuuluisi sanoa kun on käynyt joku vahinko. Meillä siis kuuluu "ohhoh" silloinkin kun maitomuki on heitetty tahallaan lattialle tai ruokalautanen tahallisesti käännetty ylösalaisin. 
No, nyt voinkin sitten otsikoida tämän jutun samalla mainiolla "sanalla". "Ohhoh", kotiutin juuri fire red värisen Polariksen. Enkä edes siinä seuraavassa koossa missä oli tarkoitus (se oli loppu kaupasta) vaan sitä seuraavassa. Yllättäen sovitus osoitti että ehkä ihan hyväkin näin, niska-haaramitassa (eikä muissakaan mitoissa) ei yllättäen olekaan järkyttävästi kasvunvaraa. Talvella sitten nähdään onko tarvetta sille väliin jääneelle koollekin. Terveisiä siis Caacabaanaan! Voi olla että joudumme asioimaan vielä toistekin tänä talvena :D.

Mutta saanko esitellä talvihaalarimme vuosimallia 2013-2014.
"haluuko joku lukea mun Sylvanian families postia?"

Tiedän kyllä että jokainen järkevä ihminen miettii vasta tulevaa talvea eikä sitä seuraavaa, mutta allekirjoittanut ei taida järkeväksi itseään väittääkään. Sitä paitsi jemmakaapissa on taas hyvin tilaa kun tytön kasvaessa sieltä on kaivettu niin paljon vaatetta jo käyttöön, melkein tyhjänä hyvä kaappi. Luontoni ei antanut myöden myydä pois tämän talven sopivan kokoista haalaria ja ostaa tilalle samankokoista mutta eri värisenä (eihän silleenkään kukaan järkevä tee, vaikka olen kuullut niinkin tapahtuvan ;D).

Olemme kyllä varsin rakastuneita tähän "Salama MCQueeen"-haalariimme, se on yksinkertaisesti ihana. Ja niiiiin sitä väriä joka jäi sivupalkin kyselyssä jumbosijalle, kiitoksia vaan kaikille äänestäjille kuitenkin.

Kuulin muuten että näiden Molo kidsin haalarien hihoja olisi täksi kaudeksi vähän pidennetty ja että ensi kevään välikausihaalareissa olisi vielä näitäkin pidemmät hihat. Hyvä uutinen, eikö?

P.S. Tutti on tänään ollut tarpeen (ei ehkä ikinä päästä siitä eroon) tyttö heräsi Känkkäränkkänä ja puoli kymmeneen mennessä äiti oli hermoromahduksen partaalla, onneksi ulkoistin meidän postiin ja puistoon, tosin sielläkin kiukutti melkein kaikki... Päiväunet toivottavasti palauttavat neiti Aurinkoisen (?)

27 kommenttia:

  1. Mä äänestin tätä väriä ja livenä sen kaupassa nähtyäni rakastuin vielä enempi. Se on IHANA!!!! Ja NIIN alekytiksessä meillekin -onneksi on kolme eri kokoa, jota kytätä! ;D -vaikka kyttään myös E-T:n harmaata polarista käytettynä. hihhihi.
    Hittoon järjet sun muut, omilla rahoillaan saa tehä mitä lystää.
    Toivomme neiti aurinkoisen paluuta. Minä toivon, että nuo isot ryökäleet nukkuisivat yönsä kuten pienin, joka vetäisi 11h (!!!!) unet viime yönä. Rankkaa puuhaa tuo kääntyminen.
    Meillä ei muutes ole kellään ollut tuttia, ei nuo ole vaan välittäneet. Niiden pahe on risto räppääjä. Olivat myös väsyneitä känkkäränkkiä (no nii-in, kannattaisko nukkua öisin) joten muakin väsyttää =laitoin just räppääjän pyörimään. Ihana rauha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se mun listan väreistä paras :D. Livenä minäkin siihen ihastuin ja tänään sitten vielä enemmän kun näin sen päällä. Mun ei tätä menoa tarvii kohta alekyttäillä enää mitään. Juu ja ennemmin jemmailen näitä vaatteita kuin rahaa :D.
      E.T. onneksi nukkuu yönsä hyvin, viime yönkin että siksi se vähän kummastutti että mikä sitä känkkäränkätti (?), toivottavasti ei pukkaa mitään flunssan jälkitautia kun vihdoin on parina päivänä jo päästy ulkoilemaan. Hassusti just tarkastutin sen korvat ennen flunssaa niin voin sanoa että reilu viikko sitten ne oli ihan kunnossa :D.
      Meidän neidille oli lykätty tutti suuhun jo laitoksella ennen kuin edes näin koko tyttöä (no siis joo, vilaukselta olin nähnyt kun hän syntyi mutta kunnolla siis) ja hän siihen sitten heti kovasti tykästyi. Onneksi se yleensä on vaan uniasia mutta siitäkin pitäisi kyllä vähitellen luopua.

