tiistai 25. syyskuuta 2012

Krokotiili aamupalapöydässä

Tänä aamuna olin liikkeellä jo ennen kuin tyttö heräsi, kävin labrassa ja postissa (meidän postihan on Siwassa eli tuntuu olevan aina auki ;)). Postista hain Crocsilta tulleen tennaripaketin (kiitos vaan Miima taas vinkistä) ja kun tyttö heräsi hän halusi heti sovittaa tennareitaan, krokotiilikengät pääsivät siis aamupalapöytään luurankopyjaman kera. 
Ovat vielä sen verran isot että toivottavasti sopivat ensi kesänä (ja jos eivät nämä niin hamsteriäiti tunnustaa tilanneensa myös isompaa kokoa täydellisen hudin välttämiseksi ;)). Perheen crocsittuminen siis etenee hurjaa vauhtia (vakava tartunta?), ylläolevat ovat tytön ensimmäiset ja unelmankevyet, luulisin että myös mukavat jalassa.

Toki oli siellä aamupalapöydässä vissiin joku klovnikin: 
Unelmankevyet nämäkin ja luulisin jopa että voin käyttää (olis näemmä taas tarvetta puhdistaa kameran linssi).

P.S. Kaikille jotka jo ehtivät ajatella että tyttö oli yksin kotona nukkumassa niin juu, ei ollut, isäihminen oli sen hetken poissa naapurissa sijaitsevalta työpaikaltaan.

6 kommenttia:

  1. Mua niin kiinnostaisi kokeilla noita jalkaan itsekin! Sitä mietin, onko ne kivasti kevyet vai ärsyttävästi, niin että tuntee kaiken pohjien läpi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä nuo on kivasti kevyet :D. En tosin ole kävellyt niillä vielä ulkona, voin käydä ja kertoa lisää sen jälkeen. Mutta siis tuo pohja ei ole sellainen ihan ohut jonka läpi tuntuisi kaikki maaston muodot niin uskon että tykkäisit.

      Poista
    2. Siis kun noissa on se välipohja sitä pehmeää ja joustavaa croslitea (hihi, mä opin jo näitä crocs-termejä ;)).

      Poista
    3. Ok, mun niiiiiin pitää päästä kokeilemaan!

      Poista
  2. Jee, hyvä jos ne sopii sun jalkaan!! :D Ja tyttärelle on sitten varaa kasvattaa sitä jalkaa enemmänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh. Sopii ja sukan kanssa voin kenties jopa pitääkin :D. Saas nähdä missä kengissä sitten ens kesänä kuljen kun nälkä kasvaa syödessä ;). Saisivat laittaa aleen ne aikuisten lyhytvartisetkin :D.

      Mun viime vuonna täksi kesäksi tytölle jemmaamat oli sopivia tammi-maaliskuussa että nyt otin sitten varman päälle :D. Kymppi vetoa niin nyt sen jalka ei kasva vuodessa yhtään ;).

      Poista