sunnuntai 1. joulukuuta 2013

1. päivä joulukuuta

Kuvitelkaa tähän alapuolelle kaunis kuva kynttilälyhdystä, tuulee  niin kovaa että tarkan kuvan ottaminen ei onnistu. Minua ilahduttaa joka talvi kuinka meillä aina (tarkoitan oikeasti ihan aina ja koko talven) palaa tuli kynttilälyhdyssä. Mieheni huolehtii kynttilöiden ostamisen ja sytyttämisen kun tietää että minä niistä ilahdun, meidän versio kukkakimpuista (minä en niistä niin välitä).
Tulimme juuri kylän joulunavauksesta, nyt on sitten tavattu joulupukki, katseltu raketit ja huomattu että kylällä on uudet jouluvalot (peräti neljä kappaletta lumihiutaleita) kuusen lisäksi.  3-vuotias tietysti pelkäsi vähän joulupukkia ja vähän enemmän raketteja, no ensi vuonna sitten taas uudestaan.
Tonttulakille ei taida vielä tänäkään vuonna olla käyttöä. Viime vuonna sen toiveikkaana ompelin mutta ei pysynyt päässä sitten millään. Nyt tyttö sen innoissaan kaapista kanssani kaivoi mutta oli sitten käynyt lahjoittamassa kissalle, ehkä sillä on sitten enemmän käyttöä?

Ensimmäinen joulukoristekriisikin on jo itkun kanssa kohdattu kun minä menin ja pudotin tytön vauvajouluna lahjaksi saadusta tonttuparista sen herrapuolisen ja sen puukenkä meni pirstaleiksi. Tyttöä harmitti (ja kyllä minuakin) ja hän totesi että "täytyy mennä kenkäkauppaan!" No, niinpä tietysti ja kas kun ei tullut mieleeni mutta nauravatkohan ne kenkäkaupassa jos menen sinne tonttuni kanssa kyselemään?

Onnellista joulunodotusta ihan jokaiselle t: L-E

5 kommenttia:

  1. Voisiko tästä päätellä, että ripaus joulumieltä olisi jo löytynyt? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eiiii, olen vaan ottanut käyttöön kaiken maailman konsteja että josko ne auttaisi :D.

      Poista
  2. Kukahan meillä sytyttelis ulkokyntilöitä? :D Mä jotenkin handlaan sisällä polttelun, mutta ulos ei tule mentyä, vaikka pari lyhtyä ehkä onkin jossain... Eikö liima auta yhtään siihen tonttuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-ah, tontut? :D Meni kenkä sen verran pirstaleiksi että ei onnistu, yritin kyllä :D. Nyt vaihtoehdot ovat että tonttutehtaalta (no ei se kyllä tehdas ole mutta työkeskus) saa uuden kengän tai sitten mies laitetaan veistelemään uusi :D.

      Poista
  3. Mä ostin kuistille jouluvalot! Monta vuotta jo ajatellut asiaa, en oo vaan saanut aikaiseksi... Muuten mulla onkin tosi aikaansaamaton olo. No sain mä kämpän siivottua, ja vanhemman pojan synttärivieraat kahvitettua. Nyt voisin vaan nukkua talviunta, ja toivoa että vauva jotenkin teleportilla tulis ulos! Mua jännittää koko tuleva synnytys ihan älyttömästi. Pitäis mennä pakkaamaan sairaalakassi, onko pakko jos ei huvita?

    VastaaPoista