      Poista
    2. Mitä kokoa haalari muuten on? Voihan takahampaitakin olla tulossa? Tai kasvukipuja? Henkimaailman juttuja! Ehkä E-T:kin on vaan huono päivä. Aina ei voi olla kivaa. :) toivottavasti ei mitään jälkitautia pukkaa. Miten olet muuten ite jaksellut?

      Poista
    3. Ps. Veikko sanoo vastaavissa tilanteissa O-OU! :)
      Ja ihanaa, jos molo on pidentänyt hioja! Veikon haalarit jää ekana hioista lyhkäsiksi.

      Poista
    4. Usko tai älä tuo haalari on 110 :O. Mun laskujen mukaan tuolla on jo kaikki hampaat :D. Tai siis toki ne ylätakahampaat voi vielä vähän vaivata kun tulivat läpi niin vähän aikaa sitten. Vähän paremmin taas pari päivää mutta sellaista vuoristorataa on elämä että alamäki on varmaan jo nurkan takana ;).

      Poista
    5. 110?! Eikä ihan valtavalta näytä?! Miten pitkä neiti olikaan? Tais olla Johanneksen kanssa samoissa mitoissa, mietin vaan J:n seuraavan talven haalaria. :)
      Kiva kuulla, että paremmin on mennyt. Hyvä, että on vuoristorataa niin niitä huippujakin piisaa. :)

      Poista
    6. Tarkkaa mittaa en tiedä (muuttuu joka mittauksella :D). Mutta siis hyvinkin voi olla Johanneksen mitoissa, muutaman sentin päälle 90 ainakin (se 1,5vee mittahan oli jo 88cm ja venynyt on sen jälkeenkin).

      Poista
  2. Haalari näyttää hyvältä :)

    Tosin tuon teidän koko-keskustelun luettuani, mun täytyy lähteä kaivamaan omasta jemmakaapistani meidän Molo, jonka ostin viime talvena tätä tulevaa talvea varten... meinaan vaan et mahtuuko 98cm meidän ukkelille :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälle reilu 90 senttiselle tyypille on täksi talveksi tosiaan myös 98 kaapissa mutta saapas nähdä meneekö ihan koko talveakaan vai saanko heti hankkia vielä 104senttisenkin :D.

      Poista
  3. Meillä on punainen Molo poitsulla viime talvelta, saas nähdä mahtuuko ja susotuuko enää haalaria eskarissa pitämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan sen teidän haalarin. Tämä punainen on vähän oranssimpi mutta ihana tämäkin :). Jos teillä ei ole käyttäjää haalarille niin mun jemmassa voi olla tilaa ;).

      Poista
  4. Väri on kaunis ja meillekin tuon väristä olen suunnitellut, saas sitten nähdä :)
    Hassuja oikeesti nämä koko jutut. Meille taitaa tulla nyt se 92cm :) Kun saan vaan värin päätettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo sanottua niin meidän tytöllä on todella pitkä selkä ja onhan hän pitkä muutenkin. Teille uskon sen 92 mahtuvan mutta meille ei mene mitenkään :D.

