sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Leppäkerttu ja isoäitejä - kesälomaompeluksia

Paljon en miehen kesälomalla jaksanut ommella, paljon vähemmän itse asiassa kuin olisin halunnut, mutta jotain kuitenkin. Kaksi Mekkotehtaan Katariinaa sarjatyönä serkuksille, näissähän on vain helma erilainen. Yläosat ihanasta punaisesta joustofroteesta (Royal-tuote) ja alaosat trikoosta. 

 Veljentyttöni pitää leppäkertuista ja ajattelin että tytöstä voisi olla hauskaa pukeutua leppäkertuksi itsekin. Jotenkin tästä vaan tuli vähän minnihiirimäinen, nooh, naamiaisiin sitten samalla mekolla ;). Kelpasi ja tykkäsivät niin paljon että kiskoivat mekon heti päälle koko päiväksi perjantaina kun pääsivät tulemaan meidän luo (kuinka vaikeaa on sovittaa kahden kesälomailevan perheen aikataulut yhteen? Niin vaikeaa että jäi meidän viimeiseksi lomapäiväksi). Pallotrikoo on tilattu Sampsukasta ja olikin niin kivaa että harmi kun tilasin niin vähän.

 Omalle tytölle sitten tein helman Liandlon isoäidinneliö-trikoosta (tilattu Royal-tuotteelta joku aika sitten). Helman palanen oli itse asiassa jäännöspala tästä:
 Eli tunika/pitkähihainen singoalla tai mikäsenytsittenonkaan. Näyttää livenä paljon kivemmalta kuin näissä kuvissa - johtuisiko sormenjäljistä kameran linssissä ja 20kk vanhan vauhdikkuudesta - välillä tuntuu että tyttö ei oppinut ollenkaan kävelemään mutta juoksemaan kyllä. Housut kapeahkot ja samasta joustofroteesta kuin mekkojen yläosa.
 Veikkaan ettei ole lähellekään viimeinen Katariina-mekko tässä huushollissa - malli on niin mukava ja näyttää hyvältä hoikemmallakin lapsella (veljentyttö on todella hoikka ja mekko näytti hyvältä hälläkin). Saa nähdä teenkö koskaan yhtään puuvillaista versiota kun näistä joustofrotee/trikoisista tulee näin kivoja. Edellinen Katariinahan oli siis tämä - se on ollut jo kovassa käytössä joten veikkaan samaa tälle uudemmalle.
Tuolleen tuolilla seisten ehtii ottaa muutaman paikoillaan olevan kuvan - jos on nopea, mallilla kun on yleensä kova kiire muihin hommiin :D.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :). Teillä päin mekot ei taida olla ihan viimeisintä huutoa ;D.

      Poista
  2. Hienoja juttuja taas - punainen on just hyvä kaveri tuolle isoäidinneliölle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä muuten nyt vasta huomasin etten edes harkinnut muita vaihtoehtoja :D. Ja nyt tulin huomanneeksi että jos olisin oman tytön mekkoon laittanutkin punaista valkopallollista niin siitä olis tullut vielä enemmän minnihiirimäinen ja sitten meilläkin olis naamiaisasu puolivalmiina (täytyykin pitää mielessä jos tulee naamiaisia vastaan ;)).

      Poista
  3. Onpas hienoja :) Varsinkin toi leppismekko! onnenllinen on se tyttö joka sen saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Veljentytölle tein (melkein 2v2kk) ja jännä kun näyttikin ihan häneltä eikä omalta tytöltä ollenkaan niin ei harmittanut yhtään luopua siitä :D. Ehkä auttoi kun jo aloittaessa tiesin kelle teen.

      Poista