maanantai 14. toukokuuta 2012

Paluu menneisyyteen?

Elvytimme eilen lapsuuteni jokavuotisen perinteen ja matkasimme Ähtärin eläinpuistoon. Matkalla nappasimme mukaan myös oman äitini ja kylläpä olikin mukava Äitienpäivä!
 Rattailla loikkaa näemmä näin pitkälle :D.
 Pari rakkaintani tiirailemassa muistaakseni poroja. 
Sää suosi todellakin, ei ollut liian kylmä eikä liian kuuma. Tuulikin loisti poissaolollaan, samoin kuin hyttyset (niitä en kyllä kaipaisi ollenkaan mutta kaipa se pian alkaa inisemään taas). Myös eläimet olivat enimmäkseen hyvin näkösällä eli melkein jokaisen lajin onnistuimme näkemään. Suosittelenkin ihan jokaiselle tuolla vierailemista jo näin keväällä kun kävijöitäkään ei vielä ole ruuhkaksi asti.

 Alkaako teitä jo hirvittää?
 Parasta oli koko perheen mielestä oli varmaankin nämä leikkisät karhunpennut (onneksi eivät olleet päiväunilla). Hämäävän lutusia karvapalloja olivat näiden vanhemmatkin, mutta enpä haluaisi karhuun törmätä metsässä, mielelläni katselen niitä näin eläintarhassa turvallisen välimatkan päästä.
 Karhuilla oli samantapainen karusellikin kuin meidän takapihalla, tyttö taisi olla hieman ihmeissään kun tunnisti karusellin ja karhut muistuttivat pehmoeläintä mutta liikkuivat :D.
Taitavia ovat kiipeämään ja tasapainottelemaankin nämä eläimet. Ei kannata siis kiivetä karhua pakoon puuhun ;).

Itselleni jäi mieleen erityisesti saukko, tuo eläin jonka kanssa mieheni sujuvasti keskustelee (mieheni puhuu sujuvasti suomee, savvoo ja saukkoo). Tyttö kutsui saukkoa sanalla "kisssa" ja kyllähän nuo vähän kissaakin muistuttavat. Kotimatkalla autossa tosin oli hallussa jo "sau-sau"kin kun juttelimme kaikesta mitä olimme nähneet.

Olen onnellinen siitä että ehdin tuon reissun äitini kanssa tekemään, hieman oli haikeuttakin ilmassa kun muistelimme menneitä mutta ehdottomasti oli tekemisen arvoinen retki!

6 kommenttia:

  1. Eläinpuistot on ihania visiteerata lasten kanssa! Me käytiin maaliskuussa Rovaniemen reissun yhteydessä Ranualla, ja oli tosi kivaa. Herra Keltaisen mielestä kaikki oli 'kato koijja!' :D ihan karhuja myöten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olin hieman skeptinen että mitäpä puoltoistavee ainakaan puistosta ymmärtää mutta kylläpä hänellä tuntui olevan hauskaa (mummasta puhumattakaan, eläkeläisillä on aina hauskempaa ;)).

      Eilen aamulla vielä arvottiin että mennään-ei mennä, mutta mennään äänet onneksi voittivat vaikka vähän olikin tuota ajomatkaa.

      Poista
    2. Kommentoinnin kello on näemmä taas ajassa, mystistä :D.

      Poista
  2. Olen ihan Ähtäri-fani ja kevät onkin parasta vierailuaikaa siellä kun ei ole liian kuuma ja eläimet ovat virkeitä. Kävin viime kesänä molemmissa Ähtärissä ja Korkeasaaressa silloin 2v ja 6kk poikien kanssa. Täytyy sanoa, että yllätyksekseni Ähtäri oli kivempi! Se on niin väljä...Mieli lepää ja muksut tykkää.
    Harmi vaan maha (34+3) alkaa olla turhan iso, että nyt kevätretki taitaa jäädä väliin...Ehkä syksyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas vaan, nyt vasta yhdistin sinut ja blogisi :D. Vierailen siellä säännöllisen epäsäännöllisesti mutta en ole tainnut ikinä kommentoida - yritän parantaa tapani etenkin kun sinne on tulossa vielä vauvakin (kroonista vauvakuumetta poden, mutta ehkä valitettavasti meille ei enää tule vauvoja :/).

      Korkeasaaressa on mun mielestä aina liikaa ihmisiä :D. Ehkä se johtuu siitä että yleensä olen eksynyt sinne pahimpaan kesäloma-aikaan (ja niin saattaa käydä tänäkin vuonna, katsotaan nyt kuinka veljen perheen remontti tai muutto-asia etenee).

      En muuten minäkään enää noilla viikoilla raskaana olisi jaksanut Ähtärissä, etenkin kun siellä joutuu sitten kiertämään sen koko lenkin kun lähtee (se on mieheni mukaan 3kilometriä).

      Poista
    2. Joo se lenkki tuntuu pikkasen pitkältä tähän saumaan :D
      Tervetuloo vaan kommentoimaan! :)

      Poista