      Poista
    2. Jep. Mä näytin äidille näitä kuvia teidän tytöstä viikolla niin sanoi et taitaa tulla hurjan pitkä tyttö kun on noin pitkä selkä :)

      -titti

      Poista
    3. Kohta se taputtelee äitiään päähän ylhäältä päin :D. Minähän olen vain 173cm ;). Arvaa onko naurattanut kun mumma teki tuolle samanlaisen villapaidan kuin serkkutytölle jolla on lyhyempi selkä, tuolle se villapaita on mallia napapaita :D. Mummaakin hekotutti ja ehdotti että voiskohan sitä alareunan resoria vähän jatkaa.

      Poista
  5. Mistä muka sellaista kuullut, että joku ostais toisen samankokoisen haalarin ja myisi entisen pois :O Eijkainysellasta???

    Minkä kokoinen tuo haalari on? Minäkin voisin tuon punaisen ottaa sitä seuraavaa kokoa sitten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan jotain kummallisia huhupuheita ;). Kuka nyt sellaista tekisi :O.
      Niin 110 on koko, joo.

      Poista
    2. Tarvinneeko kertoa keneltä ostin haalarin :DDD

      Poista
    3. :D Ai niin siinä kävi. Mutta tuohan on kätevää! Mikseimullaolesiskoa ;). No, on kyllä veli jolla on viisi kuukautta vanhempi mutta pienempikokoinen tyttö kuin meillä että sinne sitten varmaan täytyy alkaa kanssa kierrättämään meiltä.

      Poista
    4. Aahhahhaa, mä olin jo unohtanut tän :D No kerrotaan sitten: ostin eka grasshopperin, enkä halunnutkaan sitä, joten toi osti sen multa ja mä ostin Rocketin.... ja kuinkas sitten kävikään... :D

      Poista
    5. Ai, sulle ei kelvannut grasshopperikaan :D. Mulle ehkä kelpaisi, siis jos sitä saisi vielä :D. Kivempi se on kuin tuo tän talven vihreä mutta silti toivon ensi talveksi sellaista omenanvihreää :D. Sä tarviisitkin monta siskoa että ne ostais sun huteja ;) (tai mistäs minä muuten tiedän montako teitä on :D).

      Poista
  6. Noniin olihan se kokokin tuolla - Meillä on 4veellä polaris kokoa 110 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuikas pitkä se teidän 4vee olikaan? Meidän 3-veen pituusarvio on yli metrin, jopa 104cm :O. Herneenverso ;). Niin että vähäsen mietityttää että tarviiko mun sitä 104cm ostaa ollenkaan, siis jos se olis sopivin lähinnä juhannuksena 2013 :D. Jos nyt luulisi että se 98 mahtuis ainakin nyt suurimman osan talvea.

      Poista
    2. Jonkun sentin päälle metrin, on luultavasti vähän kasvanut, kun housut meinaa olla jo liian lyhyet.

      Poista
    3. Näinpä se sitten saattaisi olla tuo meille oikea koko ensi talvena jos tuo meidän neiti ei tuota kasvamistaan äkkisesti lopeta (mikä ei kyllä haittaisi yhtään, ihan mielelläni ostaisin uuden haalarin kahden nykyisen väliin, kun mä oon vaan niin hyvä tässä :D).

      Poista
  7. Onpas se kivan näköinen! Meillä on kans yks molo jemmassa mutta mitä todennäköisimmin vielä turhan reilu (sama vika oli vuosi sitten)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ensin kun otin tuon paketista niin ajattelin ettei olekaan niin kiva kun muistin. Onneksi tyttö sitten halusi sovittaa kun päällä tuo olikin sitten todella kiva.

      Saas nyt nähdä montako vuotta tuota meidän haalaria jemmataan. Muistan sen teidän jemmahaalarin mutta luulin että se olisi sopiva jo tänä talvena.

      Poista