Iltavilli ufopyjamassa

Meillä on aina ollut lapsi joka ei tykkää mennä nukkumaan mutta tykkää kyllä nukkumisesta sitten kun nukahtaa. Tunnelma on iltaisin (tai päiväuniaikaan) lähes poikkeuksetta pomppivan riehakas. Unilammas saa kyytiä (se siitä rauhallisesta lampaiden laskemisesta, eikä yhdessä lampaassa paljon olisikaan laskettavaa).

Ei auta vaikka lapsen ahtaisi täyteen ruokaa, väsyttäisi ulkoilulla ja leikeillä ja järjestäisi loppuun vielä kylpyhetken ja iltasadun sylittelyllä. Lapsi nukahtaa vasta kun on riehunut tarpeeksi kauan (omasta mielestään), toisinaan tämä tarkoittaa puolta tuntia mutta jopa kolmen tunnin riehumisia on nähty. Olen siis luovuttanut pakkomakuuttamisesta (lue: lapsi palautetaan makuuasentoon noin 120 kertaa) ja todennut että nukahtaa kun nukahtaa, onneksi meillä ei ole aamuisin yleensä mitään pakkomenoja. Tärkeämpää kai on unen määrä ei se mihin kellon aikaan se alkaa?

 Ja kun lapsi nukkuu hyvin sitten kun nukkuu eikä kaipaa iltaisin seuraa sängyn viereen kyttäämään niin kai meillä asiat kuitenkin on paremmin kuin monissa pikkulapsiperheissä.

Iltavillin ufopyjama on KappAhlista, tytön itsensä valitsema (en uskonut että tämäkin alkaa jo nyt). Eilinkäinen tarttui kiinni tuohon pyjamaan kun olimme kulkemassa siitä ohi ihan toiselle osastolle ja nauroi ääneen. Eikä edes ollut mikään pieni hekotus vaan ihan kunnon hörönaurut ja perään varmuuden vuoksi vielä suoraa riemusta kiljumista ja pyjaman silittelyä. Vain täysin paatuneet vanhemmat olisivat jättäneet moisen reaktion aikaan saaneen vaatteen ostamatta, vieläpä kun tämä nimenomainen pyjama sattui olemaan lapselle suht oikeaa kokoa (86/92 ei mitenkään reilu). Ja kuten kuvista huomata saattaa pyjama nauratti vielä eilen illallakin kun se kiskottiin päälle ensimmäistä kertaa.